6 parasta juttuja Asuntomessuilla ja ennustukseni tuleville messuille


keravan asuntomessut

NAANTALIN ASUNTOMESSUT 2022

Kävin viikko sitten Naantalin Asuntomessuilla hakemassa inspiraatiota taloprojektiin. Vierailulle osui ihan älyttömän kaunis päivä ja saatiin nauttia tyttöporukalla oikein helteistä. 

Oltiin sen verran rohkeita, että otettiin meidän minit mukaan, varsinkin kun kuulin, että Asuntomessuilla Muksulassa oli avoinna lapsiparkki, joka maksoi vain 5 € tunnilta. Lapset viihtyivät siellä todella hyvin, oli kasvomaalausta ja kasvatusalan ammattilaisia paikalla. Kotiin viemiseksi lapset saivat vielä tuliterät pehmolelut. Suosittelen kovasti Muksulaa.

Listasin alle omat suosikkini messuilta yksityiskohdista, sekä omat sisustusvalinnat tulevaan kotiin, mutta varoituksena: tiedossa on myös paljon kuvia! Sen verran isot messut Naantalin asuntomessut olivat, ettei viitisen tuntia ihan riittänyt kaiken kiertämiseen. Paikalla oli paljon porukkaa ja lapset olivat lapsiparkissa parin tunnin ajan, joka olikin suositus kestolle. 

Ehdittiin kuitenkin käydä noiden parin tunnin aikana kurkkimassa hienoja messukohteita ja löytyi sieltä myös oma suosikki. Kokonaisuutena Jukka Talon Knaapi oli hieno ja se muistuttaa paljon tulevaa kotia. Saattoipa oman talon pohja olla nimittäin vähän imitoitu eräästä Jukkatalon pohjasta...


naantalin lounatuuli asuntomessut

5 parasta juttuja, jotka jäivät mieleen Naantalin Asuntomessuilta

1. HARMAAT KYLPYHUONEET

Harmaa sävy oli edelleen (vai vieläkin) vahvasti edustettuna kylpyhuoneissa ja vessoissa, joissa 60 x 60 cm laatta näytti olevan tosi suosittu ja myös mikrosementin näköistä pinnoitetta tai betonia löytyi paljon.

Onkin tässä koko kevään ajan pohdittu, että mikä olisi moderni, mutta ajaton (onko sellaista) vaihtoehto kylpyhuoneen laataksi. Laattapisteen valkoinen kivikuvioinen LPC Armonia -laatta oli pitkään vahva ehdokas, mutta lopulta päädyttiin RTV:ssä myytävään Pro Matrix -sarjan vaalean harmaaseen laattaan.


naantalin lounatuuli asuntomessut

2. KEITTIÖN MAANLÄHEISET SÄVYT

Keittiöt eivät olleet valkoisia, tai ainakaan en jostain syystä muista kovin montaa valkoista keittiötä. Tummat keittiönkaapit, sekä sammalen sävyt olivat suosittuja. 

Omaan kotiin tulossa kompromissi. Valkoiset kaapit, mutta myös puunväristä ovea. Vähän kuten alla olevassa kuvassa, mutta vaihda virheä valkoiseen. Vetimiä ei tule, muuta kuin pari messingin väristä lankavedintä jääkaapin ja pakastimen oveen just in case ovi on niin julmetun tiukka, ettei sitä saa auki Erkkikään. Inspiraationa keittiöön toimi Topi-keittiöiden ihanat keittiöt. Keittiö tilattiin kuitenkin toiselta toimittajalta.



3. TUMMANHARMAAT / MUSTAT TALOT

Kovin oli tummia taloja ympäri messualuetta. Tummanharmaa onkin sävynä sikäli hyvä, että se sulautuu aika kivasti metsäiseen ja kallioiseen maastoon. Myös meillä talot tulevat olemaan tummaharmaita, ja väriin päädyttiin juuri siitä syystä, että talot sulautuisivat osaksi luontoa, eivätkä niin pomppaisi sieltä kasvuston välistä esiin.

naantalin lounatuuli asuntomessut



4. VALKOINEN MARMORILAATTA NÄYTTÄÄ EDELLEEN HYVÄLTÄ.

Valkoinen marmorilaatta näyttää edelleen hyvältä eteisen lattiassa, kylpyhuoneen ja wc:n seinässä jne. Paljon suosittiin kiiltävää laattaa marmorikuvioisena. Muutoin matta kyllä tekee vahvasti tuloaan. 

Disclaimer:

Tietenkään valkoista marmorilaattaa ei ole tulossa meidän taloomme, vaikka asiaa on kyllä puntaroitu paljon. Itse pidän jostain syystä vähän enemmän tummasta ja kiiltävästä marmorilaatasta tai sitten todella turkoosista, lähes vedensävyisestä kiiltävästä laatasta. 

Tästä kompromissina (koska ajaton, hajuton, mutta kuitenkin ihan vähän mausteinen), niin eteisen laataksi omaan kotiin valikoitui RTV:ssä myöskin myytävä Pomigliano Grey Lappato -laatta, joka tietyssä valaisussa taittaa mielestäni vähän vihertävään ja sopii valitun lattian sävyn kanssa loistavasti. 


Naantalin Asuntomessut

Naantalin Asuntomessut

5. PUU

Puu ja keskiruskea puu näyttää niin hyvältä. Puuta näkyy edelleen sormipaneelien, rimojen ja no paneelien yleensäkin, kalusteiden sekä lattioiden muodossa sävytettynä tai puun itsensä sävyisenä. Aika vähän oli kuitenkaan kalanruotoparketteja. Jäin pohtimaan, onko tämä trendi, joka on vasta tulossa messuille tulevaisuudessa, vai alkaako kalanruotoparketin aika mennä jo ohi? Voiko se mennä ohi, koska se on niin klassinen? Minunkin mummolassani oli kalanruotoparketti ja tammiovet ja kuolasin niitä.

Jotenkin luulisin, että trendi olisi vasta tulossa, sillä messukohteiden suunnittelu on aloitettu jo kauan sitten. Kalanruotolattioita on alkanut ilmestyä nyt kuin sieniä sateella uudiskohteisiin. 

Vai olenko ihan väärässä?

Koska kalanruoto on kuolattavan hieno, tietysti sitä on tulossa myös omaan kotiin. Budjettiversiona tietysti. Rustan Weinburg Light oak XL -laminaattilattia on luonnonvalossa paljon kylmemmän sävyinen, kuin verkkosivun kuvat antavat ymmärtää. Ostin tätä alesta, kun se maksoi jotain 11 € / neliö. Tästä kannattaa ottaa koppia! 


Naantalin Asuntomessut

Naantalin Asuntomessut

Naantalin Asuntomessut

naantalin lounatuuli asuntomessut

6. Kokolattiamatot

Olen ihan rakastunut. Haluaisin makuuhuoneeseen ja joka paikkaan. Olisi ihana tallustella avojaloin kotona pehmeällä matolla. Kuulemma ne ovat ihan allergiaystävällisiäkin nykyään. 

Ehkä joskus johonkin toiseen kotiin, tai sitten laminaatin päälle. Kun rakentaa budjetilla, joutuu joistain asioista tinkimään. Ehkä ostan vaan julmetun ison (edullisen) maton...

naantalin lounatuuli asuntomessut

Ennustukseni tuleville asuntomessuille:

 
Sitä on löytynyt jo niin pitkään Espanjasta ja nyt selvästi jo Suomestakin. Ennustan, että tulevilla messuilla koko lattia vuorataan parketin näköisellä laatalla, jolloin kylpyammeen voi laittaa vaikka olkkariin. No, ehkä suomalaiset eivät laita kylpyammetta olohuoneeseen, joten pysytään ennusteen osalta siinä laatassa.

2. Kalanruotoparketti! Nähtäisiinkö sitä jo tulevilla messuilla jo enemmän?

Asuntomessut ovat vielä käynnissä reilun viikon ajan. Jos et ole vielä käynyt, niin iso suositus. Ensi vuonna Asuntomessut järjestetään Loviisassa sekä vuonna 2024 Keravalla

Jos olit käynyt, niin mitkä jutut jäivät mieleen?

t. Enni

Kommentit

  1. Ihan uusavuton sisustukses, mitään näistä tiedä enkä trendejä ym seurannu mut tosi jees lukea tämä(kin) inspiroitunut blogikirjoitus kun välittyy tunne että olet näistä kiinnostunut ja selvästi intohimona. Kiitos sinulle kun jaksat näitä kirjoitella. Tsemppiä taloprojektiin, lopussa kiitos seisoo ja upeat talot valmiina. Kerava kuvassa 2 suosikkia samaan aikaan, ihan mieletön. Primmmi ja Kervo 4ever 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maan kaivuuhommat btw jo alkaneet kervos messuja varten, about kilsan päässä missä asun

      Poista

Lähetä kommentti

Totta turiset kuomaseni.

Lue myös