Siirry pääsisältöön

Kuvajournalismi 2016

Tänään minulla oli opetusvapaa päivä, joka oli alustavasti varattu työssäoppimispaikoilla käynteihin. Ajattelin tällä kertaa kirjoitella hieman, millaista työnkuvani tavallisesti tällaisina päivinä on. Tiedän, työstä puhuminen on tylsää, mutta ehkä tämä aihe kiinnostaa joitakin...

Kuvat eivät mitenkään liity itse tapahtumaan, tässä kuitenkin muutama kuva taannoiselta Espanjanlomalta, ehkä sivuten hieman luokkaretken valokuvausaihettakin.

Tänään oli sikäli poikkeuspäivä, että lähdimme opintomatkalle luokan kanssa. Normaalisti tällaiset päivät kuluisivat työssäoppimispaikoilla käynteihin tai seuraavien tuntien suunnitteluun, mutta tänään suurin osa päivästä olikin varattu opintomatkalle, tuttavallisimmin perinteiselle luokkaretkelle. 

jumpsuit_black_enninkengissa

Heräsin aamulla tasan kello 8.00. Ihanaa, että sain nukkua tänään hieman tavallista pidempään, sillä viime viikon perjantaina olin vielä viiden aikoihin töissä yhdeksän tunnin mittaisen päivän päätteeksi. Maanantain opetukseton päivä tuntui näin ollen melkoisen upealta tänään.

Aamu alkoi luonnollisesti aamupalalla ja samalla saapuneisiin viesteihin ja sähköposteihin vastailemalla. Lopulta syömisestä ja laittautumisesta ei enää meinannut tulla mitään ja aloin olla myöhässä. Oli pakko laittaa puhelin hetkeksi äänettömälle, jotta ehdin tehdä aamuvalmistelut ennen lähtöä. Tässä välissä oli ehtinyt tulla yksi puhelinsoitto, johon sain hetken päästä soitettua takaisin. Asia koski lukuvuosisuunnittelua. Aamupalan jälkeen ehdin hetkeksi istahtaa koneelle ja paketoida yhden Postiin lähtevän paketin (ja siinä sivussa opetella pakettiautomaatin toimintaa).

Pakettiautomaattia varten tarvitsikin tulostaa osoitekortti. Niinpä niin, en ole vieläkään saanut sängyn alla lojuvaa tulostinta toimintakuntoon puuttuvan johdon takia. Tämä vaati sen, että piti käydä toisessa taloudessa tulostamassa… Kun olin saanut osoitekortin tulostettua, kävin pikaisesti viemässä paketin pakettiautomaattiin ja lähdin huristelemaan autolla kohti Keravaa. Julkisilla en olisi mitenkään ehtinyt ajoissa takaisin.

jumpsuit_black_ennin_kengissa2

Onneksi olin jo hieman ennen kahtatoista takaisin Järvenpäässä. Kävin pikaisesti kodin kautta vaihtamassa vaatteet ja kengät astetta asiallisimpiin. Sitten suuntasin koululle. Jouduin lähtemään koululta juna-asemalle  hieman myöhässä, sillä muutama pikainen asia piti hoitaa ennen lähtöä. Onneksi ehdin asemalle hyvissä ajoin ja vähän ennen kahta olimme jo kaikki Helsingissä. Tämän jälkeen otimme suunnaksemme Sanomatalon.

Kannattaa muuten käydä katsomassa Kuvajournalismi 2016 -kilpailun palkitut teokset. Nämä teokset ovat esillä Sanomatalon Mediatorilla Helsingissä 13.–26.3.2017. Suosittelen ehdottomasti vilkaisemaan niitä. Vuoden lehtikuvan "Kloonattu koira" ja Kuvareportaasi 2016 -sarjan voittaja Akseli Valmusen teokset olivat huikeita, samoin olin myös aivan häkeltynyt Riina Rinteen 'Til Death Do Us Part -videosta, jonka näette täältä.

Spain_torremolinos_enni

Kutsuvierastapahtuman paneelikeskustelu kesti hieman yli viiteen. Tapahtumassa järjestettiin mielenkiintoinen, mutta myös hieman vakavatunnelmallinen keskustelutuokio. Hieman olisin toivonut tietynlaisen valokuvaamista kohtaan roihuavan innostuksen välittymistä yleisöönkin, varsinkin kun paikalla oli niin kovia ammattilaisia ja yleisössä Suomen tulevaisuus! :)

Viiden jälkeen vuorossa olisi ollut vielä ohjattu näyttelykierros, mutta ajattelin, että nyt olisi hyvä aika lähteä kotia kohti. Tapahtumassa oli kuulemma ollut tarkoituksena tarjota pientä naposteltavaa, mutta viime hetken osallistujamäärämuutokset olivat vaikeuttaneet tarjoilun järjestämistä. Näin ollen nälkäkin alkoi olla jo suuri.

jumpsuit_black

Kotona olin noin puoli kuuden aikoihin, eli hyvissä ajoin siihen nähden, että Piloxing alkoi vasta seitsemältä. Nyt hieman väsyneenä pohdin, teenkö vielä hetken suunnittelutöitä, vai katsonko hetken jotakin Netflix-sarjaa ja painun nukkumaan. Itse asiassa enää ei taida olla aikaa kumpaankaan, joten valitsen jälkimmäisen. Hetkinen, Sinkkuelämän päätösjakso tulee juuri!

Päivän saldo:
Vastattuja puheluita: 2 kpl
Vastaamattomia puheluita 4 kpl
Soitettuja puheluita: 6 kpl
Lähetettyjä sähköposteja: 7 kpl
Lähetettyjä tekstiviestejä: 23 kpl

t. Enni

Kommentit

  1. Mielenkiintoinen, vauhdikas ja erilainen työpäivä! Kyllä se aina piristää, kun on jotain pientäkin erilaista perus opettamisen sijaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä! Minusta on ihana viedä opiskelijoita tapahtumiin, samalla pääsee itsekin verkostoitumaan alan toimijoiden kanssa hyvin! Mutta kiirettä tosiaan on ollut haha :D

      Poista

Lähetä kommentti

Totta turiset kuomaseni.

Suositut tekstit

Atooppinen ihottuma ja turvonneet silmäluomet

Alan hiljalleen kyllästyä atooppiseen ekseemaan, joka on vaivannut minua aikalailla koko ikäni ajan. Olen onneksi säästynyt pahimmalta ihottumalta, mutta mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän huomaan herkistyväni mm. kosmetiikalle. Vuonna 2014 herkistyin ripsipidennyksille niin paljon, että silmäluomeni olivat turvoksissa useita päiviä ripsien laiton jälkeen. Jo vuosia olen luottanut perusvoiteisiin ja unohtanut hajustetut vartalovoiteet kokonaan. Hajuvettäkin suihkutan nykyisin lähinnä vaatteille. Erityisesti käsien iho on välillä näyttänyt melkoisen hurjalta, varsinkin talvisin. Onneksi ihotautilääkäri määräsi pari vuotta sitten Protopicia , joka on toiminut loistavasti! Käytän sitä nykyisin ennaltaehkäisevästi. Nyt viime aikoina, tai oikeastaan jo kesästä lähtien, olen huomannut, että silmäluomeni ovat alkaneet reagoida silmämeikkiin. Olen huomannut, että pahiten luomia ärsyttää eyeliner . En enää arkisin laita lähes ollenkaan meikkiä silmiin, etteivät luomet turpoaisi päivän

10 KUUKAUTTA SMILE-LASERLEIKKAUKSEN JÄLKEEN

Kohta on kulunut vuosi Smile-laserleikkauksesta , joten ajattelin kerrata kokemuksia leikkauksen jälkeisestä ajasta ja elämästä. Edellisen kerran kertasin kuulumisia vain kuukausi laserleikkauksen jälkeen, tuon postauksen voitte lukea täältä . Tänään oli oikeastaan hyvä päivä kirjoittaa tämä postaus, sillä kulunut aika on saanut unohtamaan osan negatiivisista kokemuksista. Toipuminen ei ole ollut ihan helppoa, mutta onneksi toipumisvaiheen oireet eivät ole olleet niin pahoja. Tänään aamulla mun näkö oli nimittäin aika sumea toisessa silmässä, mutta se saattoi johtua siitä, että silmät olivat muutenkin hieman turvoksissa.  Ajoittaisia näön sumeutumisia on ollut havaittavissa nyt pitkin vuotta, mutta olen laittanut ne edelleen leikkauksen piikkiin. Sen sijaan yleislääkäri, jonka vastaanotolla kävin viime viikolla, oli kovin kiinnostunut näköhäiriöistäni. Katsotaan siis liittyykö niihin jotain muutakin, vai onko tämä edelleen toipumisesta johtuvaa. Sumeutta on siis havaittavissa

KAKKUA AAMUPALAKSI? SARJASSAMME ÄITIVINKIT: VAUVALLE JA AIKUISILLE SOPIVA, HERKULLINEN JA NÄYTTÄVÄ SMOOTHIEKAKKU

Sarjassamme äitivinkit: Vauvan herkullinen kakku Mitä kakkua voi syödä hyvällä omalla tunnolla vaikkapa aamupalaksi? Haluatko tarjota juhlissa koko perheelle sopivan kakun?  Tämän loistavan vinkin sain eräillä vauvakutsuilla muutama kuukausi sitten. Kyseisille kutsuille sai jokainen halutessaan tehdä syötävää nyyttikestimeiningillä. Kutsuilla olikin tarjolla raikkaan näköinen kakku meille ja lapsukaisillemme. Kyseistä kakkua pystyi syömään alle vuoden ikäinen lapsikin. Mikä on siis tämä mystinen kakku, joka sopii erinomaisesti tarjottavaksi vauvalle, taaperolle, äidille, isälle ja vaikka koko suvulle? Se on kuvan smoothiekakku ! "Tein tyttäreni syntymäpäiville smoothiekakun  keksi-voiseokseen, mutta alkuperäisen ohjeen mukaan  pohjan voi tehdä myös keksi-hedelmäsose-pohjaan tai apinaevääseen" Smoothiekakun resepti on helposti sovellettavissa Toki kyseisen smoothiekakku tulee tehdä vauvaystävällisempänä, jos seurueessa on alle vuoden ikäisiä nape

Moderni sauna ja upotettava kiuas

Moderni sauna Kahden talon suunnittelu on edennyt siihen vaiheeseen, että toinen taloista sai juuri muuttoluvan. Viimeisimpänä työn alla on ollut saunojen suunnittelu ja toisen talon saunan valmistumista onkin odoteltu innokkaana. Saa nähdä, pääseekö jo ensi viikolla saunaan. Saunan kanssa sai tosin raapia päätä. Ihan alunperin saunan puut oli tilattu talofirmalta, mutta lopulta kävi ilmi, että valikoima rajoittui parhaimmillaankin vain STP-profiililla varustettuun tervaleppään, eikä tässä edes hinta toiminut porkkanana. Siispä ei auttanut muu kuin alkaa etsiä saunan puita eri valmistajilta.  Saunan suunnittelu loppusyksystä oli varmaan huonoin ajankohta ikinä, sillä joko kaikki muutkin rakensivat saunoja, tai myös materiaalipula näkyi kauppojen valikoimissa. Lopulta löytyi onneksi kiva vaihtoehto, joka täytti allekirjoittaneen vaativat kriteerit. Saunan paneeliksi ja laudepuuksi valikoituivat lopulta ThermoRoyal sarjan suoralla profiililla oleva kaunis apachi. Puut tilattiin  Väripirt

HIUSTENPIDENNYSTEN VÄRJÄÄMINEN KOTONA

M ulla tulee tästä postauksesta todella nostalgiset fiilikset, tämä on vähän sitä vanhempaa "Ennin kengissä" -matskua. Vastaavan postauksen toteutin vuonna 2012 tismalleen samana päivänä 11.4 ja ihan sattumalta tänäänkin päädyin samojen puuhien pariin! Aiheena on siis hiustenpidennysten värjääminen . TAUSTAA Olen aina tykännyt laittaa ja kasvattaa hiuksiani. Itse asiassa kampaajankin ammattikin on aina kiinnostanut, mutta olen niin herkkä kaikille hajusteille ja tököteille, ettei ammatti sopisi minulle. Kuitenkin tykkään värkätä hiusten kanssa (kokeilla esim. pinkkiä, kun siltä tuntuu ) ja aika usein myös pelleillä kaapista löytyvien hiustenpidennysten kanssa. Mulla on ollut vuosien ajan vaikka millaisia kokemuksia kotitekoisista hiustenpidennyksistä ja niistä on saatu kehuja ihan kampaajiltakin. Minulla on myös ollut tapana hamstrata alennuksista hiusvärejä omien hiusten värjäämistä varten, tai sitten juuri tällaisia pieniä projekteja varten.  Olin my