Siirry pääsisältöön

Mediatekniikan insinöörin työllistyminen

Ajattelin tehdä pienen yhteenvedon tästä vuodesta ja siitä, mihin mediatekniikan insinöörin (amk) koulutus on mut vienyt. Satuin näkemään, että blogiini oli eksytty hakusanalla "mediatekniikan insinööri työllisyys", joten pieni päivitys tilanteeseen voisi olla ajankohtainen.

Kirjoitin vuonna 2011 postauksen silloisista opinnoistani ja erityisesti viimeisen kappaleen toiseksi viimeinen lause nostatti hymyn huulille. 

"Mielessäni on kutissut ajatus työskennellä media-alan opettajana toisen asteen oppilaitoksessa… Mutta jää nähtäväksi, miten sellaisia töitä on sitten joskus saatavilla." 

Sitten planeettojen liikkeet osuivat kohdilleen, horoskooppi ennusti uutta työpaikkaa, muutama muukin kohtaloon vaikuttanut asia tapahtui ja mä sain kouluni valmiiksi muutaman kuukauden etuajassa. Opettajan työ on ollut haaveeni jo monta, monta vuotta. Tilannetta ei helpottanut se, että kotikaupungissani on periaatteessa vain kolme audiovisuaalisen alan opettajan paikkaa. 

Juuri samaan aikaan avautui haku päätoimisen tuntiopettajan paikkaan juuri tähän kyseiseen oppilaitokseen, jossa olen aina halunnut työskennellä. Kaksi kuukautta valmistumisen jälkeen ehdin tehdä töitä media-assistenttina muutaman kuukauden ajan, kunnes elokuussa aloitin työ media-assistenttien opettajana juuri tässä samaisessa oppilaitoksessa, josta olen itsekin valmistunut media-assistentiksi! Tällä tiellä ollaan vielä ainakin kesään saakka, vaikka voisin jatkaa tätä koko elämäni ajan.

Yksi tavallinen koulupäivä.
En tiedä vielä tulevasta syksystä, mutta olen optimistinen. Jotain työtä löytyy aina ja kaiken lisäksi hakupaperit HAMKiin ovat taas vireillä. Eli pidän sormet ristissä, että pääsisin opiskelemaan ammatilliseen opettajankoulutukseen ja pätevöityisin opettajaksi parin vuoden kuluttua. Pakko myöntää, etten ole tällä hetkellä kovin luottavaisella mielellä opiskelupaikan suhteen, sillä jo ensi vuonna kerryttäisin paljon enemmän pisteitä hakuvaiheeseen. Eli katsotaan nyt...

Uskon kuitenkin, että hyville tekijöille löytyy aina töitä. Tämän on todistanut se, että lähes kaikki valmistuneet luokkakaverini ovat olleet jo opiskeluaikana töissä, tai saaneet valmistumisen jälkeen alaa ja kouluksen tasoa vastaavan, hyväpalkkaisen työn. Yhtä ystävääni pyydettiin töihin insinööritoimistoon, vaikkei hän ollut edes hakenut ko. firmaan, toinen taas ohjaa tunteja korkeakoulussa, kolmas pääsi jo opiskeluaikana mainostoimisoon ja neljäs teki myös samankaltaisia hommia jonkin aikaa valmistumisen jälkeen. 

Olen myös huomannut, että vapaita työpaikkoja on ollut tarjolla todella paljon verrattuna tilanteeseen reilu viisi vuotta sitten. Facebookissa kannattaa seurata "Työpaikat viestinnän ammattilaisille" -kanavia, koska sinne päivitetään paljon alan avoimmia paikkoja. 

Eli sanoisin, että työllisyys on nykyään jopa hyvä. Käy koulusi huolella, äläkä ikinä oleta tietäväsi alasta kaikkea, sillä se on mahdotonta. Jatkuva uuden oppiminen on ehkä se kaikista tärkein asia tällä alalla ja se tulee luonnostaan, mikäli kiinnostusta alaa kohti on. Käytä siis aikaa uusien asioiden oppimiseen, äläkä siihen, että murehtisit asioita, joita et vielä osaa.

t. Enni


Lue myös / Read also


Kommentit

Lähetä kommentti

Totta turiset kuomaseni.

Suositut tekstit

Atooppinen ihottuma ja turvonneet silmäluomet

Alan hiljalleen kyllästyä atooppiseen ekseemaan, joka on vaivannut minua aikalailla koko ikäni ajan. Olen onneksi säästynyt pahimmalta ihottumalta, mutta mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän huomaan herkistyväni mm. kosmetiikalle. Vuonna 2014 herkistyin ripsipidennyksille niin paljon, että silmäluomeni olivat turvoksissa useita päiviä ripsien laiton jälkeen. Jo vuosia olen luottanut perusvoiteisiin ja unohtanut hajustetut vartalovoiteet kokonaan. Hajuvettäkin suihkutan nykyisin lähinnä vaatteille. Erityisesti käsien iho on välillä näyttänyt melkoisen hurjalta, varsinkin talvisin. Onneksi ihotautilääkäri määräsi pari vuotta sitten Protopicia , joka on toiminut loistavasti! Käytän sitä nykyisin ennaltaehkäisevästi. Nyt viime aikoina, tai oikeastaan jo kesästä lähtien, olen huomannut, että silmäluomeni ovat alkaneet reagoida silmämeikkiin. Olen huomannut, että pahiten luomia ärsyttää eyeliner . En enää arkisin laita lähes ollenkaan meikkiä silmiin, etteivät luomet turpoaisi päivän

10 KUUKAUTTA SMILE-LASERLEIKKAUKSEN JÄLKEEN

Kohta on kulunut vuosi Smile-laserleikkauksesta , joten ajattelin kerrata kokemuksia leikkauksen jälkeisestä ajasta ja elämästä. Edellisen kerran kertasin kuulumisia vain kuukausi laserleikkauksen jälkeen, tuon postauksen voitte lukea täältä . Tänään oli oikeastaan hyvä päivä kirjoittaa tämä postaus, sillä kulunut aika on saanut unohtamaan osan negatiivisista kokemuksista. Toipuminen ei ole ollut ihan helppoa, mutta onneksi toipumisvaiheen oireet eivät ole olleet niin pahoja. Tänään aamulla mun näkö oli nimittäin aika sumea toisessa silmässä, mutta se saattoi johtua siitä, että silmät olivat muutenkin hieman turvoksissa.  Ajoittaisia näön sumeutumisia on ollut havaittavissa nyt pitkin vuotta, mutta olen laittanut ne edelleen leikkauksen piikkiin. Sen sijaan yleislääkäri, jonka vastaanotolla kävin viime viikolla, oli kovin kiinnostunut näköhäiriöistäni. Katsotaan siis liittyykö niihin jotain muutakin, vai onko tämä edelleen toipumisesta johtuvaa. Sumeutta on siis havaittavissa

KAKKUA AAMUPALAKSI? SARJASSAMME ÄITIVINKIT: VAUVALLE JA AIKUISILLE SOPIVA, HERKULLINEN JA NÄYTTÄVÄ SMOOTHIEKAKKU

Sarjassamme äitivinkit: Vauvan herkullinen kakku Mitä kakkua voi syödä hyvällä omalla tunnolla vaikkapa aamupalaksi? Haluatko tarjota juhlissa koko perheelle sopivan kakun?  Tämän loistavan vinkin sain eräillä vauvakutsuilla muutama kuukausi sitten. Kyseisille kutsuille sai jokainen halutessaan tehdä syötävää nyyttikestimeiningillä. Kutsuilla olikin tarjolla raikkaan näköinen kakku meille ja lapsukaisillemme. Kyseistä kakkua pystyi syömään alle vuoden ikäinen lapsikin. Mikä on siis tämä mystinen kakku, joka sopii erinomaisesti tarjottavaksi vauvalle, taaperolle, äidille, isälle ja vaikka koko suvulle? Se on kuvan smoothiekakku ! "Tein tyttäreni syntymäpäiville smoothiekakun  keksi-voiseokseen, mutta alkuperäisen ohjeen mukaan  pohjan voi tehdä myös keksi-hedelmäsose-pohjaan tai apinaevääseen" Smoothiekakun resepti on helposti sovellettavissa Toki kyseisen smoothiekakku tulee tehdä vauvaystävällisempänä, jos seurueessa on alle vuoden ikäisiä nape

Moderni sauna ja upotettava kiuas

Moderni sauna Kahden talon suunnittelu on edennyt siihen vaiheeseen, että toinen taloista sai juuri muuttoluvan. Viimeisimpänä työn alla on ollut saunojen suunnittelu ja toisen talon saunan valmistumista onkin odoteltu innokkaana. Saa nähdä, pääseekö jo ensi viikolla saunaan. Saunan kanssa sai tosin raapia päätä. Ihan alunperin saunan puut oli tilattu talofirmalta, mutta lopulta kävi ilmi, että valikoima rajoittui parhaimmillaankin vain STP-profiililla varustettuun tervaleppään, eikä tässä edes hinta toiminut porkkanana. Siispä ei auttanut muu kuin alkaa etsiä saunan puita eri valmistajilta.  Saunan suunnittelu loppusyksystä oli varmaan huonoin ajankohta ikinä, sillä joko kaikki muutkin rakensivat saunoja, tai myös materiaalipula näkyi kauppojen valikoimissa. Lopulta löytyi onneksi kiva vaihtoehto, joka täytti allekirjoittaneen vaativat kriteerit. Saunan paneeliksi ja laudepuuksi valikoituivat lopulta ThermoRoyal sarjan suoralla profiililla oleva kaunis apachi. Puut tilattiin  Väripirt

HIUSTENPIDENNYSTEN VÄRJÄÄMINEN KOTONA

M ulla tulee tästä postauksesta todella nostalgiset fiilikset, tämä on vähän sitä vanhempaa "Ennin kengissä" -matskua. Vastaavan postauksen toteutin vuonna 2012 tismalleen samana päivänä 11.4 ja ihan sattumalta tänäänkin päädyin samojen puuhien pariin! Aiheena on siis hiustenpidennysten värjääminen . TAUSTAA Olen aina tykännyt laittaa ja kasvattaa hiuksiani. Itse asiassa kampaajankin ammattikin on aina kiinnostanut, mutta olen niin herkkä kaikille hajusteille ja tököteille, ettei ammatti sopisi minulle. Kuitenkin tykkään värkätä hiusten kanssa (kokeilla esim. pinkkiä, kun siltä tuntuu ) ja aika usein myös pelleillä kaapista löytyvien hiustenpidennysten kanssa. Mulla on ollut vuosien ajan vaikka millaisia kokemuksia kotitekoisista hiustenpidennyksistä ja niistä on saatu kehuja ihan kampaajiltakin. Minulla on myös ollut tapana hamstrata alennuksista hiusvärejä omien hiusten värjäämistä varten, tai sitten juuri tällaisia pieniä projekteja varten.  Olin my