torstai 29. joulukuuta 2016

SKAM - KOUKUTTAVA UUTUUSSARJA

Oletteko vielä törmänneet Yle Areenasta löytyvään norjalaiseen web-draamasarja Skamiin? Kuulin sarjasta ystävältäni, joka suositteli sarjaa minulle muutamia päiviä ennen joulua. Hän kehui sarjaa niin paljon, että heti mennessäni kotiin, laitoin ensimmäisen jakson pyörimään Areenasta. Kuinka ollakkaan, sarja koukutti todella nopeasti. Skam on kuin sekoitus Skinsiä ja Gossip Girlsiä.

Norjan Osloon sijoittuva sarja on ehkä tehty pienellä budjetilla, mutta taustatyö on tehty huolella. Skamin tekijät seurasivat puolen vuoden ajan teinien elämää hyvin läheltä. Sarja on myös siitä erikoinen, ettei sitä esitetty televisiossa ollenkaan, vaan sarjasta julkaistiin klippejä verkossa pitkin viikkoa. Tällä haluttiin tavoitella nuorisoa, joka ei enää vietä aikaa televisiota katsellen, vaan käyttää aikansa katsellen sarjoja tai klippejä Netflixistä ja YouTubesta. Vielä erikoisemman sarjasta tekee se, että jaksojen kestoilla ei ole mitään tiettyä aikaa, vaan kesto vaihtelee 15 minuutista yli puoleen tuntiin. Täältä voitte lukea lisää Skamista.

Skamin tuotanto on myös perustanut jokaiselle roolihahmolle omat Istagram- ja Facebook-tilit, jotta fanit pääsevät halutessaan kurkkimaan hahmojen elämää lähemmin. Toki näyttelijöillä on myös omat profiilinsa, joista vinkkinä mm. Ulrikke Falchin profiili. Ulrikken humoristiset videot kertovat ainakin sen, ettei näyttelijä taida murehtia vallitsevista ulkonäköpaineista!

skam

Mielestäni sarja on toteutettu loistavasti ja näyttelijät tekevät työnsä erinomaisesti. Näyttelijöiden kyky näytellä on jotain ihan uskomatonta. Suurin osa sarjan jaksoista koostuu pitkistä ja rauhallisista dialogeista, mutta mukana on myös actionia nykymusiikilla höystettynä. Kaiken tämän ohella sarja käsittelee tavallisten teinien arkea, johon liittyy draamaa, sydänsuruja ja ihastumisia. Näihin hahmoihin on helppo samaistua.

Sarjassa on mukana myös huumoria (ihan jo jengien nimistä lähtien) ja nauroinkin ääneen eräässä kohtauksessa, jossa Sana nappasi puhelimen Evalta ja laittoi instagramissa sydämiä Penetrator-Chrisin (kyllä, kuulitte oikein) kuviin. Spoilausvaaran uhalla pidin Evan ja Jonasin suhteeseen keskittyneestä ensimmäisestä tuotantokaudesta paljon, mutta kyllä toinen, Nooran elämää kuvaava tuotantokausi koukutti lopullisesti. Kun Skam saa lisää suosiota Suomessa, niin katsokaa vaan kuinka vaaleat pitkät polkkatukat, punaiset huulet, mutsifarkut ja lyhythihaiset poolot yleistyvät katukuvassa.

Vaikka sarjan kohderyhmänä ovat lukioikäiset nuoret, sarja kiinnostaa myös meitä hieman vanhempiakin katsojia, jotka pääsemme muistelemaan omaa nuoruuttamme. Kaiken tämän haikeilun ohella olen myös aivan rakastunut Nooran tyyliin, eli muodistakin kiinnostuneet saavat sarjasta paljon inspiraatiota. Sitä polkkatukkaa pohtiessa...

Sarjan 1., 2. ja nyt myös 3. tuotantokausi löytyvät YLE AREENASTA. Suosittelen!

t. Enni

keskiviikko 28. joulukuuta 2016

SUURI TEEPOSTAUS / Joululahjat 2016

Suuri teepostaus haha... :) Ihan aluksi: HYVÄÄ SYNTYMÄPÄIVÄÄ 6-VUOTIAALLE BLOGILLE! Huh, aika on rientänyt nopesti.

Synttäreiden kunniaksi vuorossa olisi perinteinen mitä sain joululahjaksi -postaus. Pakko myöntää, että omien joululahjojen näyttäminen täällä blogin puolella tuntuu vuosi vuodelta yhä oudommalta, mutta menköön vielä tämän kerran, sillä lahjat ovat hieman muuttuneet kuudessa vuodessa. 

Siinä missä ennen toivoin joululahjaksi kaikkea kallista ja coolia, joista voisi myöhemmin kirjoittaa hyviä postauksia blogiin, oli tämän vuoden joululahjalista hieman yksinkertaisempi. Listalla oli mm. teetä, teetä ja vähän lisää teetä, sekä rahaa talviurheiluun tarkoitettuja urheiluhousuja varten. No, oli sinne kirjattu myös chihuahuan pentu ja gerbiilejä, mutta ei niistä sen enempää. Lisäksi siellä oli vielä yksi toive, eli merinovillainen buffi myöskin urheilua varten. En olekaan kertonut teille, että olen ihan fiiliksissä ostamistani Icebugeista, joiden avulla olen pystynyt jatkamaan hölkkäilyä talvella. 

ennin_kengissa
ennin_kengissa_joulu

Työkaverilta sain lahjaksi kauniin kuusenkoristeen. <3

buff_merinovilla_kauluri
ennin_kengissa_joulu

Päätin kuitenkin kuvata joululahjojen parhaimmat palat, sillä halusin myös jakaa teille vinkkejä erimakuisista teistä. Olen teehullu, joten sitä selvästi saa, mitä tilaa: paljon teetä.

_tea_tee_ennin_kengissa

Maistamatta on vielä Forsman Tea Anti Stress, Clipper Organic Indian Chai Tea, Pukka Peppermint & Licorice -tee sekä massiivinen Christmas Collection. Sen sijaan Clipperin Organic Lemon & Ginger Infusion on jo tuhoutumassa hyvää vauhtia, sillä olen juonut paketista jo useamman ison kupillisen teetä ja inkiväärin sekä sitruunan huumaava kirpeys ilahduttaa jokaisella siemauksella. 

Tätä postausta kirjoittaessa teekupista löytyy juuri tätä teetä.

pukka_tea_ennin_kengissa

Myös Orange & Lemon Infusion -tee on osoittautunut yhdeksi suosikiksi. Olen itse asiassa juonut näitä jo yhden pakkauksen joulukuun aikana. Sain tätä ensimmäisen kerran lahjaksi syntymäpäivänäni, ja onneksi sainkin, sillä en tiedä olisiko minun tullut ostettua tätä muutoin itse.

En silti ihan pidä siitä, miten kymmentä teepussia varten täytyy paketin koon olla näin suuri... Tuonne mahtuisi ainakin 20 teepussia!

clipper_tea_ennin_kengissa

Lista jatkuu... Lahjakääröistä löytyi vielä muutama erilainen chaitee, joista en valitettavasti ehtinyt ottaa kuvia. Sen sijaan tämä Organic Indian Chai Tea on vielä kokeilematta, mutta luotan siihen, että hyvää sekin varmasti on.

english_tea_ennin_kengissa

No entäs tämä massiivinen teesetti? Tämän bongasin Sokos Emotionilta muutama päivä ennen joulua. Pakkaus pitää sisällään niin paljon eri teemakuja, etten ole ehtinyt perehtyä tähän sen kummemmin. Pikaisella katsauksella pakkaus sisältää vihreää ja mustaa maustettua teetä, makuina oli paljon kanelia, inkivääriä ja jopa lakritsia!

Miten olen muuten ollut ihan tietämätön teejoulukalentereista? Mikä ihana idea, jonka tosin tajusin tänä vuonna ihan liian myöhään. Ensi vuonna aion hankkia itselleni teejoulukalenterin ja juoda joka aamu luukusta löytyvän teepussin makuista teetä.

marks_and_spencer_tea_

Näistä Marks & Spencerin kahdesta teestä halusin vinkata teille muuten vain. Satuin löytämään pari viikkoa sitten Helsingin Marks & Spenceriltä paljon erilaisia teepakkauksista (ks. kuva), jotka toivat mieleen Clipperin infusion-teet. Olen maistellut näitä ja ne myös maistuvat ihan samalta kuin Clipperin teet! Ainakin vasemmanpuoleinen maistuu ihan samalta Clipperin Organic Lemon & Ginger -teen kanssa. 

Mikä näissä on hyvää? Nämä olivat huomattavasti edullisempia Clipperiin verrattuna (paketti noin 2,50 €), tosin kaikissa Marks & Spencerin pakkauksissa ei ollut organic- tai fair trade -mainintaa. Ehkä hintaero johtuu tästä...

ristomatti_ratia_eos_ennin_kengissa
levykauppa_x_lahjakortti

Reilun teesaldon lisäksi sain myös mm. Ristomatti Ratian olohupparin sekä eos-merkin tuotepakkauksen. Näitä en ole ehtinyt vielä edes avata! Viimeisenä kuvissa näkyvä lahjakortti oli myös hyvin mieluisa joululahja, sillä tämänhetkinen vinyylilevykokoelmani on vielä aika suppea. Täytyykin piipahtaa Helsingissä pian, niin pääsen katsomaan levykauppa Äx:n tarjontaa.

Jos joku teistä on samanlainen teefani kuin minä, niin Clipperin makuja voin suositella. Jos myös käytte Marks & Spencerillä, niin kurkatkaa ihmeessä merkin tarjoamat, edulliset teet. Ne ovat hyviä!

Ps. Vuoden 2010 joululahjat voitte kurkata täältä ja vuoden 2013 täältä. ;) 

t. Enni

perjantai 23. joulukuuta 2016

Teri Niitti X Ellos SS17 -MUOTINÄYTÖS

Viime viikolla järjestettiin TNFS SS17, eli siis Teri Niitin käsialaa ollut Ellosin tulevaa kevät- ja kesämuotia esitellyt muotinäytös. Tilaisuus järjestettiin upeassa Valkoisessa Salissa Helsingissä. Minulla ei ollut näytöksestä mitään ennakkotietoja, mutta yllätyin jälkeenpäin lukiessani Me Naiset -sivustolta, että Teri Niitti itse asiassa kokosi muotinäytöksen kalsareissa kotisohvaltaan, tilaten tuotteet netin kautta.

Näytöksen alussa mallistossa oli nähtävissä paljon kuoseja ja värejä, mutta loppua kohden värit muuttuivat synkemmmiksi ja asut yksinkertaisimmiksi. Kokomustiin asuihin mielenkiintoa loi kuitenkin erilaisten materiaalien yhdisteleminen, mikä käy hyvin ilmi mm. postuksen viimeisestä kuvasta (nahka, pitsi ja tylli). 

Omasta asustani en ehtinyt pyytää kuvia, mutta olin ilmeisesti päätynyt valitsemaan teemaan sopivan mustanpuhuvan asun vahingossa, sillä päälläni oli mustat korkeavyötäröiset farkut ja musta yksinkertainen poolopaita. Pieni sneak peek löytyy Instagramista

teri_niitti_fashion_show_ellos4

Kokoelmassa miellytti se, että malliston vaatteilla pärjäisi Suomessa kesällä viileimpinäkin päivinä, ainakin jos viime vuosien kesien hyyvätän viileitä sadepäiviä muistelee. Teri Niitti onnistui siis mielestäni hyvin keväisen kerrospukeutumisen toteuttamisessa.

Malliston kengät ansaitsisivat myös ihan oman postauksen...

teri_niitti_fashion_show_ellos
ellos_fashion_ss17_3
ellos_fashion_ss17_1
ellos_fashion_ss17_2
ellos_naisten_vaatteet2_muotinaaytos
teri_niitti_fashion_show_ellos2
ellos_naisten_vaatteet1
ellos_naisten_muoti1
teri_niitti_fashion_show_ellos3

Tietenkin myös ikuisena Huippumalli Haussa / Mallikoulu -sarjan faneina olen aina innoissani muotinäytöksistä, sillä niissä näkee usein sarjassa menestyneitä malleja. Hyvä naiset!

t. Enni

keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Photoshop - Kohteen irrottaminen taustasta

Mua on jo pitkään häirinnyt blogissani oleva vanha Photoshop-tutoriaali eli tutummin kuvankäsittelyyn liittyvä ohje. En halua poistaa postausta, koska kyseessä on yksi blogin luetuimmista postauksista kautta aikain. Tasaisin väliajoin porukkaa ajautuu blogiin hakusanoilla "kuinka poistan kuvasta taustan" tai "kuvan syvääminen" yms.

Niinpä päivitin ohjeet, koska minulta sattui löytymään uudempaakin materiaalia kuvien syväämiseen. Kyseessä on edelleen sama tekniikka, eli polkusyvääminen, mutta tulossa on myös ohje maskisyväämisestä. Lupaan, että tällä kertaa uuden Photoshop-tutoriaalin julkaisu ei vie kuutta vuotta. Kunhan vaan saan muotoiltua opetusmateriaalin blogiystävälliseen muotoon. ;)

Alla ohjeet kuinka irrottaa kohde taustasta Adobe Photoshopilla!

kuvan_irrottaminen_taustasta

Ohjeet on tehty Adobe Photoshop CC 2015 -versiolla


1. Avaa Adobe Photoshop ja avaa File -> Open -komennolla haluamasi kuva.

2. Valitse esimerkiksi Quick Selection tool (työkalu) ja ala syvätä kuvasta joko taustaa TAI kohdetta

Itse etenin niin, että aloitin valitsemalla taustan, koska tausta tuntui helpommalta syvätä. Vasta sen jälkeen käänsin alueen Select Inverse -komennolla. Täten kuvan laukku valikoitui aktiiviseksi alueeksi. 

HUOM! Syväämistä ei tarvitse toteuttaa yhdellä hiiren piirrolla tai yhdellä klikkauksella. Voit huoletta vaihdella työkaluja ja lisätä valintaa hiljalleen, kunhan sinulla on Add to Selection -kohta aktiivisena (ks. alempi kuva). Ominaisuus löytyy photoshopin yläosasta. Riviltä löytyy myös + ja - -napit, joiden avulla voit lisätä TAI poistaa katkoviiva-valintaa.

Hyviä työkaluja syväämiseen ovat esim:

a. Lasso tool
b. Magic Wand tool (taikasauva)
c. Quick Selection tool


polkusyvaaminen_photoshop

3. Jos päätät syvätä kohteen irti taustasta valitsemalla esim. taikasauva-työkalulla taustan (kuten minä tein esimerkissä), tulee sinun myöhemmin kääntää syvätty alue katkoviivavalinnan ollessa valmis.

Voit helposti kääntää valintaa koskevan alueen koskemaankin kuvan kohdetta Select Inverse-komennolla. Select Inverse-komennon saat auki klikkaamalla kuvasta hiiren oikealla näppäimellä ja valitsemalla: Select Inverse.

HUOM: Sinulla tulee olla jokin a, b tai c-kohdan työkaluista käytössä, jotta Select Inverse -kohta ilmestyy valikkoon.

kuvan_irrottaminen_taustasta3

4. Kun olet tehnyt valinnan ja se näyttää mielestäsi hyvältä, klikkaa kuvasta hiiren oikealla näppäimellä ja valitse: Refine Edge. 


kuvan_irrottaminen_taustasta2

5. Lisää ainakin Featheria ja Contrastia. Paina ok, kun säädöt näyttävät hyvältä. Tällä kuvan reunoihin luodaan pieni häivytys, joka näyttää luonnollisemmalta kuin terävästi leikattu reuna.

Refine Edge -ikkunan asetukset riippuvat alkuperäisen kuvan koosta, eikä häivytyksille ole olemassa tiettyjä oletusarvoja. Kokeilemalla löytää oikean arvon.

kuvan_irrottaminen_taustasta5


6. Nyt kuva on valmis syväystä varten

HUOM: Kuvan kohteen (eli sen osan, jonka haluat kuvasta irrottaa) tulee olla katkoviivojen ympäröimä. Jos näin ei jostain syystä ole, toista Select Inverse -komento.

kuvan_irrottaminen_taustasta4

7. Syvää kuva painamalla pikanäppäintä "CTRL J”. Tämä sijoittaa katkoviivojen sisällä olevan kohteen uudelle tasolle irrottaen alueen taustasta. 

Katso Layers-valikkoa:
Piilota alempana näkyvä Background-taso silmä-ikonista tai poista alempi Background-taso kokonaan viemällä taso roskakoriin.

Uudelle tasolle ilmestyneestä tasosta löytyy syväämäsi kuva, muu alue on läpinäkyvää. Jos taas uudessa tasossa kohde on läpinäkyvä palaa taaksepäin History-valikosta ja toista Select Inverse -komento. Sen jälkeen paina uudestaan CTRL J.

polkusyvays_kuvan_irrottaminen_taustasta


8. Jos kaikki kohteet eivät näytä oikealta, tai jokin kohta ei ole syvätty, voit hienosäätää kuvaa samoilla Lasso-, Magic wand-, (taikasauva) tai Quick Selection -työkaluilla kuin aiemminkin. Nämä työkalut on tarkoitettu polkusyväämiseen.


Muista tällöinkin häivyttää reunat ennen uusien alueiden poistamista.


kuvan_irrottaminen_taustasta5

9. Hienosäädettävät alueet voit poistaa helposti Delete-näppäimellä.

10. Tallenna syvätty kuva File -> Save As -toiminnolla PNG-muodossa, jotta kuvan tausta pysyy läpinäkyvänä. Jos tallennat kuvan JPG-muodossa, taustasta tulee valkoinen.

Voilà!

Kysykää, jos ohjeessa on jokin kohta epäselvä. Vanhan ohjeen näette myös vielä täältä. Tehkää te myös sitten vähän huolellisemmin tuo syväys, eikä kuten minä esimerkissäni nopeasti. :)

t. Enni

tiistai 13. joulukuuta 2016

Sponsored video: SANTA CLARA JA LIDL

Odotan innolla joulua, vaikka vuosi vuodelta havahdunkin siihen, että joulukuun alkuviikot kuluvat nopeasti ja yhtäkkiä onkin jo jouluaatto. Minulle joulunaika on silti talven pimeyden keskellä kaikista odotetuinta aikaa. Tämä postaus on tehty yhteistyössä Lidlin kanssa, sillä Lidl on lähtenyt levittämään joulun sanomaa uuden, girl poweria tarjoilevan videon muodossa.

Pääsen aloittamaan joululoman jo ensi viikon torstaina! Odotan innolla aatonaattoa, jonka aion viettää rauhassa kotona hieman siivoillen ja lahjoja paketoiden. Tänä jouluna aion myös hankkia kuusen, jonka koristelusta vastaan tietysti itse. Huomaatteko, mulla on jo nyt paljon asioita to do -listalla jouluun liittyen. Siivoamista, paketointia, kuusen koristelua ja ehkä myös ruoanlaittoa...

Minulla on aina ollut tapana viettää jouluaatto perheen kesken, tai ainakin aina silloin, kun perhe on ollut Suomessa. Muulloin olen yleensä aina saanut kutsun jouluaterialle jonkun sukulaisen luo, eikä minun ole tuolloin tarvinnut panikoida jouluruokien valmistuksesta itse. Viime vuonna joulua vietettiin siskosten kesken, koska muu perhe oli Espanjassa. Silloinkin taisimme syödä sukulaisilla.

IMG_2734

Haluaisin vain muistuttaa, että kun istuudutte vanhempien, isovanhempien tai muiden sukulaisten luona valmiiseen pöytään, niin ei paljoa kannata nirsoilla tai mököttää. Takana on varmasti monta tuntia ruoanlaittoa, paketointia ja joulusiivoamista. Entä kuka tästä on useimmiten vastuussa? En nyt haluaisi yleistää, mutta aika usein naiset...

Eli kyllä, tässä postauksessa kehutaan naisia! Siinä missä joulun tulisi olla rauhan ja levon aikaa, niin moni nainen kokeekin joulun vuoden ahdistavimmaksi ajanjaksoksi. Aika usein vastuu ruoanlaitosta, siivouksesta, tiskeistä ja lahjojen paketoimisesta menee naisille, kuten perheenäideille, tai isoäideille. Kenelle kunnia lahjoista kuitenkin aina menee? No joulupukille! Tässä vaiheessa kannattaa katsoa alla oleva video, sillä se on oikeasti hyvä!



Lidlin mainosvideo on omistettu kaikille niille upeille naisille, jotka saavat joulun aikaiseksi. Kiitos ja kunnia lahjoista ei kuulu vain Mr Santa Clausille, vaan yhtä lailla meille kaikille. Niinpä Lidl on luotsannut uuden termin #santaclara tasa-arvon nimissä.

Lidlin mainosvideo yllätti minut positiivisesti. Tämän vuoden aikana tasa-arvoa kannattavia kampanjoita on näkynyt paljon muillakin brändeillä, joten hyvä että myös Lidl lähti tähän mukaan. Videon tarkoituksenahan on muuttaa asenteita ja levittää sanomaa naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta. Tänä vuonna Lidl siis määrittelee uudestaan, kenelle kunnia joulusta kuuluu: Santa Clausille ja Santa Claralle.

IMG_6021

Ihanaa ja tasa-arvoista joulunaikaa kaikille! Muistakaa halia kaikkia Santa Claroja ja kiittää heitä joulusta. Aattona myös joulupukille kannattaa antaa iso halaus. Muistakaa myös katsoa ylempänä näkyvä video, sillä se on loistava. :)

Tämä postaus on omistettu äidilleni, isosiskolleni, isoäidilleni, anopilleni ja muille perheeni upeille naisille. Kiitos!

 t. Enni

Postaus on toteutettu yhteistyössä Lidlin kanssa

sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Instrumentarium - Kehyksiä eurolla

Yhteistyössä Instrumentarium

Kävin viikonloppuna kiertämässä Järvenpään Instrun myymälän läpi kehyksiä etsin, sillä pääsin jatkamaan mukavaa yhteistyötä Instrumentariumin kanssa. Tällä kertaa teemana oli euron kehykset -kampanjaan kuuluviin kehyksiin tutustuminen. Visiittini aikana ehdin bongata kaikkinensa kolmet kauniit ja sopivat euron kehykset.

Silmälasien kanssa minulla on takana pitkä suhde, joka päättyi keväällä silmäleikkaukseen. Vaikka elämä ilman laseja onkin ihanan helppoa, toisinaan katselen haikeana vanhoja kuvia itsestäni silmälasien kanssa. Trendikkäät kehykset tuovat ilmeeseen tietynlaista särmää. Tosin koska tietokoneella istuminen rasittaa silmiä, olen ajatellut, että saatan tulevaisuudessa tarvita jotkut lasit, joita käytän koneella ollessani.

Instrumentariumin myymälät pursuavat tällä hetkellä trendikkäitä kehyksia, joista moni kehys kuuluu Kehyksiä eurolla -kampanjaan. Se tarkoittaa, että euron hintalapulla varustettujen kehysten hinta on tasan euron.

Kuulisin mielelläni mielipiteitänne siitä, mitkä näistä alla esitellyistä euron kehyksistä sopisivat minulle parhaiten.

ennin_kengissa_euron_kehykset
ennin_kengissa_euron_kehykset2

Ensimmäiseksi testasin upeita GUCCIn kehysiä. Nämä kehykset ovat värinsä puolesta kuin karkkia ja tuntuivat parhailta yllä. Näissä ei oikeastaan ole mitään vikaa, vaan tykkäsin kehyksistä aidosti. Ne tosin muistuttavat paljon vanhoja lasejani, joten en tiedä, kannattaako minun hankkia samankaltaisia laseja enää uudestaan.

Mielessäni nimittäin vilisevät pyöreähköt kehykset...

instru_euron_kehykset
instru_euron_kehykset2

Viime kesänä olin niin innostunut uudesta näöstäni, että täydensin kokoelmaa monilla uusilla aurinkolaseilla. Syksyllä viimeistään huomasin, että olin hamstrannut pelkästään pyöreitä aurinkolaseja. Keväällä hankin mm. Heritagen aurinkolasit ja myöhemmin loppukesästä hankin (ensimmäisessä kuvassa näkyvät) Ray Banit

Tätä samaista muotoilua hain nyt myös silmälaseista. Naisten malleissa oli esillä jonkin verran pyöreitä kehyksiä, ja pikaisen vilkaisun avulla bongasinkin itselleni sopivat Calvin Kleinin muovisankaiset kehykset. Kehysten pyöreys ja väri puhutteli minua, joten tästä syystä ihastuin kyseisiin kehyksiin. Tässä vaiheessa myyjä suositteli myös kurkkaamaan miesten kehysvalikoiman läpi, sillä miesten mallistossa oli kuulemma myös tarjolla pyöreähköjä kehyksiä.

instru_euron_kehykset4
instru_euron_kehykset5
instru_euron_kehykset6

Niinpä suuntasin miesten hyllylle ja löysin nämä alla näkyvät Calvin Kleinit. Rakkautta ensi silmäyksellä. 

Alla näkyvät kehykset muistuttavat hyvin paljon ylempiä kehyksiä, ovathan ne peräisin samalta merkiltäkin. Näissä kehyksissä viehättää pyöreys, väri ja myös tietynlainen keveys. Kehys on ulkonäkönsä puolesta hyvin samankaltainen ylemmän Calvin Kleinin kehyksen kanssa, mutta tämä malli oli muotoilultaan selkeästi sirompi. Tähän Calvin Kleinin miesten kehykseen päätyisin tällä hetkellä itse. 

ennin_kengissa_silmalasit
ennin_kengissa_silmalasit3
ennin_kengissa_euron_kehykset
1. Gucci / 2. Calvin Klein /  3. Calvin Klein 

Käykää tekin sovittelemassa euron kehyksiä ja kertokaa, löysittekö itsellenne sopivia. Mutta nyt, mitä sanoo arvon raati? Mitkä näistä euron kehyksistä olisivat mulle parhaat?

Ps. Onnea Saara Aalto! Huomista jännittäen... GO JÄRVENPÄÄ!

t. Enni

Postaus on toteutettu yhteistyössä Instrumentariumin kanssa. 

torstai 8. joulukuuta 2016

POWER - Suomen uusi elektroniikkajätti

Oletko koskaan ajatellut, miten paljon erilaista tekniikkaa päivän aikana tulee käytettyä? Olen mukana Powerin kampanjassa, mistä johtuen jäin pohtimaan, miten paljon tekniikka onkaan tuonut helpotusta omaan elämääni. Tämä postaus on tehty yhteistyössä Powerin kanssa.

Suomeen toukokuussa rantautunut elektroniikkajätti Power on itselleni tuttu yritys, sillä yksi ketjun myymälöistä sijaitsee Järvenpäässä. Olen käynyt Powerissa useasti (viimeksi viikonloppuna), sillä haluan aina tukea oman kotikuntani liiketoimintaa, mikäli se vaan on mahdollista. Kaikkinensa liikkeellä on myymälöitä Suomessa jo 28.

Powerin tavoitteena on olla markkinoiden halvin kodintekniikkaketju. Sen ketju mahdollistaa seuraamalla kilpailijoiden hintoja netissä hintarobotin avulla. Hintarobotin löytämät hinnat päivittyvät suoraan liikkeiden elektronisiin hintalapuihin neljä kertaa päivässä.

ennin_kengissa_power_elektroniikka_bloggaus

Powerin valikoimaan kuuluvat mm. puhelimet, kamerat, tietokoneet, pelit, kodinkoneet ja paljon muuta. Power on brändinä halunnut rakentaa merkityksellistä sisältöä kodintekniikan kuluttajille. Niinpä ketju on ottanut neljä tunnettua suomalaista lähettiläikseen tavoittaakseen suomalaiset. Lähettiläät seisovat Powerin rinnalla elektroniikka-alan uudistajana. Olen innoissani päästessäni jakamaan tunnetun suomalaisen bloggaajan Kira Kososen videon, sillä videolla Kira kertoo, miten teknologialla on ollut osansa bloggaajan haaveiden toteutumisessa.

Tällä hetkellä kirjoitan postausta uudella, bloggailuun ja kuvien muokkaamiseen soveltuvalla tietokoneella ja tutkin somea älypuhelimellani. Ja juuri nyt tätä postausta kirjoittaessa toivon myös, että omistaisin kuivaavan pyykinpesukoneen, jottei kirjoittamista häiritsisi niinkin arkinen asia kuin pyykkien laittaminen... Teknologian ja elektroniikan avulla meikäläinen kuitenkin pystyy ilmaisemaan itseään (ja saa myös puhtaat vaatteet asukuvia varten hehe).

Kurkkaa Kiran video alta!



Kuten Kira myös videossaan kertoi, niin bloggaaja tarvitsee periaatteessa vain tietokoneen, kameran ja puhelimen, niin töitä voi tehdä käytännössä mistä päin maailmaa vain.

ennin_kengissa_power_elektroniikka_
ennin_kengissa_power_elektroniikka_2
ennin_kengissa_power_elektroniikka_3

Tietotekniikka on ollut jo pienestä pitäen lähellä sydäntäni. Ensimmäiset muistikuvat digitaalisesta valokuvaamisesta ajoittuvat johonkin vuoteen 2003. Aloin säännöllisesti muokata ottamiani valokuvia Photoshopilla ollessani vielä yläasteella, sillä halusin oppia muokkaamaan ottamiani kuvia. Nykyisin teen suurimman osan töihin ja harrastuksiin liittyvistä tehtävistä tietokoneella. Paitsi että suurin osa työajasta kuluu koneella, niin myös vapaa-ajalla käytän tietotekniikkaa paljon. Ilman tietotekniikkaa en kuitenkaan voisi toteuttaa ammattiani, enkä harrastuksiani. Tuntuisi varmasti todella oudolta, jos en yhtäkkiä voisikaan tarkistaa sähköposteja puhelimen avulla.

Kiran videosta käy myös ilmi tekniikan yksi parhaimmista (tai pahimmista) puolista; tekniikka kehittyy älyttömän nopeasti. Välillä niin nopeasti, että perässä on vaikeaa pysyä.

Muistan aina sen tilanteen, kun otin ensimmäisen kuvan kännykällä. Kyseessä oli oma kaunottareni, Nokia 6610, joka ei vielä tukenut kameraa (puhelimesta julkaistiin kameraakin tukeva i-malli myöhemmin). Silloin 6610:iin oli kuitenkin saatavilla erillinen, johdolla toimiva kamera. Muistan aina sen hetken, kun yläasteella koulun ruokalassa otin ensimmäisen kuvan kännykälläni. Ajat ovat hieman muuttuneet, tuossa viikonloppuna taisin keskiyöllä tehdä eräänkin ostoksen puhelimellani...

ennin_kengissa_power_elektroniikka_5
ennin_kengissa_power_elektroniikka_6

Bloggaamiseen liittyy olennaisesti valokuvaaminen. Multa kysytään usein, mitä kameraa suosittelen aloitteleville kuvaajille. Kysymykseen on oikeasti hankala vastata, sillä mielestäni täytyy ensin tietää, millaisia kuvia kameralla aikoo kuvata. Jos ei tiedä millaiseen kuvaamiseen kameraa tarvitsee, on vaikea hankkia oikeanlaista kalustoa. Tällöin suosittelen usein, että aloittelija hankkii edullisen kameran ja objektiivin, jolla opettelee kuvaamaan. Aika pian tämän jälkeen selviää, millaista kalustoa tarvitsee toteuttaakseen visioitaan.

Power tarjoaa paljon aloittelijoille sopivia kameroita. Selasin juuri reilu viikko sitten kotiini tullutta mainoslehtistä ja sieltä bongasin edulliseen hintaan Canon EOS 1300D:n, joka sopii hyvin nuorille aloitteleville valokuvaajille. Canonin harrastelijoille suunnattujen järjestelmäkameroiden avulla valokuvaharrastuksen aloittaminen on helppoa ja valikoimaa voi myöhemmin täydentää erilaisilla objektiiveilla.

Jos hakee hieman pienempää kameraa, niin sillon suosittelen mm. Olympuksen PEN-kameroita, sillä ne ovat pienen kokonsa ohella mielestäni maailman kauneimpia järjestelmäkameroita ja sopivat trenditietoisillekin henkilöille. Samaten olen oikeastaan himoinnut Olympuksen OM-D-sarjan kameroita siitä lähtien kuin E-M10 julkaistiin keväällä 2014.

ennin_kengissa_power_elektroniikka_7

Teknologia helpottaa omaa elämääni siis monin eri tavoin. Ammattini ohella teen töitä vaikuttajana, kuten nykyisin sanotaan. Ilman tietokonetta, kameraa, tai älypuhelinta en pystyisi tekemään kyseistä työtä.

Teknologian avulla pääsen toteuttamaan niitä asioita, joista pidän, eli jakamaan ottamiani valokuvia ja myös jakamaan tietoa muille. Kiitos puhelimen ja netin, pääsen myös nopeasti olemaan yhteydessä someen. Itse asiassa bloggailu ei ole enää edes riippuvainen pelkästään tietokoneesta, vaan puhelimissa saattaa olla vielä vaikka millaista potentiaalia tähänkin hommaan. Tällä hetkellä sanelen jo viestejä, mutta katsotaan milloin alan sanelemaan postauksia!

Käy vielä kurkkaamassa ylempää Kiran video, niin saat vastauksen siihen, miten teknologialla on ollut osansa Kiran uran kehityksessä.

t. Enni
Indiedayslogosmall
Yhteistyössä Power

Lue myös