Toisen asteen opiskelijat tekevät työssäoppimisjaksoja ilman palkkaa – mutta miksi korkeakouluopiskelijat voivat saada harjoittelusta palkkaa?
Kerrankin ilahduin – löysin toisen asteen opiskelijoille sopivan harjoittelupaikan, jonka jaoin opiskelijoilleni ja kannustin hakemaan. Harjoittelusta maksetaan palkkaa, jes! Paitsi että... miten nyt toimitaan?
Kun tarkemmin katsoin, huomasin, että palkkaus ei täytä työehtosopimuksen mukaisia vaatimuksia, ja samalla heräsi kysymys: miten oppilaitoksen näkökulmasta järjestetään työssäoppimisjakso, jos työssäoppimisesta maksetaan korvausta?
Toisen asteen koulutukseen liittyy vahvasti työssäoppimisjakso, jonka perusperiaatteena on, että opiskelija saa mahdollisuuden oppia työelämässä ilman varsinaista työsuhdetta. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että työssäoppimisjakso ei saa olla palkallinen, vaikka opiskelija tekee usein täysipainoisesti työtehtäviä, jotka hyödyttävät työnantajaa. Tämä järjestely on herättänyt runsaasti kritiikkiä, ja perustellusti – miksi opiskelija ei saisi korvausta työstään, vaikka hän panostaa työpaikalla käytännön tekemiseen?
Työssäoppiminen on osa koulutusta, mutta samalla opiskelija toimii yrityksen arjessa osana työyhteisöä ja tuottaa lisäarvoa työnantajalle. Vapaaehtoisen työn ja ilmaiseksi tehdyn työn ero hämärtyy, kun opiskelija joutuu työskentelemään ilman palkkaa tilanteessa, jossa muut saavat samasta työstä TES:n mukaista korvausta
Ongelmana ei kuitenkaan ole työpaikka, vaan ammatillisen koulutuksen järjestelmä. Työssäoppiminen tapahtuu koulutussopimuksella, joka ei ole työsuhde. Opiskelija ei ole työsuhteessa yritykseen, eikä hänelle makseta palkkaa. Koulutussopimuksessa sovitaan työpaikalla suorittavista näytöistä, mutta ei korvauksesta tehdystä työstä. Tämä tarkoittaa sitä, että vaikka yritys haluaisi maksaa opiskelijalle palkkaa, se ei ole mahdollista koulutussopimuksen puitteissa.
Jos taas opiskelija haluaisi tehdä palkallista harjoittelua, vaihtoehtona olisi oppisopimus, mutta se edellyttää TES:n mukaista palkkaa. Kuten tässä tarjotussa kesäharjoittelussa, jossa palkka kuukauden jaksosta on 1 000 euroa: https://duunitori.fi/tyopaikat/tyo/kesaharjoittelija-sksun-19128940. Tämä summa ei vastaa TES:n mukaista palkkaa, jolloin oppisopimusta ei ole mahdollista solmia.
Kolmas ja ehkä kaikkein ongelmallisin tilanne syntyy silloin, kun opiskelija ottaa vastaan työpaikan, tekee työnsä, mutta koska palkallista työssäoppimista ei voida virallisesti järjestää koulutussopimuksen kautta, voimme käsittääkseni vain hyväksilukea osaamisen jälkeenpäin opintoihin. Tämä hankaloittaa työelämälähtöisyyttä ja sotii kaikkea sitä vastaa, mitä yritämme työssämme tehdä - eli madaltaa kynnystä saada opiskelijat työelämään, arvioida heidän osaamistaan ja liittää työpaikalla oppiminen osaksi opintoja.
Palkaton työssäoppiminen luo myös epätasa-arvoa opiskelijoiden keskuudessa. Kaikilla ei ole taloudellista mahdollisuutta työskennellä ilmaiseksi useita viikkoja, jolloin siihen kykenevät saavat arvokasta työkokemusta, toisin kuin ne, kenellä sitä mahdollisuutta ei ole. Opiskelija voi tietysti olla oikeutettu opintotukeen ja koulumatkatukeen tietyin ehdoin, mutta nämä eivät välttämättä riitä kattamaan menetettyä ansiota, jonka palkallinen työssäoppiminen voisi tarjota.
Myös korkeakouluopiskelijat voivat saada sekä palkkaa sekä opintotukea tiettyyn tulorajaan asti, kun taas toisen asteen opiskelijat eivät voi saada palkkaa työssäoppimisesta.
Työssäoppimisjärjestelmää tulisi tarkastella kriittisesti ja pohtia, miksi esimerkiksi media-alan ammattikorkeakouluopiskelijat voivat saada palkkaa harjoittelusta, mutta toisen asteen media-alan opiskelijat eivät. Korkeakouluopiskelija tekee työsopimuksen yrityksen kanssa, amislainen ei. Tämä asettaa eri koulutusasteiden opiskelijat epätasa-arvoiseen asemaan ja vaikeuttaa opiskelijoiden siirtymistä työelämään.
Olisiko aika jatkaa keskustelu siitä, että toisen asteen opiskelijoiden siirtymistä työelämään voitaisiin kehittää, helpottaa ja tehdä heille kannattavaksi?
Terkuin,
AmO Enni Mörk
Kommentit
Lähetä kommentti
Totta turiset kuomaseni.