Bisneksen oppitunti - Bimbo Oy

Nyt kerron jotain, mikä saattaa järkyttää katsojia. Foxilla viime syksynä alkanut Bisneksen oppitunti - Bimbo Oy on muodostunut yhdeksi lempisarjakseni kevään aikana. Sarjaa esitetään tällä hetkellä uusintana televisiosta torstaisi-iltaisin. Koska Bimbosta oli jo ehtinyt muodostua torstai-iltojen pelastaja, arvatkaa masennuinko, kun ohjelma-aikaa siirrettiin parilla tunnilla eteenpäin alkamaan vasta keskiyöllä?

Onneksi Fox Play:sta sarjaa pääsee katsomaan kellonajasta riippumatta, vaikka tavallisesti pidänkin itseäni viikon jännityksessä ja ajastan yöllä lähetetyn ohjelman tallentumaan muistitikulle. Kun perjantaina tulen töiden jälkeen kotiin, heitän aivot narikkaan ja laitan Bimbon pyörimään.

Bisneksen_oppitunt_bimbo-oy4

Ohjelmaa kuvaillaan Foxin verkkosivuilla näin:"Alina ja Sointu ovat paitsi kauniita ja nuoria opiskelijaneitoja myös kunnianhimoisia bisnesnaisia, jotka pyörittävät promotyttöjä välittävää Charisma Promotion -firmaa. Bisneksen oppitunti - Bimbo Oy -työpaikkarealityssä seurataan, kuinka Tampereelta Helsinkiin muuttava tehokaksikko alkaa vallata ryminällä pääkaupunkiseudun PR- ja tapahtumakenttää. 

Bisneskuvioiden lisäksi he aloittavat myös yhteisen sinkku- ja kimppakämppäelämän. Rankan ja stressaavan työn vastapainoksi Alina ja Sointu harrastavat hauskan maanista Tinder-treffailua ja bilettämistä. Heillä on laaja ystäväpiiri, joka pitää sisällään niin promokuvioista tuttuja työkavereita kuin yöelämässä kiitäviä sankareita ja julkkiksia. "Työelämän minä" ja "yksityiselämän minä" poikkeavat toisistaan. Voimien ja jaksamisen ollessa äärirajoilla tytöistä paljastuu myös koruttomampi puoli." Fox 2016.

Bisneksen_oppitunt_bimbo-oy3

Sarja on aiheuttanut aika paljon paheksuntaa juuri kielenkäytön ja sisällön takia. Tästä syystä ohjelma-aikaa luultavasti siirrettiinkin. Pakko myöntää, että karski kieli särähtää korvaani aika ajoin, mutta tämä johtuu siitä, että itse kiroilen todella harvoin. Toisaalta, suomalaisissa elokuvissakin on vähintään yhtä paljon kiroilun sisältäviä vuorosanoja kuin tässä ohjelmassa.

Mikä ohjelmassa kiehtoo minua? Sarjassa on aika ronskia huumoria, kielenkäyttöä ja paljasta pintaa. Itse asiassa naisten keskustelut eivät ihan hirveästi eroa parikymppisten vapaa-ajan puheista, vaikka se jonkun mielestä järkyttävältä saattaakin kuulostaa.

Nopeasti ajateltuna mieleeni tulee myös pari tosielämän esimerkkiä (siis yrityksiä), joissa meno oli tai on edelleen samankaltaista. Näitä yrityksiä johtavat miehet, jotka kyllä puhuvat vähintään yhtä karskisti ja tarvittaessa vaikka nukkuvat krapulaansa pois työpaikalla. Nimimerkillä harjoittelija-minä hieman järkyttyi, kun aamulla töihin mennessä työpaikalla olikin vastassa edellisillan venähtäneen keikan jälkeiseen krapulaan herännyt työntekijä. Eli kyllä näitä on, vaikka tästäkin on vierähtänyt jo useampi vuosi.

Bisneksen_oppitunt_bimbo-oy2

Niinpä en missään nimessä paheksu Bimbojen toimintaa, sillä jokainen saa käyttää ja tehdä elämässään niitä asioita, jotka kokee tärkeiksi ja hauskoiksi. Kyllä työkin voi olla hauskaa. Jos ohjelma järkyttää, sitä ei kannata katsoa.

Jonkin sortin feministi tässä tietysti nostaa päätään, sillä mietin, kuinka paljon katsojia järkyttäisi, jos pääosissa toimisi pari miespuolista kauppiksen opiskelijaa, jotka kävisivät silloin tällöin deiteillä ja kaljoilla, sekä hoitaisivat bisneksiään osittain myös ilon kautta, välillä ärräpäitä heitellen. Eihän se kuulosta ihmeelliseltä?

Mä toivon Bimbo Oy:sta uutta tuotantokautta. Kaikkea hyvää näille naisille!

t. Enni

Kuvat: Fox Channel/ITV Studios Finland

Kommentit

  1. Pitipäs pistää tallennukseen ja kattoo :) Luin taannoin tästä toisesta et se oli loukkaantunu mut en ollu ikinä kuullukaan koko kaksikosta, nyt pitää vilkasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva juttu, kuulen mielelläni mitä mieltä olet! Kannattaa katsoa avoimella mielellä. ;)

      Poista

Lähetä kommentti

Totta turiset kuomaseni:

Lue myös