sunnuntai 18. syyskuuta 2016

HÄÄKAKKU / DESIGN CAKES

Yhteistyössä: Design Cakes

Huh, hääpäivästä on kulunut jo kohta kaksi kuukautta! Tuo aika vastaa suunnilleen mun kesäloman pituutta, mutta onneksi kesäloma ei kuitenkaan hujahtanut yhtä nopeasti ohi kuin päivät kesäloman jälkeen. Aika on mennyt nopeasti ja tekemistä on ollut paljon. Onneksi tänä sunnuntaina mieltäni ei täyttänyt yliopiston esseet, vaan aikaa jäi myös hääkuvien selaamiseen. En ole vielä ehtinytkään kertomaan hääkakkumme tarinaa.

Päädyimme tilaamaan hääkakun Design Cakes -nimisestä keravalaisesta yrityksestä, jota pyörittää taitava kondiittori Sara Kreander. Tutustuin Saraan reilu puoli vuotta sitten ystäväni syntymäpäiväjuhlilla, jossa sattumoisin tuli puheeksi häät ja hääkakut. Sara heitti heti ilmoille muutaman hääkakkuidean, ja koska haaveilin myös naked cake -tyylisestä hääkakkusta, oli aika selvää, että tässä tulisi olemaan hääkakkumme tekijä.

Kevät vaihtui kesään ja otin Saraan yhteyttä. Alkoi hääkakun suunnittelu, inspiraatiokuvien lähettely ja kakkujen maistelu.

haakakku_ennin_kengissa1
Ylempi kuva: Laura
haakakku_ennin_kengissa1_2

Design Cakes'n idea on mielestäni hieno, eli kakut paitsi näyttävät upeilta, ne myös maistuvat taivaallisilta. Mausta ei tingitä ulkonäön takia.

Design Cakes'n kakkuja voi nykyisin maistella paloina myös omassa putiikissa, sillä La Boutiq -kahvila avautui Keravan keskustan Sampotaloon Cafe Intron vanhoihin tiloihin syyskuun alussa. La Boutiq itse asiassa yhdistää samalla parturi-kampaamon konditoria-leipomon ohella. La Boutiq on myös siinä mielessä odotettu uutuus, että keittiö on täysin gluteeniton, eli kaikki Saran valmistamat makeat tuotteet ovat täysin gluteenittomia.

Palataanpa hääkakkuun! Heinäkuun alkupuolella alkoivat suunnitelmat hääkakkumme osalta olla valmiita. Ainoastaan piti päättää enää kakun täytteiden maut. Kakkupohjaksi Sara suosittelikin lempeän suussasulavaa vaniljakakkupohjaa, joka sopi paremmin kerroskakun pohjaksi kuin perinteinen sokerikakkupohja.

haakakku_ennin_kengissa3
ennin_kengissa_naked_cake
haakakku_ennin_kengissa5

Olimme myös sopineet perinteisen kakkumaistelun, jonne otin makutuomariksi mukaan siskoni (sulho edusti sillä väliin yhtiökokouksessa). Keravalla maistelimme monia maukkaita täytteitä, joista mieleen jäivät ainakin passion-, mango- suklaa- ja valkosuklaatäytteet. Valinta oli vaikea, sillä kaikki täytteet olivat hyviä. Päädyin kuitenkin passionhedelmän siemeniä sisältäneeseen kirpeään passiontäytteeseen, jonka kaveriksi valittiin makeampi valkosuklaatäyte tasapainottamaan kokonaisuutta. Tämä kombo päätettiin laittaa molempien kerrosten täytteiksi.

Kakku päädyttiin tekemään kaksikerroksisena 45 hengelle vieraiden lukumäärän mukaan. Yllätys oli myös melkoinen, kun Sara kertoi kakkupohjan olevan gluteeniton. Emme nimittäin olisi ikinä kuvitelleet gluteenittoman kakkupohjan maistuvan niinkin samanlaiselta kuin jauhoista tehdyn kakkupohjan.

haakakku_naked_cake

Tässä vaiheessa postausta mun oli pakko mennä sulattamaan pakkasesta yksi hääkakkupala....

7D_28345_2
 
Lopullisesta kakusta tuli todella näyttävä valtavan koon ohella. Hääkakku oli kuitenkin mitoitettu ihan oikein, eikä kakkua jäänyt kuin hieman yli. Häiden jälkeisenä päivänä saimme vielä herkutella makoisalla kakulla, kunnes minun oli pakko siirtää loput pakkaseen. Tarkoitus olisi kuitenkin maistella hääkakkua vielä ensimmäisenä hääpäivänäkin...

Hääkakkumme päädyttiin lopulta tekemään tavallisista jauhoista, sillä Saran tehdessä muuttoa gluteenittomaan keittiöön, halusi hän käyttää valkoiset jauhot pois alta. Tämä sopi minulle oikein hyvin, sillä kukaan häävieraistamme ei ollut ilmoittanut erityisruokavaliostaan.

haakakku_naked_cake5

Hääkakun koristeissa päädyimme aitoihin kukkiin, jotka sain itse hankkia mieleni mukaan. Niinpä kävin hakemassa kaupasta ruusuja, neilikoita sekä harsokukkaa, jonka jälkeen annoin Saralle vapaat kädet koristelun suhteen. 

Idea oli luoda naked cake -tyylinen kuorruttamaton kakku, jossa kakun kerrokset olisivat olleet selkeästi esillä. Lopulta ihastuin kuitenkin tyyliin, jossa hääkakku kuorrutettiin hennosti, jotta kakkupohja kuulsi kuitenkin ohuelti läpi. Tästä syystä kakun kuorrute oli tarkoituksellisesti hieman epätasaisen näköinen.

haakakku_naked_cake2
haakakku_ennin_kengissa7
Ylemi kuva: Laura
haakakku_ennin_kengissa6

Meidän hääkakku oli Design Cakes'n mittapuulla hyvin perinteinen, eli muistakaa, että Design Cakes toteuttaa mitä erikoisempia kakkuja kameroista lonkkaproteeseihin. Tällä hetkellä kaikki Design Cakes'n valmistamat makeat herkut ovat myös gluteenittomia ja laktoosittomia, mutta silti järjettömän hyvänmakuisia ulkonäöstä puhumattakaan.

Käykää kurkkaamassa Design Cakes'n Facebook-sivut, josta löydätte myös La Boutiq -kahvilan tarkemman osoitteen ja aukioloajat. Meikäläinen ei ole vielä ehtinyt käydä kahvilassa maistelemassa yksittäisiä kakkupaloja, mutta eiköhän tähänkin tule pian muutos.

Ps. Tämä meidän hääkakkumme on naurettavan hyvää.

t. Enni

Yhteistyössä Design Cakes'n kanssa.
Postauksen muut kuin merkityt kuvat: Liisi Järveläinen (joitain postauksen kuvia rajattu jälkikäteen).

4 kommenttia:

  1. Simppelin kaunis kakku! Mullekin sopisi tuollainen naked-tyylinen, kun en pidä täytekakuissa kermavaahdosta.
    Meidän häissä ärsyttää vieläkin se, että kakku loppui kesken. Tai siis kaikki kyllä sai osansa, mutta santsikierroksella ei ollutkaan enää kaikille... Onneksi pöydässä oli muutakin tarjottavaa kahvin kanssa, mutta jäi siitä silti tyhmä fiilis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi höh. :( Mä en ollut edes ajatellut santsikierrosta, mutta kakkua jäi niille jotka halusivat sitä lisää. Hedelmiä meillä oli tarjolla sitäkin enemmän! Aluksi ideana oli itse asiassa tarjota kakku vasta hedelmien jälkeen, mutta silloin olisi ollut harmi se, jos ihmiset olisivat ahtaneet itsensä täyteen hedelmiä ja macaronseja, kun kakku olisi ollut vasta tulossa! :D

      Poista
  2. Aivan superhieno kakku! Varmasti hyvä valinta :)

    ps. se on gluteeniton, ei gluteiiniton xd

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hyvä huomio, en ole koskaan ennen joutunut kirjoittamaan sanaa gluteeni ja tästä syystä olen varmaan aina myös ajatellut sen väärin! :)

      Poista

Totta turiset kuomaseni:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...