25 KUVAA JA MUISTOA HÄISTÄ

ennin-kengissa-haat-liisi-jarvelainen

Maanantaina tuli kuluneeksi kaksi vuotta häistä, eli vietettiin pumpulihäitä. Tällä kertaa otettiin hääpäivän viettoon pieni varaslähtö, sillä käytiin jo viime viikonloppuna lomalla Naantalissa. Muumimaailmakin tuli nähtyä.

Sunnuntaina, ennen kotiinlähtöä, käytiin vielä vierailulla Turun linnassa. Tämä linnoihin tutustuminen alkaa käydä jo perinteestä, sillä viime vuonna käytiin tutustumassa Hämeen linnaan.

Turun linna oli sisältä muuten älyttömän kuuma. Oli aika hikistä hommaa kantaa vauvaa kantorepussa, mutta niin vain siitäkin selvittiin ja vauva kulki koko linnareissun ajan mukana välillä ihmetellen outoja tiloja, välillä nukkuen.

Hääpäivän kunniaksi halusin muistella meidän ihanaa päivää, jota kaksi vuotta sitten vietettiin. Blogista löytyy myös lisää hääpostauksia häät-tunnisteella.

1. Hääpäivän sää

Hääpäivän aamuna taisi ripotella vähän vettä. Tietysti toivoin sadetonta päivää, sillä vihkiminen tapahtui ulkona. Olin kuitenkin todella iloinen pilvisestä aamupäivästä, sillä valokuvien kannalta pilven läpi paistava aurinko loi parhaan kuvausvalon. Vieraita ajatellen paahtava aurinko olisi myös voinut olla tukalaa koettavaa.

Sää siis suosi hääpäivää ja vihkiminen onnistui ulkona. Ilma oli lämmin, vaikka aurinko ei päivän aikana paljoa paistanutkaan. Niinpä Liisi Järveläinen sai ikuistettua hääkuviimme kauniin nostalgisen tunnelman. Kaikki postauksen kuvat ovatkin Liisin käsialaa.

ennin-kengissa-haat-liisi-jarvelainen-3

2. Hääkuvien miljöö

Häät pidettiin Järvenpään Seurakuntaopistolla. Yllä oleva kuva on yksi häiden lempikuvistani ja se on otettu Seurakuntaopiston rantasaunan takana. Rantasaunalla valmistauduimmekin hääpäivään ja myöhemmin illalla myös vietettiin "jatkoja". No, meidän häät olivat ihan kesyt, taisimme olla jo kahden aikoihin yöllä kotona.

Olin kuitenkin alun perin suunnitellut valokuvausta siten, että olisimme käyneet kuvaamassa hääkuvamme lähellä olevan aitan ovien edessä. Kuinka ollakaan, vuosia autiona olleeseen tilaan avattiin juuri tuona kesänä Vellikello-niminen kahvila, joten se siitä ideasta!

Samaten olin ihaillut myös erästä Tuusulan puolella sijainnutta latoa, mutta kävikin ilmi, että kesällä ladon ympärille kasvoikin lähes puoli metriä heinää, joten sielläkään kuvaaminen ei lopulta olisi onnistunut pitkän mekon ja korkkareiden kanssa. Onneksi Seurakuntaopisto oli paikkana niin upea, että sieltä löytyi paljon hyviä kuvauspaikkoja.

ennin-kengissa-haat-liisi-jarvelainen-6

3. Sulhasen ja bestmanin vieheet 

Häihin valitut kukat koostuivat vain morsiusharsosta, vaaleanpunaisista neilikoista ja ruusuista. Harsokukat tilattiin Järvenpään kukkatalosta, jonne esitin samalla toiveeni koskien kimppua ja vieheitä.

Minulla oli kuitenkin pelkona, että jos morsiusharsoa laitettaisiin vieheisiin liikaa, ne näyttäisivät enemmänkin parsakaaleilta kuin pieniltä, siroilta koristeilta. Parsakaalit rinnuksilla ei nimittäin ollut ihan se mitä haettiin... Onneksi näin ei kuitenkaan käynyt, vaan vieheistä tuli juuri sellaiset kuin haluttiin.

ennin-kengissa-haat-liisi-jarvelainen-4

4. Hääkimppu

Hääkimppuni koostui harsokukista. Olin haaveillut yksinkertaisesta harsokimpusta jo pitkään, vaikka pidinkin myös isoista ja runsaista bohokimpuista. Itse asiassa oletin jopa, ettei harsokimpulle olisi tullut niin paljoa hintaa teetettynä kuin erikoisemmalle kimpulle, mutta kyllä siihenkin kymppejä upposi.

Harsokimpun voi muuten tehdä myös itse, mutta kannattaa varautua siihen, että kukkia tarvitaan runsaasti.

ennin-kengissa-haat-liisi-jarvelainen-7

5. Kukkaseppele

Tilasin myös kukkaseppeleen teetettynä, mutta harmikseni siitä ei tullut aivan sellaista kuin olisin halunnut. Minun olisi ehkä pitänyt liittää mukaan kuvia tyylistä, jota hain. Tilaamani kukkaseppele oli liian massiivinen ja aitoja ruusuja siinä oli vain muutamia (nekin lähes kaikki vasta nupullaan).

Kampaaja Laura Ahokkaan kanssa sitten pohdittiin vaihtoehtoja ja näytin hänelle enemmän mieleeni olevaa tekokukista tehtyä seppelettä. Hän sanoi, että eiköhän tuhota tilattu seppele ja lisätä aitoja kukkia tekokukkaisen seppeleen sekaan.

Kiitokset Lauralle, sillä ilman häntä tilanteessa olisi ehkä ollut potentiaalia pieneen hiuskriisiin...

ennin-kengissa-haat-liisi-jarvelainen-5

6. Vieraslahjat

Häiden vieraslahjana oli viuhkoja, kukkapantoja sekä karkkia.  Olikin ihana nähdä kukkapantoja vieraiden hiuksissa juhlapäivänä. Karkkia oli sitten tarjolla niille, jotka eivät niin asusteista perustaneet.

ennin-kengissa-haat-liisi-jarvelainen-9

7. Pappi

Pappina toimi perhetuttumme. Papin asu oli rock. <3 Nahkatakki ja korkkarit. Mi likey!

ennin-kengissa-haat-liisi-jarvelainen-8

8. Häiden videokuvaus

Häissämme oli myös videokuvaaja. Suosittelen videokuvaajaa myös muille häitään suunnitteleville, sillä editoidusta häävideosta syntyi ihana muisto. Hääkuvia tulee nykyään katseltua melkeinpä harvemmin kuin videokoostetta.

Nyt jälkeenpäin ajateltuna olisin omasta puolestani jopa voinut höllätä budjettia videokuvaajan osalta ja pyytää kuvaajaa ikuistamaan ihan koko päivän. Tuolloin sovimme taltioitavaksi vain hääkuvien oton ja vihkimisen.

Ps. Kurkkaa yksi videopätkä häistä.

ennin-kengissa-haat-liisi-jarvelainen-10

10. Saattaminen

Isäni saattoi minut amfiteatterille. Oli aika jännä fiilis muutamaa minuuttia ennen vihkimistä, kun lähdettiin yhdessä kävelemään rantasaunalta kohti alttaria. Myönnän kyllä, että minua hieman jännitti mennä naimisiin, mutta en kuitenkaan ollut missään vaiheessa päivää niin hermostunut kuin mitä olisin voinut kuvitella.
  ennin-kengissa-haat-liisi-jarvelainen-11

9. Häämusiikki

Vihkiminen tapahtui Seurakuntaopiston amfiteatterilla. Amfille saapumisen yhteydessä musiikkina soi akustinen versio Christina Perrin A Thousand Years -kappaleesta. Ehkä vähän kliseinen valinta (koska Twilight), mutta mitään parempaakaan ei keksitty.

Häämarssi tms. muut vastaavat olivat jo alkuun poissuljettuja. Haluttiin vihkiseremonian alkuun jokin herkkä ja yksinkertainen kappale ilman laulua ja tämä versio Perrin kappaleesta tuntui toimivan hyvin.

Vihkiseremonian keskivaiheilla isäni esitti yhden kappaleen. Olin pyytänyt etukäteen, että vihkimisen yhteydessä hän soittaisi ja laulaisi Neil Finn -nimisen artistin kappaleen Fall At Your Feet.

Vihkiseremonia jatkui vielä hetken kappaleen jälkeen. Koska olimme suunnitelleet etukäteen, ettemme lähde vihkimisen jälkeen pois vihkipaikalta, piti meidän keksiä jokin keino, jolla ilmoittaa vihkimisen olevan ohi ja juhlinnan jatkuvan saman tien. Keksimme, että heti vihkimisen jälkeen voisi laittaa soimaan iloista musiikkia.

Niinpä heti papin virallisen kuulutuksen jälkeen ilmoille kajahti Coldplayn Adventure Of A Lifetimen ensimmäiset sävelet. Sen jälkeen tervehdittiin vieraita kunnolla ja kiitettiin kaikkia onnentoivotuksista.

Jäimme juhlavieraiden kanssa amfiteatterille noin 15 minuutiksi juttelemaan ja ottamaan kuvia. Ilmassa oli saippuakuplia ja iloista fiilistä. Taustamusiikkina soi mm. Ellie Gouldingia (Love Me Like You Do) sekä James Bay:ta (Hold Back The River). 

ennin-kengissa-haat-liisi-jarvelainen-20

11. Puheet

Isäni piti ihanan puheen. Samoin myös sulhasen äiti, kaaso ja bestman. Nämä kaikki puheet ovat edelleen muistoissani. Välillä itkettiin ja välillä naurettiin.

Puheista mieleeni on jäänyt mm. se, kun isäni kertoi tarinan lapsuudestani. Se meni jotenkin niin, että ollessamme pieniä, minulla ja siskollani oli lempinimet Kiljusen Herrasväki -kirjasarjan innoittamana. Siskoani kutsuttiin Luruksi ja minua Mököksi. Kuinka ollakaan, puolisoani on jo pitkään kutsuttu nimellä Mökä. Niinpä iskä siis puheessaan tokaisi, että "niin Mökö ja Mökä menivät naimisiin".

Bestman taas kehui minua morsiamena ja loppuun hän luonnollisesti lisäsi, että nyt minulla oli myös Turbo-Saab. Katsokaas, nain automiehen. Että kyllä kannatti ottaa mut vaimoksi.

(Sain Saabin huomenlahjaksi mieheltäni).

ennin-kengissa-haat-liisi-jarvelainen-13

12. Hääruoka

Ruoaksi valikoitui hieman perinteistä poikkeava menu. Kun useimmiten tarjolla on uusia pottuja ja paahtopaistia, me halusimme lisätä menuun vähän aasialaista twistiä. Lihansyöjille tarjolla oli tandooribroileria ja kasvisruokailijoille mm. herkullista nuudelia. Lisäksi halusimme menuun raikkaita salaatteja. Menussa oli myös huomioitu muut erikoisruokavaliot.

Menu koostui siis sellaisista ruoista, joista itse pidimme. Ruoat tulivat Amicalta ja maistuivat herkullisilta.

Häämenu:

Jäävuori-melonisalaatti
Graavia lohta

Pasta-pesto-tomaatti-mozarellasalaatti
Vinaigrette

Tandoorimarinoitu broilerinfile
Paahdettuja juureksia
Vesikastanja-nuudeleita

Talon leipälajitelma
Voita


ennin-kengissa-haat-liisi-jarvelainen-14

13. Jälkiruoka

Kakunleikkuu tapahtui heti ruokailun jälkeen. Halusimme pitää jälkiruoan yksinkertaisena, joten valitsimme jälkiruoaksi vain jotain raikasta kakun oheen. Niinpä tarjosimme kasapäin tuoreita hedelmiä kinuskikastikkeen kera.

Koska olen myös koukussa Konditoria pH7:n macaronleivoksiin, tarjolla oli myös niitä.

ennin-kengissa-haat-liisi-jarvelainen-19

14. Hääkakku

Hääkakkumme maistui kirpeältä passionhedelmältä, jota tasapainottamaan valittiin makeaa valkosuklaata. Kakku oli mitoitettu hyvin vieraiden lukumäärään nähden. Onneksi sain kuitenkin jemmattua kakusta pienen palan pakkaseen, sillä viimeinen pala kakkua nautittiin viime vuonna ensimmäisen hääpäivän kunniaksi.

ennin-kengissa-haat-liisi-jarvelainen-18

15. Häämekko

Metsästin sopivaa häämekkoa varmaan vuoden ajan. Lopulta löysin unelmieni mekon Asosilta. Olen ihan rakastunut mekkooni vieläkin ja aion säilyttää sen itselläni. Tein mekkoon vain yhden muutoksen, sillä lyhennytin mekon hihoja.

ennin-kengissa-haat-liisi-jarvelainen-12

16. Heittokimppu

Tilasimme erikseen heittokimpun, sillä halusin säästää hääkimppuni.

ennin-kengissa-haat-liisi-jarvelainen-17

17. Macaron-leivokset

Konditoria pH7:n macaronleivokset ovat omia suosikkejani. Kävin ostamassa myymälästä suolakaramellin ja omenan makuisia macaronleivoksia. Omenaa ei kuitenkaan taida enää olla valikoimissa?

ennin-kengissa-haat-liisi-jarvelainen-16

18. Karkkibuffet

Oli meillä tietysti myös karkkibuffet, johon karkit tarjosi Cloetta!

ennin-kengissa-haat-liisi-jarvelainen-15

19. Vieraiden lukumäärä

Minulla oli häiden suunnittelussa pitkälti vapaat kädet, mutta vieraiden lukumäärän kanssa väännettiin jonkin aikaa.

Molemmat halusivat pienet häät. Pienet häät voidaan kuitenkin helposti ymmärtää eri tavalla. Kompromissiin päästiin ja vieraiden lukumääräksi päätettiin hieman alle 50 vierasta.

Osaltaan vieraiden lukumäärään vaikutti se, että sukuani asuu Lapissa ja myös Ruotsissa ja pitkä välimatka on aina pieni ongelma. Minulle myös ystävät ovat perhettä, joten hyvin usein juhliin tulee minun puoleltani enemmän ystäviä kuin sukulaisia.

ennin-kengissa-haat-liisi-jarvelainen-21

20. Häätanssi vai valssi?

Häätanssin säesti kukas muukaan kuin isäni. Biisi oli Ed Sheeranin Thinking Out Loud. Pitkään pohdinnassa oli myös Sian My Love -valssi. Kyseinen kappale oli kuitenkin melko surullisen kuuloinen ja tietysti sen tanssiaskeleet ihan erilaiset. Ehkä siksi se ei lopulta valikoitunut häätanssiksi.

Muistaakseni heti Edin biisin jälkeen isäni soitti myös Carole Kingin You've Got a Friendin, joka onkin yksi rakkaimmista kappaleista perheessämme.

ennin-kengissa-haat-liisi-jarvelainen-22

21. Kimpunheitto

En osannut heittää kimppua... Se ei siis lentänyt niin hienossa kaaressa kuin olisi voinut, joten kukaan ei saanut sitä lennosta kiinni. Hyvä mie!

ennin-kengissa-haat-liisi-jarvelainen-25

22. Hääkampaus

Hääkampaukseni oli yksinkertainen, vaikka pohdin pitkään lettikampausta. Valitsin kuitenkin avoinna olevat kiharretut hiukset, sillä viihdyn normaalistikin hiukset auki. Pohdin, että kun tulevaisuudessa katsoisin hääkuvia, toivoisin näyttäväni niissä itseltäni. Samalla halusin myös kampauksen, joka toivon mukaan näyttäisi ajattomalta. En halunnut seurata trendejä.

Sattumaa tai ei, mutta myös äitini meni aikanaan naimisiin kukkaseppele päässään ja melko samanlaisessa mekossa kuin mihin itsekin päädyin.

En muuten tajunnut käydä leikkauttamassa hiuksiani ennen häitä. En myöskään muistanut korjailla hiuksiani päivän aikana, joten loppuillan kuvissa kampaus olikin aika räjähtänyt. Hääpäivän tunnelma vei lopulta mukanaan, kuten kuuluikin.

ennin-kengissa-haat-liisi-jarvelainen-24

23. Hääkengät

Jimmy Choon Abel-korkokengät löysin Tokiosta. Korkoa kengissä oli sen 10 cm, joten olin varautunut siihen, että tarvitsin illaksi myös matalat kengät. Kakkoskengät tai sandaalit löytyivätkin Zarasta.

ennin-kengissa-haat-liisi-jarvelainen-23

24. Hääpäivän aamu

Meidän hääpäivän aamu sujui naurettavan rennosti. Kun mun hiuksia ja meikkiä tehtiin, mies ja bestman makoilivat sohvalla elokuvaa katsoen. Kun oltiin valmiina, pakkauduttiin bestmanin autoon ja sanottiin naapurille, että lähdetään menemään naimisiin.

Matkalla vihkipaikalle koukattiin kaaso mukaan (kaaso raukka oli valvonut yöllä pitkään miettien puhettaan ja leikkejä). Kaikkiaan aamupäivä meni siis hyvin rennoissa tunnelmissa ja kun saavuttiin vihkipaikalle, olikin kaikki jo aika lailla valmiina.

Iso kiitos vielä kaikille, jotka auttoivat hääpäivän valmisteluissa.

ennin-kengissa-haat-liisi-jarvelainen-2

25. Meillä oli ihanat häät

Hääpäivä oli yksi elämäni parhaimmista päivistä, enkä muuttaisi siitä mitään. Kiitos aviomiehen, näitä parhaita päiviä on varmasti luvassa vielä paljon lisää. Eikä pidä tietenkään unohtaa sitä päivää, kun meidän tytär syntyi. <3

Jos kiinnostaa kurkata lisää häiden tunnelmia videolta, niin Instagramista löytyy pieniä paloja päivästä.

Jos teillä herää jotain kysyttävää häistä tai häiden suunnittelusta, niin laittakaa kommenttia tulemaan!

t. Enni

Kuvat: Liisi Järveläinen

Kommentit

  1. Ihania kuvia 💜 Vaikka en itse oo naimisissa ja tuskin koskaan meenkään, jostain syystä tykkään katsella muiden hääkuvia 😅

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ❤️ Sama juttu, luen aina kaikkien hääpostaukset ja ihastelen myös valokuvaajien ottamia kuvia instassa!

      Poista

Lähetä kommentti

Totta turiset kuomaseni:

Lue myös