Siirry pääsisältöön

Vaativuus itseään kohtaan ja epärealistiset tavoitteet

 vaativuuden tunnelukko


Mistä vaativuus itseään kohtaan kumpuaa?

Terapeutti kysyin minulta eilen, että oletkohan sä oikeasti antanut itsesi levätä kunnolla ollessasi kipeä? Tällä hän viittasi siihen, että olen lähes joka vastaanotolla aloittanut tervehdyksellä: "Moi, mä oon taas kipeä". Vaan olenko antanut itseni levätä? Luulisin, joo, mutta en oikeastaan enää tiedä, koska olen sairastellut kohta kolme kuukautta on-off flunssaa.

Terapian myllertäessä elämääni kaiken sivussa, jäin pohtimaan, kuinka olen jo pitkään tajunnut mielen voiman. Mielellä on iso vaikutus hyvään oloon, mutta jos ei anna itsensä päästä siihen moodiin, että täytyy pysähtyä, niin ihminen pystyy tekemään ihmeellisiä asioita. Kunnes ei pystykään. Tästä koin parhaan opetuksen muutama vuosi sitten, kun en kuunnellut omaa itseäni, jolloin kroppa alkoi oireilla.

Olen aina inhonnut sairaslomia. Podin ihan hirvittäviä syyllisyyden tunteita joutuessani olemaan raskausaikana monta kuukautta sairaslomalla. Olin määräaikaisessa työsuhteessa ja pelkäsin, että se vaikutti töideni jatkumiseen. Tästä huonona kokemuksena työni eivät lopulta jatkuneetkaan, jolloin sain siitä ikävän kokemuksen - ikään kuin sairaslomalle jäämistä rangaistiin työttömyydellä, vaikka pelissä oli monta muutakin muuttujaa. 

Nyt olen vakituisessa työsuhteessa ja vanha pelko elää silti. Mieleni uskottelee, että pitäisi olla töissä, eikä kotona parantumassa. Nämä tunteet kielivät siitä, että olen itseäni kohtaan todella ankara. Ehkä joku on joskus ollut vaativa minua kohtaan, ja tätä kautta on myös syntynyt vaativuus itseäni kohtaan. Jokin puolustusmekanismi se väkisinkin on. Ehkä en halua, että muut näkevät minut heikkona.

Tämän ymmärtäminen on kuitenkin ollut yksi isoimmista oivalluksista itsessäni, sillä tätä traumaa en omalle lapselleni halua periyttää. Vaativa ihminen nimittäin asettaa helposti kovia vaatimuksia myös jälkikasvulleen ja vaativuus saattaa heijastella lisäksi parisuhteeseenkin: asetetaan liian kovia vaatimuksia lapsen kehitykselle ikätason nähden tai vaaditaan kumppanilta asioita kompensoidaksemme omaa huonoa oloamme. 

Miksi kirjoissa ei ole ikärajoja?

Nämä ajatukset heräsivät mieleeni, kun luin Jen Sinceron You are a Badass -kirjaa. Kyseisessä self-help opuksessa Sincero kannustaa ihmisiä manifestoimaan itselleen parhaan mahdollisen elämän, johon sisältyy hyväpalkkainen työ (mikä se kunkin ihmisen kohdalla sitten onkin) sekä unelmointi ja haaveiden toteuttaminen periksiantamattomalla otteella.

Olen lukenut kyseistä kirjaa jo useamman vuoden ja siinä on paljon hyvää. Pystyn samaistumaan moneen kohtaan ja olen myös mielestäni onnistunut toivomaan elämältä ihania asioita ja toisaalta myös antanut elämän ohjailla minua oikeaan suuntaan. 

Silti, jäin pohtimaan sitä, onko kaikille ihmisille tervettä pyrkiä parhaaseen (koska sekin selvästi on suhteellista), sillä pahimmassa tapauksessa vaativat ihmiset, kuten minä, asettavat itselleen niin epärealistisia tavoitteita, ettei niitä ole edes mahdollista saavuttaa. Tässä vaarana on se, että jos tavoite on liian korkealle asetettu, ihminen ei edes ala tekemään asioita haaveensa eteen, sillä tajuaa haaveen jollain tasolla olevan mahdoton saavuttaa.

Tästä heräsi ajatus, miksei kirjoissa ole varoituksia ihmisille: "Älä lue tätä kirjaa, jos sinulla on vaativuuden tunnelukko". Elokuvien ja sarjojen kohdalla ikärajasuositukset kertovat paljon siitä, kuka saa katsoa ja mitä. En keksi tunnetaitojen suosituksille parempaa termiä, mutta toivottavasti ymmärrät, mitä tarkoitan. Tai no kieltämättä olisi koomista, jos jokaisen kirjan alkuun jouduttaisiin kirjoittamaan disclaimer.

Samalla kun luin Badass-kirjaa ties kuinka monetta kertaa, kuuntelin myös toisenlaisia äänikirjoja, kuten Katja Myllyviidan Tunne tunteesi -kirjaa tai Kimmo Takasen Parisuhteen tunnelukot -kirjaa. Jälkimmäisten kirjojen avulla opin tunnistamaan, millaisia epärealistisia tavoitteita ihminen itselleen saattoi asettaa.

Näiden kirjojen sanomien välillä oli isoja ristiriitoja. Tästä heräsi ajatus, että jos epärealistisiin tavoitteisiin taipuva ihminen lukee opuksia, joissa pyydetään tekemään vielä vähän enemmän, niin viekö se tällaisen ihmisen kehitystä haitallisempaan suuntaan? Tällaiset kirjat saattavat vahvistaa ihmisissä juurikin niitä piirteitä, joista ihminen tosiasiassa kärsii.

Jos ihminen on vaativa itseään kohtaan, sekä tästä johtuen myös muita, kuten vaikkapa omaa lastaan kohtaan, eikä tunnista realistisia rajoja, niin onko hänen järkevää viettää aikaa oppaiden parissa, joissa kannustetaan tekemään vielä enemmän?

Vai onko tämä juuri se juttu. Jen Sincero mainitsi, että vain 5 prosenttia ihmisistä, jotka osallistuvat elämänmuutosta käsitteleviin seminaareihin, oikeasti tekevät asialle jotain. 95 % ei pistä tikkua ristiin haluamansa asian saavuttamiseksi. 

Silti kirjat, ja niiden jatko-osat, myyvät kuin häkä ja samalla pahimmassa tapauksessa 95 % kokee huonommuuden tunnetta siitä, ettei saa asioita tehdyksi, vaikkei edes yrittänyt tehdä asian eteen mitään.

Mitä ajatuksia sinulla herää?

Tunteet ja mielenterveys

Jäin pohtimaan vaativuutta ja heitin ilmoille ajatuksen: Jos sairastelen paljon, kertooko se siitä, että kroppani ei yksinkertaisesti jaksa yhteiskunnan asettaman työtahdin mukaista työtahtia? Vai kertoisiko se sittenkin siitä, että tavassani tehdä töitä on jotain, mitä kroppani ei kestä? Eli voisinko tehdä jotain toisin?

Vai onko kyseessä puhdas sattuma ja asioiden summa. Välillä ihmiset sairastelevat. Elämä ei aina olekaan ruusunpunaisia kuvia ja seesteisiä aamuja, vaan flunssia, turistivatsoja ja murtumia. Ja tulee olla terveen mediakriittinen kaikessa lukemassaan ja näkemässään.

To do lempeästi ja omassa tahdissa

- itsemyötunnon vahvistaminen
- itsensä hyväksyminen
- jumalauta, sairaslomassa ei ole mitään pahaa

t. Enni

Kommentit

  1. Opet on just heitä, jotka eivät meinaa millään jäädä saikulle. Mä olen (koputtaa puuta) ollut koko työelämäni aikana yhteensä alle 10 pv saikulla ja useimmiten tuntuu, että on helpompi mennä töihin, kuin valmistella sijaisen hommat ja sitten vielä töihin palatessa tarkastaa kaikki mitä on tehty.

    Ja toi kirjajuttu on kyllä oivallinen havainto! Saisikohan esim. joku ala-asteikäinen lainata kirjastosta jonkin aikuisille tarkoitetun rakkausromaanin? Tai tosiaan vielä monimutkaisempi voi olla tommoset ei ikään liittyvät rajoitukset ja suositukset.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Totta turiset kuomaseni.

Suositut tekstit

Atooppinen ihottuma ja turvonneet silmäluomet

Alan hiljalleen kyllästyä atooppiseen ekseemaan, joka on vaivannut minua aikalailla koko ikäni ajan. Olen onneksi säästynyt pahimmalta ihottumalta, mutta mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän huomaan herkistyväni mm. kosmetiikalle. Vuonna 2014 herkistyin ripsipidennyksille niin paljon, että silmäluomeni olivat turvoksissa useita päiviä ripsien laiton jälkeen. Jo vuosia olen luottanut perusvoiteisiin ja unohtanut hajustetut vartalovoiteet kokonaan. Hajuvettäkin suihkutan nykyisin lähinnä vaatteille. Erityisesti käsien iho on välillä näyttänyt melkoisen hurjalta, varsinkin talvisin. Onneksi ihotautilääkäri määräsi pari vuotta sitten Protopicia , joka on toiminut loistavasti! Käytän sitä nykyisin ennaltaehkäisevästi. Nyt viime aikoina, tai oikeastaan jo kesästä lähtien, olen huomannut, että silmäluomeni ovat alkaneet reagoida silmämeikkiin. Olen huomannut, että pahiten luomia ärsyttää eyeliner . En enää arkisin laita lähes ollenkaan meikkiä silmiin, etteivät luomet turpoaisi päivän

10 KUUKAUTTA SMILE-LASERLEIKKAUKSEN JÄLKEEN

Kohta on kulunut vuosi Smile-laserleikkauksesta , joten ajattelin kerrata kokemuksia leikkauksen jälkeisestä ajasta ja elämästä. Edellisen kerran kertasin kuulumisia vain kuukausi laserleikkauksen jälkeen, tuon postauksen voitte lukea täältä . Tänään oli oikeastaan hyvä päivä kirjoittaa tämä postaus, sillä kulunut aika on saanut unohtamaan osan negatiivisista kokemuksista. Toipuminen ei ole ollut ihan helppoa, mutta onneksi toipumisvaiheen oireet eivät ole olleet niin pahoja. Tänään aamulla mun näkö oli nimittäin aika sumea toisessa silmässä, mutta se saattoi johtua siitä, että silmät olivat muutenkin hieman turvoksissa.  Ajoittaisia näön sumeutumisia on ollut havaittavissa nyt pitkin vuotta, mutta olen laittanut ne edelleen leikkauksen piikkiin. Sen sijaan yleislääkäri, jonka vastaanotolla kävin viime viikolla, oli kovin kiinnostunut näköhäiriöistäni. Katsotaan siis liittyykö niihin jotain muutakin, vai onko tämä edelleen toipumisesta johtuvaa. Sumeutta on siis havaittavissa

KAKKUA AAMUPALAKSI? SARJASSAMME ÄITIVINKIT: VAUVALLE JA AIKUISILLE SOPIVA, HERKULLINEN JA NÄYTTÄVÄ SMOOTHIEKAKKU

Sarjassamme äitivinkit: Vauvan herkullinen kakku Mitä kakkua voi syödä hyvällä omalla tunnolla vaikkapa aamupalaksi? Haluatko tarjota juhlissa koko perheelle sopivan kakun?  Tämän loistavan vinkin sain eräillä vauvakutsuilla muutama kuukausi sitten. Kyseisille kutsuille sai jokainen halutessaan tehdä syötävää nyyttikestimeiningillä. Kutsuilla olikin tarjolla raikkaan näköinen kakku meille ja lapsukaisillemme. Kyseistä kakkua pystyi syömään alle vuoden ikäinen lapsikin. Mikä on siis tämä mystinen kakku, joka sopii erinomaisesti tarjottavaksi vauvalle, taaperolle, äidille, isälle ja vaikka koko suvulle? Se on kuvan smoothiekakku ! "Tein tyttäreni syntymäpäiville smoothiekakun  keksi-voiseokseen, mutta alkuperäisen ohjeen mukaan  pohjan voi tehdä myös keksi-hedelmäsose-pohjaan tai apinaevääseen" Smoothiekakun resepti on helposti sovellettavissa Toki kyseisen smoothiekakku tulee tehdä vauvaystävällisempänä, jos seurueessa on alle vuoden ikäisiä nape

Moderni sauna ja upotettava kiuas

Moderni sauna Kahden talon suunnittelu on edennyt siihen vaiheeseen, että toinen taloista sai juuri muuttoluvan. Viimeisimpänä työn alla on ollut saunojen suunnittelu ja toisen talon saunan valmistumista onkin odoteltu innokkaana. Saa nähdä, pääseekö jo ensi viikolla saunaan. Saunan kanssa sai tosin raapia päätä. Ihan alunperin saunan puut oli tilattu talofirmalta, mutta lopulta kävi ilmi, että valikoima rajoittui parhaimmillaankin vain STP-profiililla varustettuun tervaleppään, eikä tässä edes hinta toiminut porkkanana. Siispä ei auttanut muu kuin alkaa etsiä saunan puita eri valmistajilta.  Saunan suunnittelu loppusyksystä oli varmaan huonoin ajankohta ikinä, sillä joko kaikki muutkin rakensivat saunoja, tai myös materiaalipula näkyi kauppojen valikoimissa. Lopulta löytyi onneksi kiva vaihtoehto, joka täytti allekirjoittaneen vaativat kriteerit. Saunan paneeliksi ja laudepuuksi valikoituivat lopulta ThermoRoyal sarjan suoralla profiililla oleva kaunis apachi. Puut tilattiin  Väripirt

HIUSTENPIDENNYSTEN VÄRJÄÄMINEN KOTONA

M ulla tulee tästä postauksesta todella nostalgiset fiilikset, tämä on vähän sitä vanhempaa "Ennin kengissä" -matskua. Vastaavan postauksen toteutin vuonna 2012 tismalleen samana päivänä 11.4 ja ihan sattumalta tänäänkin päädyin samojen puuhien pariin! Aiheena on siis hiustenpidennysten värjääminen . TAUSTAA Olen aina tykännyt laittaa ja kasvattaa hiuksiani. Itse asiassa kampaajankin ammattikin on aina kiinnostanut, mutta olen niin herkkä kaikille hajusteille ja tököteille, ettei ammatti sopisi minulle. Kuitenkin tykkään värkätä hiusten kanssa (kokeilla esim. pinkkiä, kun siltä tuntuu ) ja aika usein myös pelleillä kaapista löytyvien hiustenpidennysten kanssa. Mulla on ollut vuosien ajan vaikka millaisia kokemuksia kotitekoisista hiustenpidennyksistä ja niistä on saatu kehuja ihan kampaajiltakin. Minulla on myös ollut tapana hamstrata alennuksista hiusvärejä omien hiusten värjäämistä varten, tai sitten juuri tällaisia pieniä projekteja varten.  Olin my