Siirry pääsisältöön

MITÄ MULLE KUULUU PITKÄSTÄ AIKAA?



Onpas ollut syksy! Olen ollut niin keskittynyt instagramin päivittelyyn, että blogitauko venähtikin vähän odotettua pidemmäksi. Pikaiset kuulumiset olisivat siis ehkä paikallaan... 

Mitä uutta syksy on tuonut mun elämään?


- Täytin 31 vuotta, what!
- Uusi koti
- Uusi työpaikka
- Uusia ystäviä
- Enemmän omaa vapaa-aikaa


Syskyyn ja tähän alkutalveen on mahtunut paljon kaikkea uutta, mutta silti arki pyörii aika samalla tavalla kuin ennenkin. Välillä kaikki masentaa ja välillä elämä on niin ihanaa. Edelleen ikävöin säännöllisesti Espanjaan ja kovasti jo uutta reissua tässä suunnittelenkin. 


Vapaa-aikaa

Mun neiti aloitti viime viikolla päiväkodissa täysipäiväisenä, joten se on tuonut mulle vähän uudenlaista vapautta asioiden hoitamiseen ja mahdollisten uusien työkuvioiden katseluun. Toistaiseksi työskentely ihan täysin erilaisissa tehtävissä tuntuu kuitenkin tosi hyvältä ja ajattelin pitää tilanteen tällaisena vähän aikaa. Tällainen työ nimittäin mahdollistaa mulle aikaa sometöiden ja kuvauskeikkojen tekemiseen.

Neljä vuotta opehommia ja vähintään noin 10 tunnin kestoisia työpäiviä tehneenä, aivot narikkaan -kahvilatyö tuntuu uskomattoman hyvältä vaihtelulta. Toki palkassa on iso ero, mutta toisaalta arvostan myös paljon tätä uudenlaista vapaa-aikaa, jota elämääni on tällä hetkellä ilmaantunut. Työ on kuitenkin vain työtä ja oman alan töitä ehtii tekemään varmasti tulevaisuudessakin.

Onhan se silti hieman hassua törmätä entisiin oppilaisiin ja työkavereihin nykyisessä työpaikassa ja selitellä, että mitä ihmettä mä siellä teen. Mutta elämäähän se vain on. :)



Nämä seesteiset kuvat nappasi Riikka ihanassa järvenpääläisessä Kahvila Makeassa. Kahvilan miljöö on niin inspiroiva, että sinne kannattaa jokaisen suunnata. Ja saahan sieltä ihan älyttömän hyviä salaatteja ja pulliakin.

Ihanaa viikkoa kaikille ja jakakaa mulle kuulumisia pitkästä aikaa, täällä tai Instagramissa. 

Mitä sun elämään kuuluu nyt?

t. Enni

Kommentit

  1. Olipa kiva lukea siun kuulumisia, aina silloin tällöin Instassa käydessä tulee tuumailtua, että mitäs sinnepäin. :) Just julkaisin itsekin kuulumispostauksen myös, hauska sattuma et molemmat kirjoittaa samasta aiheesta yhtäaikaa. :D <3 Voi Espanja! <3 Mie kans haluaisin pitkästä aikaa reissuun, mutta kodin remontti vei matkarahat... Josko ensi vuonna sitten. ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha pitää käydä lukemassa sun! Mulla tuli ihan extemporena tunti aikaa koneella, niin avasin blogin ja siitä se sitten lähti. Mä muuten varasin matkat Espanjaan! <3 <3

      Poista

Lähetä kommentti

Totta turiset kuomaseni.

Suositut tekstit

10 KUUKAUTTA SMILE-LASERLEIKKAUKSEN JÄLKEEN

Kohta on kulunut vuosi Smile-laserleikkauksesta , joten ajattelin kerrata kokemuksia leikkauksen jälkeisestä ajasta ja elämästä. Edellisen kerran kertasin kuulumisia vain kuukausi laserleikkauksen jälkeen, tuon postauksen voitte lukea täältä . Tänään oli oikeastaan hyvä päivä kirjoittaa tämä postaus, sillä kulunut aika on saanut unohtamaan osan negatiivisista kokemuksista. Toipuminen ei ole ollut ihan helppoa, mutta onneksi toipumisvaiheen oireet eivät ole olleet niin pahoja. Tänään aamulla mun näkö oli nimittäin aika sumea toisessa silmässä, mutta se saattoi johtua siitä, että silmät olivat muutenkin hieman turvoksissa.  Ajoittaisia näön sumeutumisia on ollut havaittavissa nyt pitkin vuotta, mutta olen laittanut ne edelleen leikkauksen piikkiin. Sen sijaan yleislääkäri, jonka vastaanotolla kävin viime viikolla, oli kovin kiinnostunut näköhäiriöistäni. Katsotaan siis liittyykö niihin jotain muutakin, vai onko tämä edelleen toipumisesta johtuvaa. Sumeutta on siis havaittavi...

Atooppinen ihottuma ja turvonneet silmäluomet

Alan hiljalleen kyllästyä atooppiseen ekseemaan, joka on vaivannut minua aikalailla koko ikäni ajan. Olen onneksi säästynyt pahimmalta ihottumalta, mutta mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän huomaan herkistyväni mm. kosmetiikalle. Vuonna 2014 herkistyin ripsipidennyksille niin paljon, että silmäluomeni olivat turvoksissa useita päiviä ripsien laiton jälkeen. Jo vuosia olen luottanut perusvoiteisiin ja unohtanut hajustetut vartalovoiteet kokonaan. Hajuvettäkin suihkutan nykyisin lähinnä vaatteille. Erityisesti käsien iho on välillä näyttänyt melkoisen hurjalta, varsinkin talvisin. Onneksi ihotautilääkäri määräsi pari vuotta sitten Protopicia , joka on toiminut loistavasti! Käytän sitä nykyisin ennaltaehkäisevästi. Nyt viime aikoina, tai oikeastaan jo kesästä lähtien, olen huomannut, että silmäluomeni ovat alkaneet reagoida silmämeikkiin. Olen huomannut, että pahiten luomia ärsyttää eyeliner . En enää arkisin laita lähes ollenkaan meikkiä silmiin, etteivät luomet turpoaisi päivän...

Testissä: Biozell Color Mask Rasberry

Tuotteet saatu PR-lahjaksi / Mainos. Ju lkaisu sisältää kaupallisia linkkejä Vihdoin löytyi aikaa kirjoitella tänne joulutukastani. Luojaahan tässä tekisi mieli kiitellä Biozell Professionall Color Mask -hoitonaamion ansiosta, mutta ehkä kiitos kuuluukin Biozellille itselleen (ja lemppari PR-toimistolle, eli Marsaana Communicationsille , joka antoi sävytettä testiin). Muistan vieläkin sen päivän, kun piipahdin toimistolla ja näin pinkkiä väriä uhkuvan sävytetuubin hyllyssä. Sanoin Marsaanan työntekijälle, joka btw näyttää aivan  Gisele Bündchenilta  ( enooyhtäänkade ), että tuota haluan testiin. Pohdin, voisiko se tosissaan värjätä hiukseni vaaleanpunaisiksi ja  Gisele sanoi, että no kyllä voi! Ja niinhän se värjäsi, vaikka olin hyvin skeptinen. Harva sävyte-nimeä kantava voide nimittäin tarttuu värjäämättömiin hiuksiin. Nettisivuilla kuitenkin lukee, että sävytettä voidaan käyttää niin tummiin kuin kirkkaan vaaleisiinkin hiuksiin.  Mikään ...

SYNNYTYSKERTOMUS OSA 1: SUUNNITELTU SEKTIO

Olen nyt jonkin aikaa kirjoitellut tätä tekstiä itselleni muistiin ja samalla ajattelin, että ehkä tämän voisi tännekin julkaista osissa. Olisikin pitänyt kirjoittaa synnytyksestä asioita ylös heti tuoreeltaan (tai ehkä kirjoitinkin, mutta olen hävittänyt ne), sillä nyt tuntuu, että aika on tehnyt tehtävänsä ja paljon on jo unohtunut. Minun kokemukseni synnyttämisestä jäävät melko pitkälti suunniteltuun sektioon , joka sovittiin eräälle huhtikuiselle arkipäivälle. Sektioon päädyttiin lopulta vauvan perätilan takia. Niinpä sain lopulta haluamani synnytystavan onnekkaan (moni muu voi toki olla tästä hieman eri mieltä) sattuman kautta, eikä asiaa tarvinnut lähteä purkamaan pelkopolin kautta. Luonto siis hoiti asian tällä(kin) kertaa. En ole missään vaiheessa tuntenut huonoa omaatuntoa synnytystapaani liittyen. Moni sektion kokenut äiti nimittäin saattaa kokea alemmuuden tunnetta siitä, ettei synnyttänyt luonnollisella tavalla. Vaikka en missään nimessä olisi lähtenyt sy...

Ruokasooda + ihottuma = ei toimi

Muistatte varmaan, kun innoissani kirjoitin ruokasoodan mahdollisuudesta parantaa ihottumani? No on aika välikatsauksen, kuten lupasin. Tulokset yllättivät, mutta eivät positiivisesti. Joka kerta, kun levitän tätä rasvaa käsiini, alkaa välitön kutina ja punoitus. Niin myös tänään pitkän tauon jälkeen. Ensimmäinen yö rasvat kädessä oli ehkä kaikista herättävin kokemus (kirjaimellisesti) sillä parin viikon hyvien yöunien jälkeen heräsin yöllä siihen, että raavin käsiäni. Ne kutisivat taas niin paljon. Tässä käsi viimeksi (anteeksi taas painajaisista, ihottumakammoiset katsokaa muualle)! Tässä tänään, 10 minuuttia sitten. Tämä on sitten makrokuva, eli se ei oikeasti näytä noin pahalta. Vaan ei ihottuma ainakaan ole parantunut, ennemminkin vain pahentunut. Mun soodarasva lähtee nyt roskiin, ei toiminut mulla. Joku voi halutessaan välittää tämän mun kokemuksen tänne , sillä itse en viitsinyt laittaa tuonne kommenttia (vaatii fb-tunnistautumisen). Moni siellä kuitenki...