Blogi ja työ - Not so easy living

Se olisi sitten tiistai, eli viikon viimeinen vapaailta. Huomenna töiden jälkeen suuntaan sovittelemaan mekkoja ja loppuviikon heilun kameran ja läppärin kanssa päivitellen blogijuttuja. Se on silti asia, joka kuulostaa vaihteeksi aika hauskalta työtehtävältä ja siksi olen innoissani. Joku voisi tosin ajatella, että eihän se mitään työtä ole.

Toivottavasti saadaan aikaiseksi hienoja kuvia, vaikka pohdin tässä jo nyt, että miten ihmeessä osaan olla hehkeimmilläni kokonaisen työpäivän jälkeen. Työmatkassa menee yhteensä tunti, too bad ettei opiskelijakorttikaan ole enää voimassa.

Pitäisikö vielä käydä ihan pikakampauksessakin ennen kuvien ottoa (ihan omasta pussista)... Nojaa, ainakin tänään tulen luultavasti läträämään itseruskettavan kanssa ja teen varmaan muutaman kasvonaamionkin. Ja hiukset! Ne on pakko kihartaa jo illalla, että säästyy huomenna aikaa. Ja onneksi kuvia voi vielä hienosäätää ennen julkaisua, sellaiset pari tuntia. Ja sitten tietysti pitää kirjoittaa ja julkaista se postaus! Ja ja ja...

IMG_1193 copy

Teistä on varmaan vähän epämieluisaakin lukea tällaista tekstiä, mutta teki jotenkin mieli kirjoittaa, mitä kaikkea siellä "kiiltokuvan" takana todella on. Ehkä tässä pinnan alla ajatukseni olivatkin kohdistuneet sellaisia ihmisiä kohtaan, jotka kuvittelevat bloggaamisen olevan helppoa.

"Suomen parhaat bloggaajat tienaavat kuin lääkärit", pitää vissiin itekki alottaa bloggaaminen!

Hei mulla on tässä sulle vinkki. 

Alappa!


Nykyään on jokin ihme pakko, että työ ei saisi olla kivaa. Työn pitää olla inhottavaa, eikä siitä suinkaan saisi nauttia. Työssä pitää olla hyvin koulutettu ja todellinen asiantuntija! (HALOO, kuka muu on blogiasiantuntija kuin itse bloggaaja?).

Olisihan se siis ihan hullua, jos joku tekisi blogia kokopäivätyönään ja sitten siitä vielä maksettaisiin palkkaa! Miettikää nyt ihan tosi, siis joku freelancer-muusikko menisi keikalle soittelemaan muutaman soinnun ja saisi siitä vielä liksaa?!

That's all.

 t. Enni

Kommentit

  1. hyvä postaus! :D toi on kyl niin totta et nykypäivänä työ ei sais olla kivaa vaan pitäs raataa niska limassa työssä josta ei tykkää ihan vaan sen takia että työn pitää olla rankkaa tai sitä ei lasketa työnteoksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niinpä. Vaikka aina sanotaan, että pitäs tehdä sitä, mistä tykkää. No jotkut tekee, koska ne haluaa. Jotkut saattaa tehdä työtä palkan tai työllistymisen takia, mutta jokainen tallaa tyylillään. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Totta turiset kuomaseni:

Lue myös