Siirry pääsisältöön

Netflixin Suosikkisarjoja

Käsi ylös, kenellä muulla on Netflix? Nyt kevään aikana olen katsonut Netflixistä muutaman sarjan alusta loppuun. Itseasiassa en ole löytänyt sarjoja itse vaan Netflix iloisesti ehdotteli niitä minulle, varmaan osittain siksi, että moni niistä on Netflix Original -sarja. Tässä suosikkini Netflixin uudesta tarjonnasta:


Girlboss (IMDb 7,2 / 10)

Girlboss perustuu löyhästi Sofia Amoruson vuonna 2006 perustaman eBay-kaupan Nasty Gal Vintagen historiaan. Sarjan alussa päähenkilöllä menee "vähän" huonosti, mutta hiljalleen hän alkaa ostaa halvalla vintageaarteita ja myydä niitä eBayn kautta hyvällä voitolla. Wikipedia kertoo, että yksi näistä voittoisista tuotteista olisi ollut Chanelin vintagetakki, jonka hän osti alle kymmennellä dollarilla second hand storesta, mutta jonka hän myi lopulta yli 1000 dollarilla.

Sarjassa tulee hyvin esiin se, että menestyminen vaatii rohkeutta, asennetta ja vähän itsekkyyttäkin. Upeaa, että nainen teki harrastuksestaan ja intohimostaan ammatin. Ps. Sarjan yksi tuottajista on Charlize Theron. Muuta huomioitavaa: Sarjan päänäyttelijä Britt Robertson näyttää tummalla tukallaan aivan Jennifer Lawrencen ja Dakota Fanningin sekoitukselta! 

girlboss

Shadowhunters (IMDb 6,4 / 10)


Aloin katsoa sarjaa, sillä olen nähnyt Varjojen kaupungit - Luukaupunki -elokuvan  ja lukenut myös kyseisen kirjan. Shadowhuntersin 1. tuotantokausi perustuu lähes suoraan kirjaan, eli loppuratkaisu on tällöin tiedossa. Sarja pohjautuu Clary Fairchildin elämään Brooklynissä.

Varsinkin ensimmäinen jakso oli hyvin samanlainen, mutta sarjan edetessä juonessa on onneksi mukana hyviäkin lisäyksiä (mm. Alec & Magnus). Jäin sarjaan pahasti koukkuun, vaikka jaksot välillä toistavatkin itseään. Se myös hieman ärsyttää, että toisinaan on mieletön kiire pysyä elossa ja tappaa demoneita, mutta sitten kulman takana voidaankin keskustella hyvin perusteellisesti ihmissuhdekuvioista.

Sarja oli kuitenkin mukavaa ajanvietettä ja odotan oikeasti innolla uusia jaksoja.


Kolmetoista syytä (IMDb 8,9 / 10)

Kyseessä on rankka, nuorille aikuisille ja aikuisille tarkoitettu sarja, jossa jakso kerrallaan selviää, miksi päähenkilö Hannah Baker teki itsemurhan. Sarjassa päähenkilö nauhoitti kasetille kolmetoista syytä, jotka saivat hänet tekemään itsemurhan. Erityisesti loppua kohden sarja muutuu aika rankaksi, mutta se kannattaa ehdottomasti katsoa läpi. Jopa jaksoja ennen varoitetaan tulevasta sisällöstä.

Kyseinen sarja on ollut yksi parhaista näkemistäni sarjoista pitkään aikaan, ja se on myös saanut hyvät arvostelut mm. IMDb:n kautta.



Viimeisenä onkin vähän erilaisempi sarja, nimittäin vuonna 2014 julkaistu tieteisdokumentti, joka toimii jatkona alkuperäiselle, vuonna 1980-julkaistulle sarjalle. Olen aivan koukussa Cosmokseen. Olen aina ollut kiinnostunut tähdistä, planeetoista ja avaruudesta (esim. kutosluokalla tein esitelmän Auringosta), mutta mitä enemmän mietin aihetta, sen enemmän pyörälle pääni menee. En pysty käsittämään avaruuden suuruutta. Onneksi sarja osaa kertoa joitakin vastauksia kysymyksiini. Tämä sarja ei tietenkään ole Netflixin omaa tuotantoa, mutta löytyy siis Netflixistä!

Sarja on hyvin tehty ja juontaja sekä astrofyysikko Neil deGrasse Tyson on ihan paras. Tästä sarjasta sain innostuksen camera obscuran rakentamiseen, jonka tuloksia voitte ihailla alla.

Vielä kun joku päivä pääsisi avaruuteen...

camera-obscura_

Mitkä sarjat sitten eivät ole iskeneet? 

Muutama jakso takana Netflixin Riverdale-nimistä sarjaa, mutta en vaan koukutu. Uskokaa pois, olen yrittänyt! Syy on se, että en voi katsoa sarjoja, joissa ihmiset naljailevat toisilleen tätä tahtia.

Sitten on taas toinen ääripää, eli herttainen Gilmore Girls, joka ei myöskään nappaa. Olen sinnitellyt nyt viiden ja puolen jakson verran, mutta taidan kohta hypätä suosiolla tuoreimpaan tuotantokauteen, jota ei tosin ole kehuttu pahemmin. Minua kiinnostaa tietää, miksi uusin tuotantokausi on mukamas huono, jos kerran vanhat ovat tätä luokkaa..?

Oliko joku näistä sarjoista teidän lempparinne?

t. Enni

Kommentit

  1. Moi Game of thornes on suosikkisarja hauskaa vappua sinulle<3 t.Jani-75

    VastaaPoista
  2. Se on positiivinen juttu että Netflix ehdottelee uutta katsottavaa mutta nuo juoniselostukset on välillä niin naurettavan typeriä ettei aina inspaa ees vilkaista. Otetaan esimerkkinä tuo Girlboss, sarjan nimi ei viittaa yhtään Ebayhin mut kiitti vinkistä, sun kirjottamana vaikuttaa mielenkiintoiselle:) Ehdottaisin sulle Rectify-nimistä sarjaa. Kertoo vankilakundista joka yrittää sopeutua takaisin siviilielämään. Erikoinen ja paikoin synkkä mut tosi hyvin tehty sarja. Ihan siitä syystä vinkkaan ku mainitsit tuon 13 syytä itsemurhaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo näin on. Tykkäsin kyllä paljon Girlbossista, katsoin sen eilen yhdeltä istumalta loppuun ja nyt on taas tilanne, että mitäs sitten! :D Eli kiitos paljon! Mä kurkkaan tuon mainitsemasi sarjan. :)

      Poista
  3. Minun lempppari on game of thornes t.Jani-75

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä, niitä ei vaan Netflixistä löydy. :) Onneksi on netti :)

      Poista
  4. Yes ihanaa, tästä sain monta uutta vinkkiä! :D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Totta turiset kuomaseni.

Suositut tekstit

Atooppinen ihottuma ja turvonneet silmäluomet

Alan hiljalleen kyllästyä atooppiseen ekseemaan, joka on vaivannut minua aikalailla koko ikäni ajan. Olen onneksi säästynyt pahimmalta ihottumalta, mutta mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän huomaan herkistyväni mm. kosmetiikalle. Vuonna 2014 herkistyin ripsipidennyksille niin paljon, että silmäluomeni olivat turvoksissa useita päiviä ripsien laiton jälkeen. Jo vuosia olen luottanut perusvoiteisiin ja unohtanut hajustetut vartalovoiteet kokonaan. Hajuvettäkin suihkutan nykyisin lähinnä vaatteille. Erityisesti käsien iho on välillä näyttänyt melkoisen hurjalta, varsinkin talvisin. Onneksi ihotautilääkäri määräsi pari vuotta sitten Protopicia , joka on toiminut loistavasti! Käytän sitä nykyisin ennaltaehkäisevästi. Nyt viime aikoina, tai oikeastaan jo kesästä lähtien, olen huomannut, että silmäluomeni ovat alkaneet reagoida silmämeikkiin. Olen huomannut, että pahiten luomia ärsyttää eyeliner . En enää arkisin laita lähes ollenkaan meikkiä silmiin, etteivät luomet turpoaisi päivän

10 KUUKAUTTA SMILE-LASERLEIKKAUKSEN JÄLKEEN

Kohta on kulunut vuosi Smile-laserleikkauksesta , joten ajattelin kerrata kokemuksia leikkauksen jälkeisestä ajasta ja elämästä. Edellisen kerran kertasin kuulumisia vain kuukausi laserleikkauksen jälkeen, tuon postauksen voitte lukea täältä . Tänään oli oikeastaan hyvä päivä kirjoittaa tämä postaus, sillä kulunut aika on saanut unohtamaan osan negatiivisista kokemuksista. Toipuminen ei ole ollut ihan helppoa, mutta onneksi toipumisvaiheen oireet eivät ole olleet niin pahoja. Tänään aamulla mun näkö oli nimittäin aika sumea toisessa silmässä, mutta se saattoi johtua siitä, että silmät olivat muutenkin hieman turvoksissa.  Ajoittaisia näön sumeutumisia on ollut havaittavissa nyt pitkin vuotta, mutta olen laittanut ne edelleen leikkauksen piikkiin. Sen sijaan yleislääkäri, jonka vastaanotolla kävin viime viikolla, oli kovin kiinnostunut näköhäiriöistäni. Katsotaan siis liittyykö niihin jotain muutakin, vai onko tämä edelleen toipumisesta johtuvaa. Sumeutta on siis havaittavissa

KAKKUA AAMUPALAKSI? SARJASSAMME ÄITIVINKIT: VAUVALLE JA AIKUISILLE SOPIVA, HERKULLINEN JA NÄYTTÄVÄ SMOOTHIEKAKKU

Sarjassamme äitivinkit: Vauvan herkullinen kakku Mitä kakkua voi syödä hyvällä omalla tunnolla vaikkapa aamupalaksi? Haluatko tarjota juhlissa koko perheelle sopivan kakun?  Tämän loistavan vinkin sain eräillä vauvakutsuilla muutama kuukausi sitten. Kyseisille kutsuille sai jokainen halutessaan tehdä syötävää nyyttikestimeiningillä. Kutsuilla olikin tarjolla raikkaan näköinen kakku meille ja lapsukaisillemme. Kyseistä kakkua pystyi syömään alle vuoden ikäinen lapsikin. Mikä on siis tämä mystinen kakku, joka sopii erinomaisesti tarjottavaksi vauvalle, taaperolle, äidille, isälle ja vaikka koko suvulle? Se on kuvan smoothiekakku ! "Tein tyttäreni syntymäpäiville smoothiekakun  keksi-voiseokseen, mutta alkuperäisen ohjeen mukaan  pohjan voi tehdä myös keksi-hedelmäsose-pohjaan tai apinaevääseen" Smoothiekakun resepti on helposti sovellettavissa Toki kyseisen smoothiekakku tulee tehdä vauvaystävällisempänä, jos seurueessa on alle vuoden ikäisiä nape

Moderni sauna ja upotettava kiuas

Moderni sauna Kahden talon suunnittelu on edennyt siihen vaiheeseen, että toinen taloista sai juuri muuttoluvan. Viimeisimpänä työn alla on ollut saunojen suunnittelu ja toisen talon saunan valmistumista onkin odoteltu innokkaana. Saa nähdä, pääseekö jo ensi viikolla saunaan. Saunan kanssa sai tosin raapia päätä. Ihan alunperin saunan puut oli tilattu talofirmalta, mutta lopulta kävi ilmi, että valikoima rajoittui parhaimmillaankin vain STP-profiililla varustettuun tervaleppään, eikä tässä edes hinta toiminut porkkanana. Siispä ei auttanut muu kuin alkaa etsiä saunan puita eri valmistajilta.  Saunan suunnittelu loppusyksystä oli varmaan huonoin ajankohta ikinä, sillä joko kaikki muutkin rakensivat saunoja, tai myös materiaalipula näkyi kauppojen valikoimissa. Lopulta löytyi onneksi kiva vaihtoehto, joka täytti allekirjoittaneen vaativat kriteerit. Saunan paneeliksi ja laudepuuksi valikoituivat lopulta ThermoRoyal sarjan suoralla profiililla oleva kaunis apachi. Puut tilattiin  Väripirt

HIUSTENPIDENNYSTEN VÄRJÄÄMINEN KOTONA

M ulla tulee tästä postauksesta todella nostalgiset fiilikset, tämä on vähän sitä vanhempaa "Ennin kengissä" -matskua. Vastaavan postauksen toteutin vuonna 2012 tismalleen samana päivänä 11.4 ja ihan sattumalta tänäänkin päädyin samojen puuhien pariin! Aiheena on siis hiustenpidennysten värjääminen . TAUSTAA Olen aina tykännyt laittaa ja kasvattaa hiuksiani. Itse asiassa kampaajankin ammattikin on aina kiinnostanut, mutta olen niin herkkä kaikille hajusteille ja tököteille, ettei ammatti sopisi minulle. Kuitenkin tykkään värkätä hiusten kanssa (kokeilla esim. pinkkiä, kun siltä tuntuu ) ja aika usein myös pelleillä kaapista löytyvien hiustenpidennysten kanssa. Mulla on ollut vuosien ajan vaikka millaisia kokemuksia kotitekoisista hiustenpidennyksistä ja niistä on saatu kehuja ihan kampaajiltakin. Minulla on myös ollut tapana hamstrata alennuksista hiusvärejä omien hiusten värjäämistä varten, tai sitten juuri tällaisia pieniä projekteja varten.  Olin my