sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Tuuheutta tyveen - Biozell Professional

Ajattelin nyt pyhittää hetkisen sunnuntaistani pelkkään hömppään, nimittäin hiuksiin ja räikeään tuotemainontaan. Olen ollut blogista jo niin kauan erossa, että hömpälle on tarvetta. Arkipäivän kohokohtaan kuuluu nimittäin tälläkin hetkellä vain iltakympin Sinkkuelämää (edelleen) ja taloyhtiön remontista selviäminen. 

Mutta halusin itse asiassa kirjoitella siitä, miten Biozell on ihailtavan uskollisesti luottanut meikäläiseen jo monen vuoden ajan antamalla tuotteitaan testiin milloin minkäkin I Love Me -messujen tai pr-toimiston kautta. 

Niinpä voisin sanoa, että oikeastaan viime vuosien ajan olen luottanut lähes yksinomaan Biozellin tuotteisiin, sillä niillähän saa tehtyä vaikka mitä. Alempien kuvien kampaus syntyi muutamalla Biozellin tuotteella, jotka kuvissa käsissänikin näkyvät.

ennin_kengissa_biozell
Top & Jeggins: Zara / Choker: H&M

Ensimmäinen tuotteista, Biozell Professional Rakennesuihke on osoittautunut varsinaiseksi aarteeksi. Tällä hiuksiin ja erityisesti hiusten tyveen saa helposti rakennetta. Tuote suihkutetaan jakaukseen kuivashampoon tavoin, jonka jälkeen ainakin itse levittelen tuotetta hiuksiini sormenpäiden avulla.

Kätösissä minulla on myös Biozellin hiuspuuteri, jonka olen omistanut jo hyvin pitkän aikaa. Säännöllisen käytön jäljiltä purkki on edelleen aivan täynnä, eli kyse on riittoisasta tuotteesta. En ole edes aivan varma myydäänkö tätä enää kaupoissakaan.

Tämän ohella kuvista itse asiassa puuttuu Biozell Professional Keratiini Lämpö- ja muotoilusuihke, jota suihkin hiuksiini pesun jälkeen ennen hiusten föönaamista. Tuote on hyvä, mutta pieni miinus on pakko antaa aika ärtsystä hajusta. Toivoisin tuotteelle hieman miedompaa tuoksua.

Kampauksen viimeisteli laadukas Biozell Professional Hiuskiinne. Kyseistä lakkaa käytän arkisinkin joka päivä, sillä tuote on yksi lempihiuslakoistani kautta aikain.

ennin_kengissa_kampaus

Miten sitten tällaisen ihan tavallisen suoran tukan oikein loihdin? Homma on mulle sikäli helppoa, että omistan piikkisuorat hiukset, jotka valitettavasti myös valuvat suorina päätä myöten. Niinpä hiusten muotoileminen tuuheaksi vaatii aika paljon taikatemppuja.

Useimmiten aloitan homman suihkuttamalla rakenteen tuovaa tuotetta hiusten tyveen, minkä jälkeen kreppaan minikreppiraudallani tyviä hieman. Sen jälkeen tupeeraan ja suihkutan krepattuun osioon lakkaa. Kreppaan hiukset jakauksen molemmin puolin ohimon korkeudelta aina korvan korkeudelle. Tähän kampaukseen en erikseen suoristanut hiuksiani, sillä halusin pitää kuuman raudan toistaiseksi erossa latvoista.

ennin_kengissa_hair

Tämä tavallisen näköinen "kampaukseni" syntyi kuitenkin yllättävän nopeasti tupeeraus-kreppaus-session sekä rakennetta ja pitoa antavien tuotteiden ansiosta. Tämän jälkeen vaihdoin tietysti vielä jakauksen paikkaa saadakseni ekstratuuheutta hiuksiin. Lopuksi lisäsin vielä hieman hiuskiinnettä hiuksiini. Voilà, tukka valmis!

Muillekin lättähiuksista kärsiville suosittelen Biozellin rakennesuihketta ja minikreppirautaa. Niistä en luovu koskaan.

t. Enni 

Biozellin tuotteet saatu blogin kautta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Totta turiset kuomaseni:

Lue myös