Siirry pääsisältöön

STUDIOVALOT - ELINCHROM D-LITE RX 2/2

Kaupallisessa yhteistyössä Kameraliike.fi

Olen kokenut aivan uudenlaista innostusta valokuvaamista kohtaan viime aikoina, sillä toteutin pitkäaikaisen haaveeni ja hankin Kameraliike-verkkosivuston kanssa tehdyn yhteistyön tiimoilta Elinchromin studiovalosetin. Kuvaaminen studiovaloilla on osoittautunut paitsi hauskaksi ajanvietteeksi, myös erittäin hyödylliseksi asiaksi työn ja blogin kannalta.

Hankkimani studiovalosetin mukana tuli kaksi sateenvarjoa, joista toinen oli läpiammuttava ja toinen heijastava varjo. Tämän lisäksi lisäsin settiin vielä yhden softboxin, sillä halusin mahdollisuuden valon kunnolliseen hallintaan. Mun uusi lelu on siis Elinchrom D-Lite RX 2/2 To Go* -setti parilla sateenvarjolla ja yhdellä 8-kulmaisella tasovalolla (softbox), jonka hankin setin oheen. Mukaan settiin tuli tietysti myös jalustat valoja varten. 

elinchrom_d-lite_rx_2_kameraliike

Uusin versio To Go -setistä pitää sisällään myös uuden Skyport Plus -lähettimen, joka on kehittynyt parempaan suuntaan verrattuna vanhempaan versioon. Skyport Plus -lähetin toimii tällä erää kätevästi tavallisilla AA-pattereilla, minkä ohella lähettimen kantama on kasvanut edelliseen lähettimeen verrattuna merkittävästi. 

Langatton lähetin sopii aikalailla kaikkiin kameroihin, joista löytyy salamakenkä. Omassa kamerassani on lisäksi liitin myös synkronointipiuhalle, joten tästä syystä Canon EOS 7D on vieläkin aktiivisessa käytössä ja toimii erinomaisesti setin kanssa.

Elinchrom_d-Lite_rx_2_to_go
Elinchrom_d-Lite_rx_2 6
Elinchrom_d-Lite_rx_2 3
Elinchrom_d-Lite_rx_2 5
Elinchrom_d-Lite_rx_2 _2
Elinchrom_d-Lite_rx_2
Elinchrom_d-Lite_rx_2 4

Tässä setissä on kaikki, mitä studiokuvauksen aloittamiseen tarvitaan. Taustakankaita ja kartonkeja en ole vielä ehtinyt hankkia, eli toistaiseksi taustan virkaa toimittaa maalattu seinä. Käytän studiovaloja paljon myös miljöössä, kuten ulkona kuvatessa (pistorasian lähettyvillä toki), joten valoille on käyttöä myös ilman taustoja. On hurjaa, miten pelkästään yhdenkin valon lisääminen kuvaan nostaa perinteisen asukuvan aivan uusiin svääreihin.

Olen saanut testailla omaa settiäni nyt reilun kuukauden ajan. Tilasin setin syyskuun loppupuolella, eikä toimitusta tarvinnut tuolloin odottaa kauaa. Tilaus oli luonani supernopeasti, eli arvatkaa kuinka iloinen olin, kun studiovalosetti odotti kotiovella jo seuraavana päivänä! Onneksi toimitus oli nopea, sillä järjestin syyskuussa pienet illanistujaiset ystäveni kesken ja halusin viritellä perinteisen kuvausseinän kasaan. Toteutin tuona iltana myös blogin bannerinakin toimivan kuvan.

elinchrom_d-lite_rx_2_kameraliike3

Mitä muuten pidätte uudesta bannerista? 

Idea banneriin on syntynyt Ellie Gouldingin Delirium -levynkantta mukaillen, eli huomaatte siinä ehkä jotain samaa alkuperäiseen kuvaan verrattuna. Kuvan taustalla ei ollut mitään erityistä fondia, vaan kuva toteutettiin kotona pikkuhuoneen maalattua seinää vasten. 

Valaistuksen rakensin 8-kulmaisesta tasovalosta ja toisesta lainassa olleesta 60 cm:n tasovalosta. Valaistus ei todellakaan toteutunut oppikirjan mukaisesti, sillä salamoiden teho oli jo pelkästään huoneen kokoon nähden todella voimakas, puhumattakaan tilan koosta. Valon ja varjon eroa ei juuri ole, mutta tästä onkin hyvä jatkaa...

Ennen bannerikuvan ottoa kuvasimme myös läpiammuttavan sateenvarjon ja 8-kulmaisen tasovalon setillä ja kuvat onnistuivat myös hyvin.

elinchrom_ennin_kengissa

Elinchrom D-Lite RX 2/2 To Go -setti on loistava valinta aloittelevalle kuvaajalle. Kannattaa kuitenkin huomioida, että studiovaloja on saatavilla monilla eri tehoilla, löytyy siis vähemmän tai enemmän tehokkaita valoja. Syy siihen, että valitsin 2/2 setin (2 kpl 200 Ws) johtui siitä, että tarvitsin salamoilta jonkun verran potkua, mutten pienen studiohuoneeni takia en kuitenkaan liikaa. Mitä tehokkaammasta pelistä on kyse, sen enemmän kuviin tulee valoa, jopa liikaa. Pienessä huoneessa kuvatessa (kuin myös miljöössä valoja apuna käyttäen) olen huomannut, että Elinchromin D-Lite RX 2/2 -salamoiden varaama 200 Ws luo aivan riittävän valaistuksen omaan tarpeeseeni.

Alla oleva kuva on otettu etupihalla varaston oven edessä. Tässä valona oli yksi studiovalo, johon kiinnitin valonmuokkaimeksi 8-kulmaisen softboxin. Koska tila oli aika ahdas, ampui valo todella läheltä. Toisaalta, mitä pienempi tasovalo on käytössä, sitä lähemmäksi kohdetta se kannattaakin sijoittaa, jotta varjoista tulee pehmeät. Heijastin valon yläviistosta noin 45 asteen kulmasta. Valo ampuu kuvassa kuitenkin väärään kohtaan, kun sen todellisuudessa pitäisi ampua kohteesta (eli kasvoistani) hieman ohi. Pidän silti tästä kuvasta paljon! 

Kuten huomaatte, valojen ja varjojen kanssa kanssa leikkiminen ei ole hankalaa, sillä valoilla voi tehdä oikeastaan mitä ikinä vain haluaa. Aikaa kannattaa kuitenkin varata perusteiden oppimiseen, sillä ensin tulisi hallita perusteet, minkä jälkeen sääntöjä voi myös rikkoa. 

elinchrom_d-lite_rx_2_kameraliike4
elinchrom_d-lite_rx_2_kameraliike5

En tiedä muistatteko vielä kun kerroin, että olin lainannut häihimme vähän järeämmän Elinchrom BRX 500 -studiovalosetin, jonka virittelin illan yhdeksi ohjelmanumeroksi aka kuvaussohvaksi. Kuvaussohvalla ikuistettuja kuvia on ollut ihana katsoa häiden jälkeen. Takaan siis myös, että kotibileiden tunnelma kohoaa kattoon, mikäli vieraat saavat käydä kuvauttamassa itsensä oikeiden studiovalojen kanssa. Kamera vain jalustalle, vieraille kaukolaukaisin käteen ja avot.

Elinchromilta löytyy myös edullisempia settejä, kuten myös muiltakin merkeiltä. Hankkimani setti toimisi hyvin myös pienimuotoiseen keikkailuun. Sen sijaan BRX-sarja on ammattilaissarjaa ja kustantaa toki enemmän myös parempien tehojen ja jykevyyden takia (käytän nyt termiä teho, vaikka se ei virallisesti ihan niin olekaan). Suosittelen kuitenkin arvioimaan oman tarpeen ja panostamaan suhteellisen hyvään settiin, sillä halpojen settien korjaaminen tulevaisuudessa saattaa nostaa hintaa pidemmän päälle paljonkin. Halvalla ei saa hyviä, tai ainakaan kestäviä studiovaloja.

Ja mikäli käy niin, ettei studiokuvaaminen enää muutaman vuoden päästä innostaisikaan, seteillä näyttää olevan paljon kysyntää myös käytettyinä. Itsekin etsin alkuun käytettyjä valoja, mutta koska mitään ei löytynyt, ja sain ympättyä valojen ympärille yhteistyön, oli uuden, laadukkaan setin hankinta järkevin vaihtoehto.

ennin_kengissa_studio_elinchrom

Olen iloinen, että pääsin tekemään yhteistyötä Mikkelin Valokuvausliikkeen kanssa, sillä verkkokauppa oli minulle uusi tuttavuus. Onneksi siis eksyin Kameraliike-sivustolle, josta bongasinkin oman settini nopeasti. Sivustolla kannattaa muutenkin käydä vierailemassa, sillä verkkokaupassa on tarjolla paljon kameroita, objektiiveja sekä kameratarvikkeita eri merkeiltä.

Jos haluatte hankkia saman setin kuin minulla, sen saa nyt erittäin kilpailukykyiseen hintaan Kameraliikkeen verkkokaupasta. Itse asiassa hinta on niin hyvä, että olisi ehkä itsekin pitänyt malttaa hetki odotella tarjousta...

Yhtä en siis vaihtaisi: Elinchrom D-Lite RX To Go -settiäni. Pitkästä aikaa koen uutta intoa valokuvaamiseen, kiitos näiden valojen!

t. Enni

Postaus toteutettu yhteistyössä Kameraliike.fi -sivuston kanssa ja studiovaloista saatu alennus yhteistyön ansiosta.

Kommentit

  1. Puoliakaan en ymmärtänyt :D mutta kuvat on todella upeita! Ammattimaisia suoraan sanottuna.

    VastaaPoista
  2. Ilmeisesti on tulossa vielä aika, kun mäkin haluan tuollaisen studiosetin. Ärsyttää ihan järjettömästi valon puute ja olen todella väsynyt ISO 6400, mutta vaihtoehtoja ei tietenkään ole, kun lajina on futiskuvaus.

    ..olen vain nyt saanut päähäni, että mulla ehkä voisi sittenkin olla lahjoja futiksen lisäksi harrastaa henkilökuvausta ja siihenhän tietysti tarvitsen kaikenlaisia lisävärkkejä. Toistaiseksi täytyy mennä luonnonvalon varassa, sillä edessä on talven aikana 2 rungon hankintaa eikä ihan irtosalamakaan pahitteeksi olisi.

    Just tänään on ollut se päivä, kun tiedän mihin tässä lajissa saa rahat menemään ja enemmän onkin tullut mietittyä mistä sitä rahaa voisi saada näihin sijoituksiin.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D haha, tuo on niin totta. No, mitä enemmän keikkaa tekis, niin maksavathan ne lopulta itsensä takaisin! Ahkerasti vaan siis kuvailemaan futispelejä ja kavereita. :D

      Poista
    2. Mari todellakin hallitset myös henkilökuvauksen!! Meikän banneri mm. on tän lahjakkuuden käsialaa!😍

      Ja Enni: niin ihania kuvia!! Tykkään, tykkään, tykkään! Olet upea!❤️❤️❤️

      Poista
    3. Marilla tyypillisiä tuntemuksia valokuvaamiseen.. :D Selvästi Mari on ihan loistava kuvaaja, kuten kuvista näkee! :)

      Kiitos Reetta! ❤

      Poista
  3. Mä katselin vain kuvat ja ovat upeita! <3 Ja peukku bannerille ehdottomasti! :)

    VastaaPoista
  4. No siis toi todellakin toi banneri on ihan megahieno!!!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Totta turiset kuomaseni.

Suositut tekstit

Atooppinen ihottuma ja turvonneet silmäluomet

Alan hiljalleen kyllästyä atooppiseen ekseemaan, joka on vaivannut minua aikalailla koko ikäni ajan. Olen onneksi säästynyt pahimmalta ihottumalta, mutta mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän huomaan herkistyväni mm. kosmetiikalle. Vuonna 2014 herkistyin ripsipidennyksille niin paljon, että silmäluomeni olivat turvoksissa useita päiviä ripsien laiton jälkeen. Jo vuosia olen luottanut perusvoiteisiin ja unohtanut hajustetut vartalovoiteet kokonaan. Hajuvettäkin suihkutan nykyisin lähinnä vaatteille. Erityisesti käsien iho on välillä näyttänyt melkoisen hurjalta, varsinkin talvisin. Onneksi ihotautilääkäri määräsi pari vuotta sitten Protopicia , joka on toiminut loistavasti! Käytän sitä nykyisin ennaltaehkäisevästi. Nyt viime aikoina, tai oikeastaan jo kesästä lähtien, olen huomannut, että silmäluomeni ovat alkaneet reagoida silmämeikkiin. Olen huomannut, että pahiten luomia ärsyttää eyeliner . En enää arkisin laita lähes ollenkaan meikkiä silmiin, etteivät luomet turpoaisi päivän

10 KUUKAUTTA SMILE-LASERLEIKKAUKSEN JÄLKEEN

Kohta on kulunut vuosi Smile-laserleikkauksesta , joten ajattelin kerrata kokemuksia leikkauksen jälkeisestä ajasta ja elämästä. Edellisen kerran kertasin kuulumisia vain kuukausi laserleikkauksen jälkeen, tuon postauksen voitte lukea täältä . Tänään oli oikeastaan hyvä päivä kirjoittaa tämä postaus, sillä kulunut aika on saanut unohtamaan osan negatiivisista kokemuksista. Toipuminen ei ole ollut ihan helppoa, mutta onneksi toipumisvaiheen oireet eivät ole olleet niin pahoja. Tänään aamulla mun näkö oli nimittäin aika sumea toisessa silmässä, mutta se saattoi johtua siitä, että silmät olivat muutenkin hieman turvoksissa.  Ajoittaisia näön sumeutumisia on ollut havaittavissa nyt pitkin vuotta, mutta olen laittanut ne edelleen leikkauksen piikkiin. Sen sijaan yleislääkäri, jonka vastaanotolla kävin viime viikolla, oli kovin kiinnostunut näköhäiriöistäni. Katsotaan siis liittyykö niihin jotain muutakin, vai onko tämä edelleen toipumisesta johtuvaa. Sumeutta on siis havaittavissa

KAKKUA AAMUPALAKSI? SARJASSAMME ÄITIVINKIT: VAUVALLE JA AIKUISILLE SOPIVA, HERKULLINEN JA NÄYTTÄVÄ SMOOTHIEKAKKU

Sarjassamme äitivinkit: Vauvan herkullinen kakku Mitä kakkua voi syödä hyvällä omalla tunnolla vaikkapa aamupalaksi? Haluatko tarjota juhlissa koko perheelle sopivan kakun?  Tämän loistavan vinkin sain eräillä vauvakutsuilla muutama kuukausi sitten. Kyseisille kutsuille sai jokainen halutessaan tehdä syötävää nyyttikestimeiningillä. Kutsuilla olikin tarjolla raikkaan näköinen kakku meille ja lapsukaisillemme. Kyseistä kakkua pystyi syömään alle vuoden ikäinen lapsikin. Mikä on siis tämä mystinen kakku, joka sopii erinomaisesti tarjottavaksi vauvalle, taaperolle, äidille, isälle ja vaikka koko suvulle? Se on kuvan smoothiekakku ! "Tein tyttäreni syntymäpäiville smoothiekakun  keksi-voiseokseen, mutta alkuperäisen ohjeen mukaan  pohjan voi tehdä myös keksi-hedelmäsose-pohjaan tai apinaevääseen" Smoothiekakun resepti on helposti sovellettavissa Toki kyseisen smoothiekakku tulee tehdä vauvaystävällisempänä, jos seurueessa on alle vuoden ikäisiä nape

Moderni sauna ja upotettava kiuas

Moderni sauna Kahden talon suunnittelu on edennyt siihen vaiheeseen, että toinen taloista sai juuri muuttoluvan. Viimeisimpänä työn alla on ollut saunojen suunnittelu ja toisen talon saunan valmistumista onkin odoteltu innokkaana. Saa nähdä, pääseekö jo ensi viikolla saunaan. Saunan kanssa sai tosin raapia päätä. Ihan alunperin saunan puut oli tilattu talofirmalta, mutta lopulta kävi ilmi, että valikoima rajoittui parhaimmillaankin vain STP-profiililla varustettuun tervaleppään, eikä tässä edes hinta toiminut porkkanana. Siispä ei auttanut muu kuin alkaa etsiä saunan puita eri valmistajilta.  Saunan suunnittelu loppusyksystä oli varmaan huonoin ajankohta ikinä, sillä joko kaikki muutkin rakensivat saunoja, tai myös materiaalipula näkyi kauppojen valikoimissa. Lopulta löytyi onneksi kiva vaihtoehto, joka täytti allekirjoittaneen vaativat kriteerit. Saunan paneeliksi ja laudepuuksi valikoituivat lopulta ThermoRoyal sarjan suoralla profiililla oleva kaunis apachi. Puut tilattiin  Väripirt

HIUSTENPIDENNYSTEN VÄRJÄÄMINEN KOTONA

M ulla tulee tästä postauksesta todella nostalgiset fiilikset, tämä on vähän sitä vanhempaa "Ennin kengissä" -matskua. Vastaavan postauksen toteutin vuonna 2012 tismalleen samana päivänä 11.4 ja ihan sattumalta tänäänkin päädyin samojen puuhien pariin! Aiheena on siis hiustenpidennysten värjääminen . TAUSTAA Olen aina tykännyt laittaa ja kasvattaa hiuksiani. Itse asiassa kampaajankin ammattikin on aina kiinnostanut, mutta olen niin herkkä kaikille hajusteille ja tököteille, ettei ammatti sopisi minulle. Kuitenkin tykkään värkätä hiusten kanssa (kokeilla esim. pinkkiä, kun siltä tuntuu ) ja aika usein myös pelleillä kaapista löytyvien hiustenpidennysten kanssa. Mulla on ollut vuosien ajan vaikka millaisia kokemuksia kotitekoisista hiustenpidennyksistä ja niistä on saatu kehuja ihan kampaajiltakin. Minulla on myös ollut tapana hamstrata alennuksista hiusvärejä omien hiusten värjäämistä varten, tai sitten juuri tällaisia pieniä projekteja varten.  Olin my