Siirry pääsisältöön

MITÄ TEEN ELÄMÄLLÄNI?

mita-teen-elamallani-ennin-kengissa

Heti kun sain tietää, ettei työsuhteeni jatku, mutta sain kuitenkin opiskelupaikan, on mieltäni jäytänyt outo fiilis. Luulin jo päässeeni tuntemuksista eroon, mutta tällä viikolla ajatukset hiipivät takaisin mieleeni.

Suunnitelmat menivät täysin uusiksi pari kuukautta sitten. En vieläkään tiedä, mitä teen. Työttömyyden uhka äitiysloman jälkeen ja yleinen epätietoisuus tulevaisuudesta varjostavat edelleen mielialaani, vaikka luulin olleeni hyväksynyt tilanteeni.

Eniten minua huolestuttaa tällä hetkellä se, että opiskelu oli tarkoitettu tapahtuvaksi työn ohessa. Lopputyöaiheenikin olisi liittynyt olennaisesti koulutukseen. Pystynkö työtä enää toteuttamaan?

Työttömyyskassaan neljä vuotta rahaa syytäneenä olen siinä tilanteessa, etten pääse hyödyntämään näitäkään "sijoituksia". TE-toimistolta tuli eilen päätös, etten saa opiskella työttömyysetuudella. Syyksi kerrottiin, että tulevat opinnot eivät edistä työllistymistäni. Vaihtoehdoksi jää siis opiskelu opintotuella, hoitorahalla sekä aiemmilla säästöillä. En keksi muutakaan keinoa rahoittaa elämääni tulevien opintojen aikana.

Toinen vaihtoehto olisi keskeyttää opinnot äitiysloman takia. Tai vielä ikävämpi vaihtoehto olisi lopettaa opinnot, jotta saan työttömyysetuutta vanhempainrahan loputtua.

TE-toimiston päätöksestä heräsi kuitenkin kysymys. Minkä ihmeen takia lähden opiskelemaan YAMKiin, jos opinnot eivät edistä työllistymistäni? 

Siellä katsottiin, että minulla on jo kaikki edellytykset elämälleni; on ammatillinen tutkinto, yo-tutkintokorkeakoulututkinto ja opettajan pedagoginen pätevyys.

En haluaisi uskoa työkkärin päätöstä, sillä se kuulostaa entistäkin masentavammalta. Tulevaisuudessa tulen varmasti kilpailemaan töistä maistereiden kanssa. Muut kuin opehommat kuitenkin ehkä aukeaisivat jo aiemmilla tutkinnoillani.

Samalla jäin pohtimaan YAMK-tutkintojen arvostusta. Onko oletus joka tapauksessa se, että minulla ei ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suoritettuani ole mahdollisuutta kilpailla maistereiden kanssa?

Kyseiset koulutukset ovat kuitenkin Opetushallituksen mukaan samanarvoisia, vaikka tiedän keskustelupalstoja kolunneena, että moni elää edelleen siinä käsityksessä, ettei yliopistotasoista tutkintoa voi verrata ammattikorkeakoulututkintoon.

Oikeasti niissä on vain se ero, että toinen tähtää tieteelliseen tutkimukseen ja toinen käytännönläheisyyteen. Koulutusasteeltaan ne eivät kuitenkaan poikkea toisistaan. Siksi tämän väitöksen lukeminen kuitenkin masensi entisestään.

Mua ärsyttää.

Entinen työkaveri sanoi minulle, että jos vauva-arki sujuu hyvin, se voi olla elämän parasta aikaa. Olen samaa mieltä! Tämän ajanjakson pitäisi olla elämäni onnellisinta aikaa. Silti murehdin pikkuasioita, jotka liittyvät töihin ja opiskeluihin, joilla ei loppupeleissä ole yhtään mitään väliä. Elämä jatkuu joka tapauksessa.

Haluan eroon tästä masentelusta. Mun motto on aina ollut: "Go with the flow", mutta miksen nyt osaa toteuttaa sitä?

Kysyn itseltäni päivittäin, miksi teen itselleni aina saman? Olen jo monta vuotta tuskaillut sitä, kuinka kesät kuluivat opintojen parissa, enkä saanut oikeastaan koskaan hengähtää hektisen työn ohessa. Nyt siihen olisi oiva tilaisuus, sillä tähän mennessä vauva-arki on ollut ihanaa aikaa, vaikka tietysti se on välillä raskastakin.

Yllättäen löydän itseni taas tällaisesta tilanteesta. Tosin en ollut ihan näin ristiriitaisissa tunnelmissa ennen eilen saamaani päätöstä.

helmi-kirpputori-enninkengissa
Tosiasia kuitenkin on, että täällä ruudun takana kirjoittelee henkilö, joka on tietyllä tapaa perfektionisti. En ole koskaan tarpeeksi tyytyväinen omaan osaamiseeni, enkä usko kykyihini, vaikka muut sen minulle kertoisivat. Löydän lopulta aina syyn itsestäni ja sitten ruoskin epäonnistumisiani itseni kanssa päivien tai jopa kuukausien ajan. En myöskään osaa sanoa ei.

Enkä tiedä tarkalleen, miksi päätin tällä kertaa avata näitä tunteita täällä blogissa.

Kaikki nämä ajatukset ovat myös hiljalleen tuoneet mieleeni mahdollisuuden alanvaihtoon. Se kuitenkin tuntuu todella pelottavalta, sillä en tiedä mitä muuta tekisin. Olen ollut media-alalla jo niin pitkään.

Salaiset ja naiivit haaveet liittyvät jollakin tavalla yrittäjyyteen, mutta se on (kuulemma) tehty Suomessa niin vaikeaksi, etten usko lähteväni siihen hommaan. Sitä paitsi se ei liittyisi tämänhetkiseen alaani eikä blogiin, joten joutuisin aloittamaan käytännössä alusta, ihan opinnoista lähtien.

Olen kuitenkin päättänyt muuttua. En halua olla negatiivinen ja kyyninen. Minä tein parhaani, enkä olisi voinut tehdä mitään toisin. Ja miksi minulla oikeasti olisikaan mitään syytä huoleen? Minulla on tällä hetkellä hyvä taloudellinen tilanne, oma koti ja perhe.

Haluaisin aidosti nauttia tästä elämänvaiheesta. Miksi se on niin vaikeaa?

t. Enni

Kommentit

  1. Osaan samaistua, vaikkakin erilaisessa elämäntilanteessa. Olen itsekin perfektionisti ja ymmärrän sua ihan täysin. Hirveä halu on ryhtyä edes osa-aikaiseksi yrittäjäksi mutta se tietty "turva" häviäis sitten ja minä jos kuka on tyyppi joka stressaa rahasta (varsinkin jos kuviossa on joku muu kuin minä itte vaikuttamassa sen käyttöön). Meikä myös on juuri tuollainen, että "vähättelen" omia taitoja varsinkin nyt kun on useempi työpaikka mennyt ohi suun ja kaverit aina ihmettelee meikäläisen tähän ikään saatua taitoa ja kokemusvuosia. :/

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä siinä on, että aliarvioidaan itseämme? :D Ja ihan sama homma nuo työkuviot. Toki tällä hetkellä työnteko olisikin vähän vaikeaa äitiysloman takia. Olen silti suunnitellut tässä niitä kevytyrittäjyystöitä vähän enemmänkin blogin lisäksi. Ihan sekin kyllä kiinnostaisi tietää TE-toimistolta etukäteen, että miten nyt kun päätyötä ei ole ja opiskelijana aloittaisi keikkatöitä (tai jatkaa blogin keikkatöitä), niin katsotaanko mut yrittäjäksi. Että kannattaako edes yrittää, ettei menetä työttömyysetuutta.

      Jotenkin fiilis on, että mitään ei kannata tehdä ellei käsketä. :(

      Poista
  2. Hei, hyvä postaus ja toivottavasti löydät mielenrauhan ja asiat sujuvat hyvin! Olin iloisesti yllättynyt lukiessani YAMK-suunnitelmistasi, itse olen kiinnostunut liiketalouden ylemmästä AMK-koulutuksesta, ja omasta lähipiiristäni en ole vertaistukea löytänyt. Minulle se olisi myös tapa laajentaa osaamistani tietojenkäsittelystä liiketalouden puolelle. Minkä alan koulutusta sinä nyt olet aloittamassa, ja mitkä ovat tunnelmat asian suhteen? Mitä tiedät opinnoista etukäteen?
    Olisi myös kiva tulevaisuudessa lukea lisää näistä opinnoistasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suunnitelmasi kuulostaa hyvältä, mielestäni on ihan mukava vaihtoehto laajentaa osaamista liiketalouden puolelle tietotekniikasta, varsinkin jos yhtään minkäänlainen yrittäjyys tai no bisnespuoli yleensä kiinnostaa.

      Olen itse aloittamassa medianomin YAMK-tutkinnon opintoja ja kyllä edelleen positiivisilla fiiliksillä olen, vaikka hieman tuo opari huolestuttaa... Mutta eiköhän asiat järjesty ja onhan siihen vielä aikaa. Silti puolet tuon tutkinnon laajuudesta on opinnäytetyötä (30 op).

      Opinnoista tiedän sen, mitä haastattelussa kerrottiin. Lähiopetusta on noin kerran viikossa ja sen lisäksi töitä tehdään etänä vertaisryhmän kanssa. Tavoitteena on opetella digitaalisia mediapalveluita ja johtamista sekä esimiestyöskentelyä. Minua itseäni kuitenkin kiinnostaa kaikenlainen uusi oppi alaan liittyen, eli kaikki on tervetullutta! Varmasti näistä opinnoista voisin tänne myös kirjoitella enemmänkin. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Totta turiset kuomaseni.

Suositut tekstit

Atooppinen ihottuma ja turvonneet silmäluomet

Alan hiljalleen kyllästyä atooppiseen ekseemaan, joka on vaivannut minua aikalailla koko ikäni ajan. Olen onneksi säästynyt pahimmalta ihottumalta, mutta mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän huomaan herkistyväni mm. kosmetiikalle. Vuonna 2014 herkistyin ripsipidennyksille niin paljon, että silmäluomeni olivat turvoksissa useita päiviä ripsien laiton jälkeen. Jo vuosia olen luottanut perusvoiteisiin ja unohtanut hajustetut vartalovoiteet kokonaan. Hajuvettäkin suihkutan nykyisin lähinnä vaatteille. Erityisesti käsien iho on välillä näyttänyt melkoisen hurjalta, varsinkin talvisin. Onneksi ihotautilääkäri määräsi pari vuotta sitten Protopicia , joka on toiminut loistavasti! Käytän sitä nykyisin ennaltaehkäisevästi. Nyt viime aikoina, tai oikeastaan jo kesästä lähtien, olen huomannut, että silmäluomeni ovat alkaneet reagoida silmämeikkiin. Olen huomannut, että pahiten luomia ärsyttää eyeliner . En enää arkisin laita lähes ollenkaan meikkiä silmiin, etteivät luomet turpoaisi päivän

10 KUUKAUTTA SMILE-LASERLEIKKAUKSEN JÄLKEEN

Kohta on kulunut vuosi Smile-laserleikkauksesta , joten ajattelin kerrata kokemuksia leikkauksen jälkeisestä ajasta ja elämästä. Edellisen kerran kertasin kuulumisia vain kuukausi laserleikkauksen jälkeen, tuon postauksen voitte lukea täältä . Tänään oli oikeastaan hyvä päivä kirjoittaa tämä postaus, sillä kulunut aika on saanut unohtamaan osan negatiivisista kokemuksista. Toipuminen ei ole ollut ihan helppoa, mutta onneksi toipumisvaiheen oireet eivät ole olleet niin pahoja. Tänään aamulla mun näkö oli nimittäin aika sumea toisessa silmässä, mutta se saattoi johtua siitä, että silmät olivat muutenkin hieman turvoksissa.  Ajoittaisia näön sumeutumisia on ollut havaittavissa nyt pitkin vuotta, mutta olen laittanut ne edelleen leikkauksen piikkiin. Sen sijaan yleislääkäri, jonka vastaanotolla kävin viime viikolla, oli kovin kiinnostunut näköhäiriöistäni. Katsotaan siis liittyykö niihin jotain muutakin, vai onko tämä edelleen toipumisesta johtuvaa. Sumeutta on siis havaittavissa

KAKKUA AAMUPALAKSI? SARJASSAMME ÄITIVINKIT: VAUVALLE JA AIKUISILLE SOPIVA, HERKULLINEN JA NÄYTTÄVÄ SMOOTHIEKAKKU

Sarjassamme äitivinkit: Vauvan herkullinen kakku Mitä kakkua voi syödä hyvällä omalla tunnolla vaikkapa aamupalaksi? Haluatko tarjota juhlissa koko perheelle sopivan kakun?  Tämän loistavan vinkin sain eräillä vauvakutsuilla muutama kuukausi sitten. Kyseisille kutsuille sai jokainen halutessaan tehdä syötävää nyyttikestimeiningillä. Kutsuilla olikin tarjolla raikkaan näköinen kakku meille ja lapsukaisillemme. Kyseistä kakkua pystyi syömään alle vuoden ikäinen lapsikin. Mikä on siis tämä mystinen kakku, joka sopii erinomaisesti tarjottavaksi vauvalle, taaperolle, äidille, isälle ja vaikka koko suvulle? Se on kuvan smoothiekakku ! "Tein tyttäreni syntymäpäiville smoothiekakun  keksi-voiseokseen, mutta alkuperäisen ohjeen mukaan  pohjan voi tehdä myös keksi-hedelmäsose-pohjaan tai apinaevääseen" Smoothiekakun resepti on helposti sovellettavissa Toki kyseisen smoothiekakku tulee tehdä vauvaystävällisempänä, jos seurueessa on alle vuoden ikäisiä nape

Moderni sauna ja upotettava kiuas

Moderni sauna Kahden talon suunnittelu on edennyt siihen vaiheeseen, että toinen taloista sai juuri muuttoluvan. Viimeisimpänä työn alla on ollut saunojen suunnittelu ja toisen talon saunan valmistumista onkin odoteltu innokkaana. Saa nähdä, pääseekö jo ensi viikolla saunaan. Saunan kanssa sai tosin raapia päätä. Ihan alunperin saunan puut oli tilattu talofirmalta, mutta lopulta kävi ilmi, että valikoima rajoittui parhaimmillaankin vain STP-profiililla varustettuun tervaleppään, eikä tässä edes hinta toiminut porkkanana. Siispä ei auttanut muu kuin alkaa etsiä saunan puita eri valmistajilta.  Saunan suunnittelu loppusyksystä oli varmaan huonoin ajankohta ikinä, sillä joko kaikki muutkin rakensivat saunoja, tai myös materiaalipula näkyi kauppojen valikoimissa. Lopulta löytyi onneksi kiva vaihtoehto, joka täytti allekirjoittaneen vaativat kriteerit. Saunan paneeliksi ja laudepuuksi valikoituivat lopulta ThermoRoyal sarjan suoralla profiililla oleva kaunis apachi. Puut tilattiin  Väripirt

HIUSTENPIDENNYSTEN VÄRJÄÄMINEN KOTONA

M ulla tulee tästä postauksesta todella nostalgiset fiilikset, tämä on vähän sitä vanhempaa "Ennin kengissä" -matskua. Vastaavan postauksen toteutin vuonna 2012 tismalleen samana päivänä 11.4 ja ihan sattumalta tänäänkin päädyin samojen puuhien pariin! Aiheena on siis hiustenpidennysten värjääminen . TAUSTAA Olen aina tykännyt laittaa ja kasvattaa hiuksiani. Itse asiassa kampaajankin ammattikin on aina kiinnostanut, mutta olen niin herkkä kaikille hajusteille ja tököteille, ettei ammatti sopisi minulle. Kuitenkin tykkään värkätä hiusten kanssa (kokeilla esim. pinkkiä, kun siltä tuntuu ) ja aika usein myös pelleillä kaapista löytyvien hiustenpidennysten kanssa. Mulla on ollut vuosien ajan vaikka millaisia kokemuksia kotitekoisista hiustenpidennyksistä ja niistä on saatu kehuja ihan kampaajiltakin. Minulla on myös ollut tapana hamstrata alennuksista hiusvärejä omien hiusten värjäämistä varten, tai sitten juuri tällaisia pieniä projekteja varten.  Olin my