Siirry pääsisältöön

ACO-AURINKOSUOJAT KOKO PERHEELLE

Jo vuosia ACOn aurinkorasvoihin luottaneena (tuotteet saatu blogin kautta), voin ylpeänä esitellä tulevan kevään uutuuksia. ACO:n tuotteet ovat kesä toisensa jälkeen suojanneet ihoni hellävaraisesti auringolta, ilman minkäänlaisia ärsytyksiä. Tarpeeksi korkeita suojakertoimia käyttämällä olen myös välttynyt palamiselta.

ACO:n aurinkovoiteista suosikkejani ovat olleet suojakertoimilla 30, 15 ja 10 varustetut voiteet. Korkeampaa suojakerrointa olen käyttänyt Espanjassa ja maltillisempaa Suomessa. Tänä keväänä uutuuksiin kuuluu myös uusi pakkaus 15-suojakertoimelle. ACO Sun Spray -aurinkovoiteen käytön luvataan olevan helppoa, vaikka voidetta joutuisi suihkuttamaan iholle hassuissakin kulmissa. 

Odotan myös innolla pääseväni testaamaan ACO After Sun Milk -voidetta aurinkoisten päivien jälkeen. Varmaa on siis, että tulen ottamaan aurinkoa tulevanakin kesänä, mutta lupaan suojata itseni hyvin. Vaikka tiedostan auringon haitat (mm. ihon vanheneminen, ohentuminen, pienet rypyt ja poskeeni kummasti kesällä ilmestyvä maksaläiskä), haluan kevyen rusketuksen iholleni, sillä ainakin hetkellisesti ihoni nauttii auringon tuomasta hehkusta.

aco_aurinkotuotteet
aco_aurinkotuotteet

ACOn huhtikuussa 2017 lanseerattavat, korkeat vaatimukset täyttävät aurinkotuotteet sisältävät uuden tehokkaasti suojaavan ja kosteuttavan Triple Moist Complex -kosteudensitojayhdisteen, joka kosteuttaa ihoa nopeasti ja pitkäkestoisesti. Voiteet imeytyvät ihoon nopeasti, eivätkä jätä ihoa tahmeaksi. 

Uudet pakkaukset tunnistaa helposti, eli aikuisten pakkaukset on pakattu keltaiseen ja lasten pakkaukset valkoiseen väriin. ACO-aurinkotuotteet eivät sisällä hajusteita väriaineita tai alkoholia.

aco_aurinkotuotteet
Jacket: Marimekko / Trousers: Gina Tricot / Shoes: Marc O'Polo / Cashmere Scarf: Mango

Odotan innolla tulevaa kesää, sillä tämän kesän lomalle ei näytä olevan tulossa mitään pakollista ohjelmaa. Kaikki kesät viimeisen kymmenen vuoden ajalta ovat kuluneet töissä tai opiskellessa. Nyt näyttäisi ensimmäistä kerta siltä, että saan vain aidosti lomailla kesä- ja heinäkuun ilman velvoitteita. Tietysti nyt kun sanon tämän ääneen, jotain varmasti ilmaantuu... 

Odotan kuitenkin kovasti pääseväni kesällä Espanjaan. Siellä tulisi näillekin aurinkotuotteille paljon käyttöä. Pitäisi siis varmaan varata lennot!

t. Enni

ACO:n tuotteita saatu blogin kautta

Kommentit

Suositut tekstit

Atooppinen ihottuma ja turvonneet silmäluomet

Alan hiljalleen kyllästyä atooppiseen ekseemaan, joka on vaivannut minua aikalailla koko ikäni ajan. Olen onneksi säästynyt pahimmalta ihottumalta, mutta mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän huomaan herkistyväni mm. kosmetiikalle. Vuonna 2014 herkistyin ripsipidennyksille niin paljon, että silmäluomeni olivat turvoksissa useita päiviä ripsien laiton jälkeen. Jo vuosia olen luottanut perusvoiteisiin ja unohtanut hajustetut vartalovoiteet kokonaan. Hajuvettäkin suihkutan nykyisin lähinnä vaatteille. Erityisesti käsien iho on välillä näyttänyt melkoisen hurjalta, varsinkin talvisin. Onneksi ihotautilääkäri määräsi pari vuotta sitten Protopicia , joka on toiminut loistavasti! Käytän sitä nykyisin ennaltaehkäisevästi. Nyt viime aikoina, tai oikeastaan jo kesästä lähtien, olen huomannut, että silmäluomeni ovat alkaneet reagoida silmämeikkiin. Olen huomannut, että pahiten luomia ärsyttää eyeliner . En enää arkisin laita lähes ollenkaan meikkiä silmiin, etteivät luomet turpoaisi päivän

10 KUUKAUTTA SMILE-LASERLEIKKAUKSEN JÄLKEEN

Kohta on kulunut vuosi Smile-laserleikkauksesta , joten ajattelin kerrata kokemuksia leikkauksen jälkeisestä ajasta ja elämästä. Edellisen kerran kertasin kuulumisia vain kuukausi laserleikkauksen jälkeen, tuon postauksen voitte lukea täältä . Tänään oli oikeastaan hyvä päivä kirjoittaa tämä postaus, sillä kulunut aika on saanut unohtamaan osan negatiivisista kokemuksista. Toipuminen ei ole ollut ihan helppoa, mutta onneksi toipumisvaiheen oireet eivät ole olleet niin pahoja. Tänään aamulla mun näkö oli nimittäin aika sumea toisessa silmässä, mutta se saattoi johtua siitä, että silmät olivat muutenkin hieman turvoksissa.  Ajoittaisia näön sumeutumisia on ollut havaittavissa nyt pitkin vuotta, mutta olen laittanut ne edelleen leikkauksen piikkiin. Sen sijaan yleislääkäri, jonka vastaanotolla kävin viime viikolla, oli kovin kiinnostunut näköhäiriöistäni. Katsotaan siis liittyykö niihin jotain muutakin, vai onko tämä edelleen toipumisesta johtuvaa. Sumeutta on siis havaittavissa

KAKKUA AAMUPALAKSI? SARJASSAMME ÄITIVINKIT: VAUVALLE JA AIKUISILLE SOPIVA, HERKULLINEN JA NÄYTTÄVÄ SMOOTHIEKAKKU

Sarjassamme äitivinkit: Vauvan herkullinen kakku Mitä kakkua voi syödä hyvällä omalla tunnolla vaikkapa aamupalaksi? Haluatko tarjota juhlissa koko perheelle sopivan kakun?  Tämän loistavan vinkin sain eräillä vauvakutsuilla muutama kuukausi sitten. Kyseisille kutsuille sai jokainen halutessaan tehdä syötävää nyyttikestimeiningillä. Kutsuilla olikin tarjolla raikkaan näköinen kakku meille ja lapsukaisillemme. Kyseistä kakkua pystyi syömään alle vuoden ikäinen lapsikin. Mikä on siis tämä mystinen kakku, joka sopii erinomaisesti tarjottavaksi vauvalle, taaperolle, äidille, isälle ja vaikka koko suvulle? Se on kuvan smoothiekakku ! "Tein tyttäreni syntymäpäiville smoothiekakun  keksi-voiseokseen, mutta alkuperäisen ohjeen mukaan  pohjan voi tehdä myös keksi-hedelmäsose-pohjaan tai apinaevääseen" Smoothiekakun resepti on helposti sovellettavissa Toki kyseisen smoothiekakku tulee tehdä vauvaystävällisempänä, jos seurueessa on alle vuoden ikäisiä nape

Moderni sauna ja upotettava kiuas

Moderni sauna Kahden talon suunnittelu on edennyt siihen vaiheeseen, että toinen taloista sai juuri muuttoluvan. Viimeisimpänä työn alla on ollut saunojen suunnittelu ja toisen talon saunan valmistumista onkin odoteltu innokkaana. Saa nähdä, pääseekö jo ensi viikolla saunaan. Saunan kanssa sai tosin raapia päätä. Ihan alunperin saunan puut oli tilattu talofirmalta, mutta lopulta kävi ilmi, että valikoima rajoittui parhaimmillaankin vain STP-profiililla varustettuun tervaleppään, eikä tässä edes hinta toiminut porkkanana. Siispä ei auttanut muu kuin alkaa etsiä saunan puita eri valmistajilta.  Saunan suunnittelu loppusyksystä oli varmaan huonoin ajankohta ikinä, sillä joko kaikki muutkin rakensivat saunoja, tai myös materiaalipula näkyi kauppojen valikoimissa. Lopulta löytyi onneksi kiva vaihtoehto, joka täytti allekirjoittaneen vaativat kriteerit. Saunan paneeliksi ja laudepuuksi valikoituivat lopulta ThermoRoyal sarjan suoralla profiililla oleva kaunis apachi. Puut tilattiin  Väripirt

HIUSTENPIDENNYSTEN VÄRJÄÄMINEN KOTONA

M ulla tulee tästä postauksesta todella nostalgiset fiilikset, tämä on vähän sitä vanhempaa "Ennin kengissä" -matskua. Vastaavan postauksen toteutin vuonna 2012 tismalleen samana päivänä 11.4 ja ihan sattumalta tänäänkin päädyin samojen puuhien pariin! Aiheena on siis hiustenpidennysten värjääminen . TAUSTAA Olen aina tykännyt laittaa ja kasvattaa hiuksiani. Itse asiassa kampaajankin ammattikin on aina kiinnostanut, mutta olen niin herkkä kaikille hajusteille ja tököteille, ettei ammatti sopisi minulle. Kuitenkin tykkään värkätä hiusten kanssa (kokeilla esim. pinkkiä, kun siltä tuntuu ) ja aika usein myös pelleillä kaapista löytyvien hiustenpidennysten kanssa. Mulla on ollut vuosien ajan vaikka millaisia kokemuksia kotitekoisista hiustenpidennyksistä ja niistä on saatu kehuja ihan kampaajiltakin. Minulla on myös ollut tapana hamstrata alennuksista hiusvärejä omien hiusten värjäämistä varten, tai sitten juuri tällaisia pieniä projekteja varten.  Olin my