Siirry pääsisältöön

ARVONTA: BIOZELL Professional Color Mask Sävyttävät Tyvisprayt

Yhteistyössä: Biozell

I Love Me -messujen jälkeen vihjaisinkin, että blogiin saattaisi olla tulossa juttua Biozell Professionalin uusista Color Mask Sävyttävä Tyvispray -tuotteista. Nämä uutuudet ovat nyt päässeet testiin, enkä kokeilun jälkeen enää antaisi niitä pois.

Tyvispray värjää nimensä mukaisesti tyven ja toimiikin erinomaisena ensiapuna esimerkiksi liian pitkäksi kasvaneen juurikasvun kanssa. Tyvisprayta löytyy tällä hetkellä kolmesta eri sävystä: Light Brown, Dark Brown ja Intensive Red. Sprayta on helppo levittää ja mikä parasta, se lähtee pois pesussa! Ole kuitenkin tarkkana levittäessäsi spayta, sillä se voi helposti värjätä kätesi ja otsasi. Kannattaa siis suojata vaatteet ennen levittämistä ja meikata vasta hiustenlaiton jälkeen.


Biozell kuitenkin haastoi bloggaajat toteuttamaan omia tyvispray-kokeiluitaan ja pakkohan mun oli tällaiseen haasteeseen osallistua. Olen innoissani kaikista uusista keksinnöistä, joissa hiusväri lähtee pesemällä pois, mutta lopputulos sitä ennen on kuitenkin näkyvä ja kestävä.

Niinpä kokeilin Light Brown sävyä hiusteni tyveen ja lopputuloksesta tuli aivan uskomattoman hieno niinkin helposti. Olen käyttänyt Light Brown sävytteeni jo melkein loppuun, sillä monesti ennen työpäivää saatan suihkaista muutaman vedon tyveen, jolloin hiukseni näyttävät siltä kuin olisin juuri tullut kampaamolta, jossa minulle olisi tehty kallis ombrekäsittely.

Arvonta päättynyt

Ole lukija ja jätä kommenttiboksiin lyhyt kertomus pahimmasta hiusmokastasi!

Kerro myös, minkä värisen setin haluaisit itsellesi. Vaihtoehdot ovat: Light Brown, Dark Brown ja Intensive Red. Jotta saan voittajan helposti kiinni, jätä kommenttiin myös sähköpostiosoitteesi 7.11. 2015 klo 23:59 mennessä! 

Jos haluat osallistua kisaan, voit aina liittyä lukijakseni Bloggerin,  Facebookin, Bloglovinin  tai Blogipolun kautta. Otan voittajaan yhteyttä sähköpostitse!

Oma pahin hiusmokani on ollut se, kun ostin alennuksesta vanhentuneen viiden euron KESTOVÄRIN ja värjäsin sillä hiukseni. Mikä parasta, hiusväri oli tumman violetti, mutta lopputulos enemmänkin laikukas lila/harmaa. Kyllä siinä oli kaunis tukka, onneksi sentään olin tajunnut vielä kyniä hiukseni niskapituisiksi ennen tätä värjäysepisodia. Siinäpä lopputulos, mitä en tule hiuksilleni enää koskaan tekemään...

t. Enni

Kilpaulu on toteutettu yhteistyössä Biozellin kanssa.

Kommentit

  1. Punaisille hiuksilleni Intensive Red.
    Fb- ja bloggerlukija.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Oon mokannut niin monta kertaa, ettää.. pahin moka varmaan oli viime talvena, kun oli kasvattanut omaa väriä 8 kk ja sain yövuoron jälkeen "hyvän idean" eli halusin värjätä hiukset englantilaisen punasiks. Noh.. kämmäsin värin kans ja niistä tuli liian punaset. Latvoista (hyvin vaaleet) väri haalistunu about viikossa ja siinä värjäämättömässä se väri pysy ku tauti. Sit aloin blondaan sitä väriä pois ja ja jaa.. nyt hiukset on semiok väriset, mut päätin uudestaan kasvattaa oman värin takas ja päästä takas elään hyväkuntoisten ja terveiden hiusten kanssa! :)

    Luen bloggerin kautta.
    terzie@netti.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. .. ja tota light brown settiä himoitsen ;)

      Poista
    2. Hahaha :D Nuo hetken mielijohteet on aina vaarallisia!! :D

      Poista
  3. Menin joskus lukioaikaan kampaajalle ja pyysin häntä vaalentamaan keskiruskeanväristä tukkaani hieman. Lopputulos oli järkyttävä: palanut, kellertävän valkea tukka. Kampaaja oli tehnyt värinpoiston. Onneksi minulla oli tuttuja, jotka osasivat neuvoa hyvälle kampaajalle, joka pelasti hiukseni.

    Väri on dark brown, FB:n kautta luen ja työpaikalta minut löytää :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Haha Heli! Siinä sitten pulittaa pilalle menneestä tukasta voi eii :D

      Poista
  4. Pahin hiusmoka ei ehkä niinkään ollut oma vika. HAlusin ihanan kauniin tyyliikkään poikatukan. Noh hiusteni paksuuden takia näytin lähinnä jalkapallolta koska kampaaja ei ohentanut hiuksia tarpeeksi :D

    Ja punainen setti olisi mulle sopiva :)

    viivi.korpela@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha mulle käynyt vähän sama homma myös. Never again! :DD

      Poista
  5. Pahin hiusmoka oli otsatukan leikkaaminen joskus lukiossa, se ei vain yksinkertaisesti sopinut minulle yhtään!
    Dark brown olisi toiveissa. :) Bloggerin kautta lukijana.
    sopeutuja(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  6. Pahin hiusmokani on ehdottomasti se, kun päätin vaalentaa tummat hiukseni. Vaalennusaine toimi, joo, mutta vaikka hiukseni ovatkin tummanruskeat, on minulla voimakas punapigmentti hiuksissa. Hiuksistani ei siis tulleet kauniin vaaleat vaan kunnon porkkanat.

    Bloggerin kautta seurailen ja red kiinnostas :)

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  7. Pahin hiusmoka on ehdottomasti, kun joskus nuorempana yritin leikata otsatukan itse. Loppujen lopuksi se "jos leikkaan vielä tästä vähän niin se ei oo enää epätasainen" johti ihan järkyttävän lyhyeen otsiksen tynkään. Ihan kamala :D

    Light brown kiinnostaisi ja bloggerin kautta seuraan.

    heyamelie@hotmail.com

    VastaaPoista
  8. Pahin hiusmoka oli varmasti se, kun isosisko laittoi mulle pari vuotta sitten teippipidennykset. No sitten tuli aika, kun hiukset piti poistaa, mutta ne teipitpä oli niin mähmääntyneet mun hiuksiin, että jouduin LEIKKAAMAAN hiuksiani pois, että saan viimeisetkin teipin rippeet pois hiuksistani. Se oli kamalaa, enkä tän tapauksen takia enää _ikinä_ ota teippipidennyksiä. Ainakaan muualta, kuin kampaajalta :D

    Hiusmokaksi voisi laskea myös sen, että joskus teininä värjäsin hiukseni mustaksi. Olihan ne kivat niin pitkään, kun niitä jaksoi katsoa, mutta auta armias kun halusin vaalentaa tukkani johonkin luonnollisempaan sävyyn... Mustana mun hiukset ylettyi puoleen selkään asti (edestä tissien yli) ja vaalennuksen seurauksena ne piti lyhentää polkkamittaiseksi. Kamalaa...

    Noista seteistä mun valinta olisi light brown! Ja bloggerin kautta seuraan :)

    hennakka@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh! Nää tee-se-itse-pidennykset on vaarallisia! :D Ja mäkin joskus pohdin mustaa tukkaa, mutta ehkä hyvä, etten värjännyt, mullakin olisi ollut pitkä tukka ja olisin todennäköisesti näyttänyt pikkasen kalpealta!

      Poista
  9. Rehellisesti sanottuna mulle ei ole tapahtunut mitään pahaa hiusmokaa leikkauksen ja värjäyksen suhteen! Ei mitään, vaikka värjään aina itse ja otsahiuksiakin tuli joskus teininä leikattua. Mokia ei ole sattunut kampaajankaan toimesta.

    Sen sijaan en ole kovin hyvä tekemään kampauksia. Kihartimella sohiessa on tullut palovamma jos toinenkin, ja lopputulos on mitä milloinkin. Kerran erehdyin kokeilemaan sukkakiharoita, ihme säkkyrää koko pää. :D Youtuben tutorial-videot näyttää niin helpoilta ja kauniilta, mutta auta armias mikä pelle hermanni kun yritän itse kokeilla.

    Tällä shokkipunatukalla on mahdotonta pitää väriä pitkään kirkkaana, mut onneksi on color maskit apuna. Tyvisprayta en ole vielä ehtinyt kokeilemaan. Haluaisin siis Intensive Red -setin. :)

    mustikkapusu@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi sulle varmasti sopisi punainen setti! Ja ps. Täälläkin atm yksi palovammainen, kiitos kihartimen... :D

      Poista
  10. En tiedä lasketaanko tätä tarinaa osaksi kisaa, mutta tätä tilannetta olen harmittellut varmasti enemmän kuin yhtäkään yritystä vaalentaa hiuksiani kotona tummasta platinablondiksi...
    En unohda koskaan miten kävi, kun pienenä tyttönä suosittelin Amerikassa asuvalle samanikäiselle tyttöserkulleni mummolamme naapurissa sijaitsevaa iäkkäämmän rouvan omistamaa parturikampaamoa. Serkkuni pyysi äidiltään rahat tukanleikkuuseen ollessaan Suomessa vierailulla (halusi lähinnä hieman siistiä leikkausta). Lopputuloksena oli aivan liian lyhyt poikatukka (lähtötilanteena olivat yli olkapäiden ulottuvat kiharat) ja useamman tunnin itku. Minä luonnollisesti yritin serkkuani parhaani mukaan lohduttaa, jotta päästäisiin takaisin leikkimään ja pahoittelen tapahtunutta. En vielä tänäkään päivänä tiedä johtuiko leikkauksen kauhea lopputulos kielimuurista vai mistä, mutta olisi kiva hyvittää tapahtunut serkulleni nyt 15v jälkeen tällaisella tuotepaketilla kun hän tulee seuraavan kerran käymään. :-)
    Olen lukija, dark brown tuotepaketti ja s-postini on pekkarinen.johanna@gmail.com

    VastaaPoista
  11. En tiedä lasketaanko tätä tarinaa osaksi kisaa, mutta tätä tilannetta olen harmittellut varmasti enemmän kuin yhtäkään yritystä vaalentaa hiuksiani kotona tummasta platinablondiksi...
    En unohda koskaan miten kävi, kun pienenä tyttönä suosittelin Amerikassa asuvalle samanikäiselle tyttöserkulleni mummolamme naapurissa sijaitsevaa iäkkäämmän rouvan omistamaa parturikampaamoa. Serkkuni pyysi äidiltään rahat tukanleikkuuseen ollessaan Suomessa vierailulla (halusi lähinnä hieman siistiä leikkausta). Lopputuloksena oli aivan liian lyhyt poikatukka (lähtötilanteena olivat yli olkapäiden ulottuvat kiharat) ja useamman tunnin itku. Minä luonnollisesti yritin serkkuani parhaani mukaan lohduttaa, jotta päästäisiin takaisin leikkimään ja pahoittelen tapahtunutta. En vielä tänäkään päivänä tiedä johtuiko leikkauksen kauhea lopputulos kielimuurista vai mistä, mutta olisi kiva hyvittää tapahtunut serkulleni nyt 15v jälkeen tällaisella tuotepaketilla kun hän tulee seuraavan kerran käymään. :-)
    Olen lukija, dark brown tuotepaketti ja s-postini on pekkarinen.johanna@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Juuri tällä hetkellä olen menossa uusintavärjäykseen kampaajalle kun toffee raidat jäivät puuttumaan... viime viikolla värjättiin ja tavoite oli tummalla pohjalla ihanat toffeet! Tumma pohja tuli vaan missä raidat!? bloggerin kautta lukijasi, tumman ruskea sopisi minulle jos arpaonni on myöten! :) jasminella82 ät gmail.com

    VastaaPoista
  13. Mun pahin hiusmoka oli se, että tummanruskeisiin permanentattuihin hiuksiini laitatin vaaleita raitoja joka puolelle. Tukka niistä kohdin oli kuin hapertunutta manillaköyttä, varsinainen raitapeikkopehko. Ei oo kiharoita eikä raitoja ollut sen koommin ;) Kesti aikaa, ennenkuin sain tukan kiiltäväksi ja kuntoon.
    FB:n kautta seurailen. Dark Brown-setin valitsen, jos voitto osuu kohdalle.
    nelliina at yahoo.com

    VastaaPoista
  14. En muista mitään suurempia mokia hiusteni leikkauksissa tai värjäyksissä. Mutta kampaukset eivät itsellä onnistu kun pää on täynnä pyörteitä, vaikka kuinka hyvin saisit edestä hiukset laitettua ja katsot takaa peilistä niin eikös sieltä paista valkoinen päänahka. Tarvitaan aina paljon lakkaa että hiukset pysyisivät jotenkin paikallaan.
    Luen blogiasi bloggerin kautta ja haluaisin punaisen setin.

    VastaaPoista
  15. Pahin hiusmokani lienee se, että laitoin violetinruskeaa väriä blondatun hiuksen päälle. Hiusten väri oli tämän jälkeen (nykyisin niin muodikas) violettiin vivahtava harmaa. Jos onni suosii, haluaisin Light Brown -setin. suvi.vikholm(a)luukku.com

    VastaaPoista
  16. Hiusmokia on sattunut vuosien varrella monia..Pahin varmaankin mustasta platinablondiksi nopeasti, eli tukkahan meni aivan järkyttäväksi ja kesti tosi kauan saada kuntoon.
    Luen bloggerin kautta ja jos arpaonni suosii, niin light brown setti sopisi parhaiten minulle :)
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Huom!! Tässä postauksessa ei ollut mustaa väriä, mutta älkää missään nimesssä kokeilko tyvispraytä mustana. Hiusten lisäksi värjää myös kaiken muun. Minulla nyt valkoiset vesikalusteet pilalla, en tiedä lähteekö väri millään pesuaineilla pois.

    Tyvispraytä hehkutetaan niin paljon blogeissa yms. että ennakkoluulottomasti kokeilin ja pilasin kokeilulla kylppärini.. Harmittaa todella paljon. Olkaa varovaisia tuotteen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis suihkutitko hiuksiin väriä sisällä vai jäikö väri silloin kiinni kalusteisiin, kun pesit hiuksia? Kannattaa nimenomaan suihkia tuote ulkona, muuten tarttuu pintoihin, kuten muutkin hiuslakat yms jättäen pisaroita ja väriä. Pestessä ei ole tummankaan punainen kuitenkaan jättänyt mitään jälkiä.

      Poista

Lähetä kommentti

Totta turiset kuomaseni.

Suositut tekstit

Atooppinen ihottuma ja turvonneet silmäluomet

Alan hiljalleen kyllästyä atooppiseen ekseemaan, joka on vaivannut minua aikalailla koko ikäni ajan. Olen onneksi säästynyt pahimmalta ihottumalta, mutta mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän huomaan herkistyväni mm. kosmetiikalle. Vuonna 2014 herkistyin ripsipidennyksille niin paljon, että silmäluomeni olivat turvoksissa useita päiviä ripsien laiton jälkeen. Jo vuosia olen luottanut perusvoiteisiin ja unohtanut hajustetut vartalovoiteet kokonaan. Hajuvettäkin suihkutan nykyisin lähinnä vaatteille. Erityisesti käsien iho on välillä näyttänyt melkoisen hurjalta, varsinkin talvisin. Onneksi ihotautilääkäri määräsi pari vuotta sitten Protopicia , joka on toiminut loistavasti! Käytän sitä nykyisin ennaltaehkäisevästi. Nyt viime aikoina, tai oikeastaan jo kesästä lähtien, olen huomannut, että silmäluomeni ovat alkaneet reagoida silmämeikkiin. Olen huomannut, että pahiten luomia ärsyttää eyeliner . En enää arkisin laita lähes ollenkaan meikkiä silmiin, etteivät luomet turpoaisi päivän

10 KUUKAUTTA SMILE-LASERLEIKKAUKSEN JÄLKEEN

Kohta on kulunut vuosi Smile-laserleikkauksesta , joten ajattelin kerrata kokemuksia leikkauksen jälkeisestä ajasta ja elämästä. Edellisen kerran kertasin kuulumisia vain kuukausi laserleikkauksen jälkeen, tuon postauksen voitte lukea täältä . Tänään oli oikeastaan hyvä päivä kirjoittaa tämä postaus, sillä kulunut aika on saanut unohtamaan osan negatiivisista kokemuksista. Toipuminen ei ole ollut ihan helppoa, mutta onneksi toipumisvaiheen oireet eivät ole olleet niin pahoja. Tänään aamulla mun näkö oli nimittäin aika sumea toisessa silmässä, mutta se saattoi johtua siitä, että silmät olivat muutenkin hieman turvoksissa.  Ajoittaisia näön sumeutumisia on ollut havaittavissa nyt pitkin vuotta, mutta olen laittanut ne edelleen leikkauksen piikkiin. Sen sijaan yleislääkäri, jonka vastaanotolla kävin viime viikolla, oli kovin kiinnostunut näköhäiriöistäni. Katsotaan siis liittyykö niihin jotain muutakin, vai onko tämä edelleen toipumisesta johtuvaa. Sumeutta on siis havaittavissa

KAKKUA AAMUPALAKSI? SARJASSAMME ÄITIVINKIT: VAUVALLE JA AIKUISILLE SOPIVA, HERKULLINEN JA NÄYTTÄVÄ SMOOTHIEKAKKU

Sarjassamme äitivinkit: Vauvan herkullinen kakku Mitä kakkua voi syödä hyvällä omalla tunnolla vaikkapa aamupalaksi? Haluatko tarjota juhlissa koko perheelle sopivan kakun?  Tämän loistavan vinkin sain eräillä vauvakutsuilla muutama kuukausi sitten. Kyseisille kutsuille sai jokainen halutessaan tehdä syötävää nyyttikestimeiningillä. Kutsuilla olikin tarjolla raikkaan näköinen kakku meille ja lapsukaisillemme. Kyseistä kakkua pystyi syömään alle vuoden ikäinen lapsikin. Mikä on siis tämä mystinen kakku, joka sopii erinomaisesti tarjottavaksi vauvalle, taaperolle, äidille, isälle ja vaikka koko suvulle? Se on kuvan smoothiekakku ! "Tein tyttäreni syntymäpäiville smoothiekakun  keksi-voiseokseen, mutta alkuperäisen ohjeen mukaan  pohjan voi tehdä myös keksi-hedelmäsose-pohjaan tai apinaevääseen" Smoothiekakun resepti on helposti sovellettavissa Toki kyseisen smoothiekakku tulee tehdä vauvaystävällisempänä, jos seurueessa on alle vuoden ikäisiä nape

Moderni sauna ja upotettava kiuas

Moderni sauna Kahden talon suunnittelu on edennyt siihen vaiheeseen, että toinen taloista sai juuri muuttoluvan. Viimeisimpänä työn alla on ollut saunojen suunnittelu ja toisen talon saunan valmistumista onkin odoteltu innokkaana. Saa nähdä, pääseekö jo ensi viikolla saunaan. Saunan kanssa sai tosin raapia päätä. Ihan alunperin saunan puut oli tilattu talofirmalta, mutta lopulta kävi ilmi, että valikoima rajoittui parhaimmillaankin vain STP-profiililla varustettuun tervaleppään, eikä tässä edes hinta toiminut porkkanana. Siispä ei auttanut muu kuin alkaa etsiä saunan puita eri valmistajilta.  Saunan suunnittelu loppusyksystä oli varmaan huonoin ajankohta ikinä, sillä joko kaikki muutkin rakensivat saunoja, tai myös materiaalipula näkyi kauppojen valikoimissa. Lopulta löytyi onneksi kiva vaihtoehto, joka täytti allekirjoittaneen vaativat kriteerit. Saunan paneeliksi ja laudepuuksi valikoituivat lopulta ThermoRoyal sarjan suoralla profiililla oleva kaunis apachi. Puut tilattiin  Väripirt

HIUSTENPIDENNYSTEN VÄRJÄÄMINEN KOTONA

M ulla tulee tästä postauksesta todella nostalgiset fiilikset, tämä on vähän sitä vanhempaa "Ennin kengissä" -matskua. Vastaavan postauksen toteutin vuonna 2012 tismalleen samana päivänä 11.4 ja ihan sattumalta tänäänkin päädyin samojen puuhien pariin! Aiheena on siis hiustenpidennysten värjääminen . TAUSTAA Olen aina tykännyt laittaa ja kasvattaa hiuksiani. Itse asiassa kampaajankin ammattikin on aina kiinnostanut, mutta olen niin herkkä kaikille hajusteille ja tököteille, ettei ammatti sopisi minulle. Kuitenkin tykkään värkätä hiusten kanssa (kokeilla esim. pinkkiä, kun siltä tuntuu ) ja aika usein myös pelleillä kaapista löytyvien hiustenpidennysten kanssa. Mulla on ollut vuosien ajan vaikka millaisia kokemuksia kotitekoisista hiustenpidennyksistä ja niistä on saatu kehuja ihan kampaajiltakin. Minulla on myös ollut tapana hamstrata alennuksista hiusvärejä omien hiusten värjäämistä varten, tai sitten juuri tällaisia pieniä projekteja varten.  Olin my