tiistai 6. tammikuuta 2015

#themparkingskills

No voi! Tyhjensin eilen kameran muistikortin, mutten ilmeisesti ollutkaan siirtänyt joululahjakuvia vielä koneelle. No eipä niissä muuta olisi näkynyt kuin teetä, teetä ja vielä vähän lisää teetä, sekä toki odotettu Paulig Cupsolo ja Daniel Wellingtonin kello. Todellisuudessa sain siis aivan ihania ja tarpeellisia joululahjoja.

Sain lisäksi myös Fjällrävenin mustan Kånken-repun, joka toimii tästedes (minäs muunakaan kuin) koulureppunani.


Saamani Daniel Wellingtonin kello on nimeltään Classic St. Andrews Lady*. Kellostani löytyy konjakinruskea nahkaranneke yhdistettynä ruusukultaisiin metalliosiin. Kello on ihanan yksinkertainen ja näyttää ajattomalta. Pidän siitä todella paljon.


Mitäs yllä olevista kuvista mainitsisin? Gin tonic on paha drinkki, sillä en kyennyt juomaan edes yhtä sellaista, mutta tonic-vesi sen sijaan hohtaa jännästi uv-lamppujen alla. Sen lisäksi ostin Espanjan kotiin suoristusraudan LIDLISTÄ. Ihan Britneyn nimellä varustellun sellaisen. ;)


No nuudelilla käytiin ja Taco Nachoillakin pari kertaa, myönnän. Mr. Noodles löytyy muuten myös Torremolinoksesta.

Fuengirolan Los Pacosin kiinakaupasta löysin myös korutarvikkeeni, joita jo vähän kuvasin instagramiin. Sieltä olisi taas saanut vaikka mitä juurikin tuollaisilla hinnoilla. Näistä ajattelin rakennella muutamat korvakorut ja ehkä kaulakorunkin. 


Ja sitten... Koska Mesekuski edellä, Corsa perässä. Miten muuten tuohon voisi parkkeerata?! Them parking skills indeed...

t. Enni

*Sisältää syvälinkin

2 kommenttia:

Totta turiset kuomaseni:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...