sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

GoExpo 2017 - Voita itsellesi messulippu

Yhteistyössä: Messukeskus

Suomen suurin urheilu- ja ulkoiluareenatapahtuma GoExpo järjestetään taas ensi viikonloppuna 17.–19.3.2017. GoExpo-messut ovat ainakin itselleni yksi vuoden odotetuimmista messuista I love me -messujen ja DigiExpon lisäksi. Suuntaan messuille siksi, että odotan näkeväni mm. kuntoiluun ja terveelliseen elämään liittyviä uusia juttuja (ehkä jopa maistiaisia), sekä myös kameroihin ja valokuvaamiseen liittyviä uutuuksia.

GoExpo-messujen Kunto-alue tuo vahvasti esille hyvinvoinnin, juoksun ja fitness-urheilun. Alueella vieraat pääsevät myös testaamaan eri lajeja ja osallistumaan ammattilaisten tarjoamiin ohjelmiin. Myös kaikille pyöräilystä kiinnostuneille tiedoksi: Fillari-osastolla pääsee testaamaan kätevästi yhdellä kertaa lähes kaikki markkinoilla olevat pyörämerkit.

GoExpo17_980x400px

Kuva ja Kamera -alueelta odotan paljon valokuvaamiseen, kuten myös videokuvaamiseen ja kuvankäsittelyyn liittyvää tietoa. Uutta kalustoa pohtivat tiedoksi: paikalla on paljon ammattilaisia opastamassa uuden kaluston hankinnassa. Tänä vuonna messut myös panostavat käytetyn tavaran eli vintagen myymiseen. Edustajana osastoilla ovat mm. JAS-Kamerakauppa, Kameratori ja Top Shot, joiden varastojen aarteita kannattaa tulla tutkimaan. 

Mukaan voi myös ottaa omaa kalustoa ja laittaa sitä kiertoon, eli messuilla on myös mahdollisuus vaihtaa oma kameran uuteen tai vaikka käytettyyn. Käytettyä tavaraa löytyy JAS:in osastolta 5d31. Kannattaa myös käydä kurkkaamassa Kameratori Outletin huippulöydöt (esillä on mm. laukkuja, kameroiden hihnoja sekä filttereitä). Kameratori Outlet löytyy osastolta 5a31.

Myös Ifolorilla on oma piste messuilla. Saapa nähdä olisiko siellä jotain hyviä tarjouksia, sillä suurin osa kesän hääkuvista on vielä digitaalisessa muodossa…

kuvakamera_logo_2rivia (1)


Kiitos Messukeskuksen sain arvottavaksi yhden kappaleen messulippuja GoExpo 2017 -messuille! Lippu oikeuttaa yhteen kertakäyntiin messuilla ja sillä pääsee kaikkiin samanaikaisin tapahtumiin. Kurkkaa lisätiedot messuista osoitteesta goexpo.messukeskus.com/

Jos olet kiinnostunut osallistumaan messuille, voit osallistua lipun arvontaan kommentoimalla tätä postausta. Muista liittää kommenttiin mukaan myös sähköpostiosoitteesi, jotta saan yhteyden voittajaan. Toimitan lipun voittajalle sähköisesti. Osallistuaksesi kisaan muista myös klikata itsesi lukijaksi FacebookinInstagramin tai Bloggerin kautta.

Arvonta on päättynyt, onnittelut voittajalle! Voittajaan on otettu yhteyttä sähköpostitse!

Messuilla nähdään!

t. Enni

Yhteistyössä: Messukeskus

24 kommenttia:

  1. Olen mukana arvonnassa.
    Ulpu
    rituha@hotmail.com

    VastaaPoista
  2. Messut kiinostaisi kyllä! Mukana blogger-lukijana.
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  3. Lippu kelpaisi i-h-a-n varmana valokuvauksesta innostuneelle (ja työkseenkin vähänniinkuin sitä tekevälle) pikkuveljelle!
    vinskioliver@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Messuilemaan haluan minäkin, facebook-lukija mukana
    arhippainen@luukku.com

    VastaaPoista
  5. Mukaan arvontaan! Seuraan bloggerin kautta.
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Tänä vuonna on erityisen mielenkiintoista mennä Go-expo messuille koska nyt on pyörän hankita ajankohtainen. Kovasti haluan koeajaa eri vaihtoehtoja ja kiva hyötyä messutarjouksista.
    satu.tnh@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Olisi ihanaa päästä messuille :). Seuraan sinua bloggerin kautta. Yst.terv. urheiluhullu

    VastaaPoista
  8. Ihanaa olis päästä messuille!
    heli.m.virtanen@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  9. Mukana arvonnassa!:)
    ritva.k.valimaki@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Mukana arvonnassa!! Olisi todella mahtavaa jos pääsis messuille :)

    Emilykq385@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Mukana arvonnassa :)!
    satumaria@hotmail.com

    VastaaPoista
  12. Moikka, laitoin FB-sivusi seurantaan ja olisihan se kiva messuillekin päästä :D
    markusb(at)live.fi

    VastaaPoista
  13. Mukana!
    ivlip.97@hotmail.com

    VastaaPoista
  14. Mukana arvonnassa
    heini-k@windowslive.com

    VastaaPoista
  15. Mukana arvonnassa!
    johannes.gylling@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Olin viime vuonna messuilla ja tykkäsin kyllä todella paljon! Parhaat messut, jotka olen kokenut. Olisi upeaa voittaa liput!

    VastaaPoista
  17. Mukana arvonnassa :) merilainenmari@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Mukana :) !
    otsoelmeri@hotmail.com

    VastaaPoista
  19. Messulippu kelpaisi :)

    suvi.vikholm(a)luukku.com

    VastaaPoista
  20. Mukana arvonnassa. :)
    jassunikula@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Mukana ehdottomasti, en ole ikinä käynyt ja nyt innostunut urheilusta paljon! Susrgnda@hotmail.com

    VastaaPoista
  22. Jee, onpa kiva arvonta. Seurailen instagramin kautta. :)
    kaisse ät luukku piste com

    VastaaPoista
  23. Mukana!

    lauraa.lin@hotmail.com

    VastaaPoista

Totta turiset kuomaseni:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...