Siirry pääsisältöön

Miten painaa muistoja mieleen? Pysähtymisen taito

Kuvassa näkyvä paita saatu lahjaksi: Bubbleroom.fi

kirsikkapuu kukkii

Miksi pysähtyminen on tärkeää?

Kevään lempihetki on se, kun kirsikkapuut alkavat kukkia ja saan ikuistaa kamerallani ne sinistä taivasta vasten. Tässä hetkessä on aina jotain taianomaista. Miten jokin yhdistelmä voikin näyttää niin kauniilta? 

Olen jo vuosia ihastellut vaalenpunaisen ja vaaleansinisen yhdistelmää. Erityisesti mieleen ovat jääneet illat rannalla Espanjassa auringonlaskun aikoihin. Se hetki kun aurinko laskee vuorten taakse ja valo alkaa hämärtyä, on maaginen. Horisontissa näkyy taivaan haalean vaaleanpunainen väri, joka yhdistyy kimmeltävän meren siniseen sävyyn. 

Vaaleanpunaisen värin merkitys itselleni

Tässä ehkä syy, miksi vaaleanpunainen on lempivärini. Se muistuttaa minua lapsuudesta ja onnellisista hetkistä elämässäni. Espanja ja siellä syntyneet muistot, sekä kauniiden asioiden ihastelu, lapsuusmuistoihin palaaminen ja hetkessä eläminen ovat minulle tärkeitä asioita. 

Elämä on niin kovin hauras, kuten mainitsin aiemmassa postauksessani. Vain avaamalla silmänsä, voi ympärillään nähdä paljon kauniita asioita, jotka tuovat iloa ja lohtua arkeen. Usein se kaikki on vieläpä koko ajan silmiemme edessä, mutta emme vaan jostain syystä pysähdy katsomaan sitä. Näemme sen, mutta emme paina mieleen.


pysähtyminen ja arjen ihastelu

vaaleanpunaisen värin merkitys

pysähtyminen ja arjen ihastelu

yolo ja elämästä nauttiminen

Mitä pysähtyminen on minulle opettanut?

Jos oppisimme pysähtymään, arvostaisimmeko elämäämme enemmän? Voiko luonnon kauneus tuoda iloa arkeen? Ainakin omaan elämääni se tuo paljon iloa. 

Liikutun joka kerta, kun todistan jonkin pienenkin asian, jota elämä meille tarjoaa. 

Ainakin nämä asiat pysähtyminen on minulle opettanut: keinon rauhoittua ja nauttia pienistä asioista. Pysähtyminen on tärkeää, jotta annan keholleni hetken aikaa kuunnella, mitä pään sisällä tapahtuu ja mitä keho haluaa minun tietävän. 

Pysähtyminen antaa myös syyn lähteä ulos kävelylle - ikinä ei tiedä, mitä tällä kertaa löytää! Oli se sitten tikka, joka rummuttaa lyhtyplvästä, perhonen, joka lentää ohitsesi, kastemato, jonka lapsesi haluaa pelastaa kävelytieltä tai orava, jonka kanssa pysähdytte hetkeksi tuijottamaan toisianne.

Opettele muistamaan hetkiä

Miten voin painaa hetkiä mieleeni? 

Haluaisin opettaa erään tavan, jolla voi tietoisesti oppia muistamaan hetkiä. En tiedä onko tälle tekniikalle olemassa nimeä, mutta olen tehnyt sitä ihan lapsesta asti. 

Minulle tämä on muistojen luomista ja se toimii näin: jos joskus haluan painaa hetken mieleeni, sanon itselleni ja muille lähelläni oleville ihmisille ääneen: "Muista tämä hetki". 

Painan hetkestä mieleeni lämmön, tuulen, tuoksut, värit, mitä kaikkea näen ympärilläni ja kenen kanssa olen. Yritän luoda todella hyvän kuvan päähäni hetkestä. Tämä on siis taito, jota olen treenannut lapsuudesta asti ja myös muille ihmisille opettanut. 

Se toimii ja myös muut ovat todistaneet minulle, että se toimii. En kuitenkaan tee tätä kovin usein, vaan yritän vaalia näitä mieleen painamiani muistoja ja kerätä niistä vain arvokkaimmat arkiset hetket, jolloin tunsin olevani onnellinen ja elossa. 

Parasta on, kun ystävä kysyy sinulta: "Muistatko sen hetken, kun..?"

Oletko itse koskaan tehnyt tätä?

t. Enni


Kommentit

Suositut tekstit

Atooppinen ihottuma ja turvonneet silmäluomet

Alan hiljalleen kyllästyä atooppiseen ekseemaan, joka on vaivannut minua aikalailla koko ikäni ajan. Olen onneksi säästynyt pahimmalta ihottumalta, mutta mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän huomaan herkistyväni mm. kosmetiikalle. Vuonna 2014 herkistyin ripsipidennyksille niin paljon, että silmäluomeni olivat turvoksissa useita päiviä ripsien laiton jälkeen. Jo vuosia olen luottanut perusvoiteisiin ja unohtanut hajustetut vartalovoiteet kokonaan. Hajuvettäkin suihkutan nykyisin lähinnä vaatteille. Erityisesti käsien iho on välillä näyttänyt melkoisen hurjalta, varsinkin talvisin. Onneksi ihotautilääkäri määräsi pari vuotta sitten Protopicia , joka on toiminut loistavasti! Käytän sitä nykyisin ennaltaehkäisevästi. Nyt viime aikoina, tai oikeastaan jo kesästä lähtien, olen huomannut, että silmäluomeni ovat alkaneet reagoida silmämeikkiin. Olen huomannut, että pahiten luomia ärsyttää eyeliner . En enää arkisin laita lähes ollenkaan meikkiä silmiin, etteivät luomet turpoaisi päivän

10 KUUKAUTTA SMILE-LASERLEIKKAUKSEN JÄLKEEN

Kohta on kulunut vuosi Smile-laserleikkauksesta , joten ajattelin kerrata kokemuksia leikkauksen jälkeisestä ajasta ja elämästä. Edellisen kerran kertasin kuulumisia vain kuukausi laserleikkauksen jälkeen, tuon postauksen voitte lukea täältä . Tänään oli oikeastaan hyvä päivä kirjoittaa tämä postaus, sillä kulunut aika on saanut unohtamaan osan negatiivisista kokemuksista. Toipuminen ei ole ollut ihan helppoa, mutta onneksi toipumisvaiheen oireet eivät ole olleet niin pahoja. Tänään aamulla mun näkö oli nimittäin aika sumea toisessa silmässä, mutta se saattoi johtua siitä, että silmät olivat muutenkin hieman turvoksissa.  Ajoittaisia näön sumeutumisia on ollut havaittavissa nyt pitkin vuotta, mutta olen laittanut ne edelleen leikkauksen piikkiin. Sen sijaan yleislääkäri, jonka vastaanotolla kävin viime viikolla, oli kovin kiinnostunut näköhäiriöistäni. Katsotaan siis liittyykö niihin jotain muutakin, vai onko tämä edelleen toipumisesta johtuvaa. Sumeutta on siis havaittavissa

KAKKUA AAMUPALAKSI? SARJASSAMME ÄITIVINKIT: VAUVALLE JA AIKUISILLE SOPIVA, HERKULLINEN JA NÄYTTÄVÄ SMOOTHIEKAKKU

Sarjassamme äitivinkit: Vauvan herkullinen kakku Mitä kakkua voi syödä hyvällä omalla tunnolla vaikkapa aamupalaksi? Haluatko tarjota juhlissa koko perheelle sopivan kakun?  Tämän loistavan vinkin sain eräillä vauvakutsuilla muutama kuukausi sitten. Kyseisille kutsuille sai jokainen halutessaan tehdä syötävää nyyttikestimeiningillä. Kutsuilla olikin tarjolla raikkaan näköinen kakku meille ja lapsukaisillemme. Kyseistä kakkua pystyi syömään alle vuoden ikäinen lapsikin. Mikä on siis tämä mystinen kakku, joka sopii erinomaisesti tarjottavaksi vauvalle, taaperolle, äidille, isälle ja vaikka koko suvulle? Se on kuvan smoothiekakku ! "Tein tyttäreni syntymäpäiville smoothiekakun  keksi-voiseokseen, mutta alkuperäisen ohjeen mukaan  pohjan voi tehdä myös keksi-hedelmäsose-pohjaan tai apinaevääseen" Smoothiekakun resepti on helposti sovellettavissa Toki kyseisen smoothiekakku tulee tehdä vauvaystävällisempänä, jos seurueessa on alle vuoden ikäisiä nape

Moderni sauna ja upotettava kiuas

Moderni sauna Kahden talon suunnittelu on edennyt siihen vaiheeseen, että toinen taloista sai juuri muuttoluvan. Viimeisimpänä työn alla on ollut saunojen suunnittelu ja toisen talon saunan valmistumista onkin odoteltu innokkaana. Saa nähdä, pääseekö jo ensi viikolla saunaan. Saunan kanssa sai tosin raapia päätä. Ihan alunperin saunan puut oli tilattu talofirmalta, mutta lopulta kävi ilmi, että valikoima rajoittui parhaimmillaankin vain STP-profiililla varustettuun tervaleppään, eikä tässä edes hinta toiminut porkkanana. Siispä ei auttanut muu kuin alkaa etsiä saunan puita eri valmistajilta.  Saunan suunnittelu loppusyksystä oli varmaan huonoin ajankohta ikinä, sillä joko kaikki muutkin rakensivat saunoja, tai myös materiaalipula näkyi kauppojen valikoimissa. Lopulta löytyi onneksi kiva vaihtoehto, joka täytti allekirjoittaneen vaativat kriteerit. Saunan paneeliksi ja laudepuuksi valikoituivat lopulta ThermoRoyal sarjan suoralla profiililla oleva kaunis apachi. Puut tilattiin  Väripirt

HIUSTENPIDENNYSTEN VÄRJÄÄMINEN KOTONA

M ulla tulee tästä postauksesta todella nostalgiset fiilikset, tämä on vähän sitä vanhempaa "Ennin kengissä" -matskua. Vastaavan postauksen toteutin vuonna 2012 tismalleen samana päivänä 11.4 ja ihan sattumalta tänäänkin päädyin samojen puuhien pariin! Aiheena on siis hiustenpidennysten värjääminen . TAUSTAA Olen aina tykännyt laittaa ja kasvattaa hiuksiani. Itse asiassa kampaajankin ammattikin on aina kiinnostanut, mutta olen niin herkkä kaikille hajusteille ja tököteille, ettei ammatti sopisi minulle. Kuitenkin tykkään värkätä hiusten kanssa (kokeilla esim. pinkkiä, kun siltä tuntuu ) ja aika usein myös pelleillä kaapista löytyvien hiustenpidennysten kanssa. Mulla on ollut vuosien ajan vaikka millaisia kokemuksia kotitekoisista hiustenpidennyksistä ja niistä on saatu kehuja ihan kampaajiltakin. Minulla on myös ollut tapana hamstrata alennuksista hiusvärejä omien hiusten värjäämistä varten, tai sitten juuri tällaisia pieniä projekteja varten.  Olin my