Blogimuistoja ja Blogin Parhaat Postaukset

Onpa muuten hyvin hämmentävää lukea omia, muutaman vuoden takaisia blogipostauksia läpi, kun niistä ei muista yhtään mitään. Heti ensiksi tuntuu kuin lukisi jonkun toisen blogia, mutta sitten pikku hiljaa jutut muistuvatkin mieleen. Hämmentävän hyvä päiväkirja tämä blogi kuitenkin on.

Muistatteko vielä nämä?





(ja olin myös aika monta karkkipussia kevyempi...)

IMG_2284 copy
IMG_2285 copy

Tulipa nostalginen olo. Tämän kunniaksi esittelen teille 16-vuotiaan Ennin. Vaikka huulikorua en kaipaa, marjapuuron sävy sopii edelleen ihonsävyyn aika kivasti. Tukkakaan ei ole ihan hirveästi vuosien saatossa muuttunut. Olisiko aika kokeilla jotain uutta? 

kuvia 141_enninkengissa2006

Ja tässä minä nyt, vuonna 2015, ryppyisempänä ja yhtä arpea rikkaampana, muttei juurikaan viisaampana. Tunnen itseni edelleen ihan pennuksi, vaikka omista ammattikoulu- ja lukioajoista on vierähtänyt kohta kymmenen vuotta, ja nyt myös oma vuoteni amiksen opettajana on kolmen viikon päästä pulkassa. 

Jos aika menee yhtä nopeasti kuin tähän asti, huomaan varmaan noin parin viikon päästä olevani yli kolmekymppinen, jaiks.

IMG_2379 copy

Tästä kuvasta mieleen tulikin, että mihin olen hävittänyt kuvassa näkyvän hopeakorun?

Hei tiedättekö mitä? Musta olisi ihan älyttömän siistiä, jos jaksaisitte linkata yhden kirjoittamani (ehkä kivan) postauksen kommenttilaatikkoon! Oli se sitten postaus, joka on jäänyt mieleen, tai löytyi nyt sattumalta. Haluan kuulla!

Omaa suosikkia on hyvin vaikea listata, mutta mmmh. Ehkä se on tämä tai tämä. Nämä siis kiteyttävät blogini aika hyvin: laadukkaat kuvat ja mielenkiintoista tekstiä (not). Hauskaa illanjatkoa! 

t. Enni

Kommentit

  1. Haha, ihanat noi teinarikuvat, mikä babyface! :D Et sä kyllä musta hirveen ryppyinen vielä kuitenkaan ole... ;)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Totta turiset kuomaseni:

Lue myös