Siirry pääsisältöön

Sinkkuelämää oli oikeassa

Käsi ylös, jos katsotte edelleen Sex and the City -sarjaa telkkarista? Täällä on yksi käsi ylhäällä, tosin Iholla-sarjasta johtuneet ohjelmamuutokset ovat hieman tuottaneet sopeutumisongelmia uuteen aikaan.

Tässä viimeisen kolmen vuoden aikana olen kuitenkin tehnyt havaintoja sarjasta ja alan hiljalleen huomata, että tällä hetkellä asiat ovat aika lailla samalla tavalla kuin ne olivat lähes 20 vuotta sitten. On oikeastaan hauskaa seurata sarjaa nyt ja huomata, että erityisesti sarjan alkupuolella kuvatut asiat näyttävät yhä enemmän tänä päivänä kuvatuilta. Tarkastellaan tilannetta esimerkkien kautta.

sling_back

1. Liikunta

Käsi ylös kuka joogaa? Sinkkuelämää tiesi taas parhaiten. Jo 90-luvun loppupuolella Manhattanilla liikuttiin juosten, kävellen ja joogaten. Vaikka Zumba villitsi Suomessakin joitakin vuosia sitten, huomaan ainakin omasta lähipiiristäni, että nyt eletään joogan ja juoksulenkkien aikakautta. Vaikka uusia tuulahduksia yrittää ilmaantua, Sinkkuelämää oli oikeassa (ja Suomi 20 vuotta myöhässä), eli perinteiset liikuntamuodot ja jooga vetävät ihmisiä puoleensa juuri nyt.

2. Ruoka

Kun 2000-luvun alkupuolen Manhattanilla tutustuttiin uuteen trendikkääseen raakaruokaan, me Suomessa haudutettiin ruokaamme vielä aromipesässä. Jaksossa "Great Sexpectations" tyttöporukka käy tutustumassa Raw-ravintolaan, jossa hottis "Jerry Jerrod" aka Smith Jerrod tarjoilee tutun kuuloisia raakaruokia. Kuinka eksoottista! Joko minulta on mennyt jotain todella pahasti ohi, tai sitten tästä tosiaan tuli trendi Suomessa vasta vuonna 2014. Aika hyvin, vain reilut kymmenen vuotta myöhässä.


3. Muoti 

Muoti kiertää aina kehää, mutta on silti hauskaa katsoa sarjaa ja huomata, että ne hirveimmänkin näköiset kengät alkavat näyttää silmiin nyt ihan hienoilta. 90-luvun kenkämuoti tekee tuloaan ja mikäs siinä. Tervetuloa! Olet tehnyt hiljalleen tuloa jo muutamia vuosia, mutta kyllä tämän vuoden kevät on tehnyt sinulle hyvää. Mule-malliset kengät, palkkikorot, sandaalit you name it, yes please!

Ps. Nyt saa ja pitää kirjoittaa englanniksi. 

Entäpä mekot? Sinkkuelämää-sarjan alkupuolen jaksojen muoti vilisi satiinisia naruolkainmekkoja ja sandaaleja. Katsokaa nyt vaikka tätä promokuvaa! Mekot ja kengät tänne vaan, kiitos. Me likey

Herääkö ajatuksia, tai muita yhtäläisyyksiä?

 t. Enni

Kommentit

  1. Hämmästyttävän paljon yhteneväisyyttä nykyhetkeen! :D

    VastaaPoista
  2. Täälläkin nousi käsi ylös ja nopeaa nousikin. Mieheni aina tuhahtelee, että kuinka mones miljoonas kerta tuo on kun katsot tuota Sinkkuelämää. No ihan sama kun se on vaan niin paras ohjelma.
    Muoti todellakin kiertää ympyrää ja pian ollaan taas samoissa vaatteissa kuin silloin nuorena :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! En tiedä kuinka iloisesti vielä odottelen paksupohjaisia kenkiä ja verkkareita, mutta kai se silmä tottuu aina uudestaan... :D Ja ihan sama, musta tuntuu, että olen katsonut sarjaa putkeen ainakin vuodesta 2002 lähtien. Ja vielä jatkuu :D

      Poista

Lähetä kommentti

Totta turiset kuomaseni.

Suositut tekstit

Atooppinen ihottuma ja turvonneet silmäluomet

Alan hiljalleen kyllästyä atooppiseen ekseemaan, joka on vaivannut minua aikalailla koko ikäni ajan. Olen onneksi säästynyt pahimmalta ihottumalta, mutta mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän huomaan herkistyväni mm. kosmetiikalle. Vuonna 2014 herkistyin ripsipidennyksille niin paljon, että silmäluomeni olivat turvoksissa useita päiviä ripsien laiton jälkeen. Jo vuosia olen luottanut perusvoiteisiin ja unohtanut hajustetut vartalovoiteet kokonaan. Hajuvettäkin suihkutan nykyisin lähinnä vaatteille. Erityisesti käsien iho on välillä näyttänyt melkoisen hurjalta, varsinkin talvisin. Onneksi ihotautilääkäri määräsi pari vuotta sitten Protopicia , joka on toiminut loistavasti! Käytän sitä nykyisin ennaltaehkäisevästi. Nyt viime aikoina, tai oikeastaan jo kesästä lähtien, olen huomannut, että silmäluomeni ovat alkaneet reagoida silmämeikkiin. Olen huomannut, että pahiten luomia ärsyttää eyeliner . En enää arkisin laita lähes ollenkaan meikkiä silmiin, etteivät luomet turpoaisi päivän

10 KUUKAUTTA SMILE-LASERLEIKKAUKSEN JÄLKEEN

Kohta on kulunut vuosi Smile-laserleikkauksesta , joten ajattelin kerrata kokemuksia leikkauksen jälkeisestä ajasta ja elämästä. Edellisen kerran kertasin kuulumisia vain kuukausi laserleikkauksen jälkeen, tuon postauksen voitte lukea täältä . Tänään oli oikeastaan hyvä päivä kirjoittaa tämä postaus, sillä kulunut aika on saanut unohtamaan osan negatiivisista kokemuksista. Toipuminen ei ole ollut ihan helppoa, mutta onneksi toipumisvaiheen oireet eivät ole olleet niin pahoja. Tänään aamulla mun näkö oli nimittäin aika sumea toisessa silmässä, mutta se saattoi johtua siitä, että silmät olivat muutenkin hieman turvoksissa.  Ajoittaisia näön sumeutumisia on ollut havaittavissa nyt pitkin vuotta, mutta olen laittanut ne edelleen leikkauksen piikkiin. Sen sijaan yleislääkäri, jonka vastaanotolla kävin viime viikolla, oli kovin kiinnostunut näköhäiriöistäni. Katsotaan siis liittyykö niihin jotain muutakin, vai onko tämä edelleen toipumisesta johtuvaa. Sumeutta on siis havaittavissa

KAKKUA AAMUPALAKSI? SARJASSAMME ÄITIVINKIT: VAUVALLE JA AIKUISILLE SOPIVA, HERKULLINEN JA NÄYTTÄVÄ SMOOTHIEKAKKU

Sarjassamme äitivinkit: Vauvan herkullinen kakku Mitä kakkua voi syödä hyvällä omalla tunnolla vaikkapa aamupalaksi? Haluatko tarjota juhlissa koko perheelle sopivan kakun?  Tämän loistavan vinkin sain eräillä vauvakutsuilla muutama kuukausi sitten. Kyseisille kutsuille sai jokainen halutessaan tehdä syötävää nyyttikestimeiningillä. Kutsuilla olikin tarjolla raikkaan näköinen kakku meille ja lapsukaisillemme. Kyseistä kakkua pystyi syömään alle vuoden ikäinen lapsikin. Mikä on siis tämä mystinen kakku, joka sopii erinomaisesti tarjottavaksi vauvalle, taaperolle, äidille, isälle ja vaikka koko suvulle? Se on kuvan smoothiekakku ! "Tein tyttäreni syntymäpäiville smoothiekakun  keksi-voiseokseen, mutta alkuperäisen ohjeen mukaan  pohjan voi tehdä myös keksi-hedelmäsose-pohjaan tai apinaevääseen" Smoothiekakun resepti on helposti sovellettavissa Toki kyseisen smoothiekakku tulee tehdä vauvaystävällisempänä, jos seurueessa on alle vuoden ikäisiä nape

Moderni sauna ja upotettava kiuas

Moderni sauna Kahden talon suunnittelu on edennyt siihen vaiheeseen, että toinen taloista sai juuri muuttoluvan. Viimeisimpänä työn alla on ollut saunojen suunnittelu ja toisen talon saunan valmistumista onkin odoteltu innokkaana. Saa nähdä, pääseekö jo ensi viikolla saunaan. Saunan kanssa sai tosin raapia päätä. Ihan alunperin saunan puut oli tilattu talofirmalta, mutta lopulta kävi ilmi, että valikoima rajoittui parhaimmillaankin vain STP-profiililla varustettuun tervaleppään, eikä tässä edes hinta toiminut porkkanana. Siispä ei auttanut muu kuin alkaa etsiä saunan puita eri valmistajilta.  Saunan suunnittelu loppusyksystä oli varmaan huonoin ajankohta ikinä, sillä joko kaikki muutkin rakensivat saunoja, tai myös materiaalipula näkyi kauppojen valikoimissa. Lopulta löytyi onneksi kiva vaihtoehto, joka täytti allekirjoittaneen vaativat kriteerit. Saunan paneeliksi ja laudepuuksi valikoituivat lopulta ThermoRoyal sarjan suoralla profiililla oleva kaunis apachi. Puut tilattiin  Väripirt

HIUSTENPIDENNYSTEN VÄRJÄÄMINEN KOTONA

M ulla tulee tästä postauksesta todella nostalgiset fiilikset, tämä on vähän sitä vanhempaa "Ennin kengissä" -matskua. Vastaavan postauksen toteutin vuonna 2012 tismalleen samana päivänä 11.4 ja ihan sattumalta tänäänkin päädyin samojen puuhien pariin! Aiheena on siis hiustenpidennysten värjääminen . TAUSTAA Olen aina tykännyt laittaa ja kasvattaa hiuksiani. Itse asiassa kampaajankin ammattikin on aina kiinnostanut, mutta olen niin herkkä kaikille hajusteille ja tököteille, ettei ammatti sopisi minulle. Kuitenkin tykkään värkätä hiusten kanssa (kokeilla esim. pinkkiä, kun siltä tuntuu ) ja aika usein myös pelleillä kaapista löytyvien hiustenpidennysten kanssa. Mulla on ollut vuosien ajan vaikka millaisia kokemuksia kotitekoisista hiustenpidennyksistä ja niistä on saatu kehuja ihan kampaajiltakin. Minulla on myös ollut tapana hamstrata alennuksista hiusvärejä omien hiusten värjäämistä varten, tai sitten juuri tällaisia pieniä projekteja varten.  Olin my