Superfoodia

Jännityksellä odotan, miltä iltapala tulee näyttämään ja ennen kaikkea maistumaan. Mut yllätti tänään iloisesti paketti, joka sisälsi Voimaruoka-merkin Chia-siemeniä ja goji-marjoja sekä Erkki Palviaisen Voimaruokaa-kirjan.

Chia-siemeniä olin ajatellut muutenkin ostaa, joten lähetys sattui aika hyvään saumaan. Mua kiinnostavat nämä sammakon kuteelta tai minikokoisilta viiriäisenmunilta näyttävät siemenet oikeastaan siksi, että ne sisältävät hurjan määrän omega 3 -rasvahappoja. Jo nykisin edesmennyt ukkini oli kalamiehiä, eikä hän kärsinyt ikinä muistihäiriöistä. Ollaan perheessä pohdittu, josko kalansyönnillä olisi ollut siihen asiaa. Chia-siemenissä on siis jopa enemmän omega 3:sta kuin kalassa, joten tässä syy mun yllättävään kiinnostukseen. Haluan pitää pääni yhtä terävänä!

IMG_0247 copy
IMG_0257 copy
IMG_0261 copy
IMG_0251 copy

Goji-marjoja pidän yhtä ihmeellisinä kuin mustikoita. Älkää ymmärtäkö tätä väärin, sillä syön siis joka päivä mustikoita! Mua kuitenkin kiinnostaisi tietää, millaisia mullistavia kokemuksia te olette kohdanneet, mikäli olette lisänneet ns. superfoodeja ruokavalioonne? 

Mä toistaiseksi jatkan ihan omalla ruokavaliollani, mutta toki testaan saamani tuotteet. En nimittäin usko, että tuleva iltapala olisi missään nimessä huono juttu. Chiaa, mustikoita, gojimarjoja ja viiliä. Tätä odotellessa!

t. Enni

Ps. Postauksen kuvat on otettu isovelin korvaajalla, eli EOS M -kameralla aka pikkusiskolla ja objektiivina käytin Canon EF 17-40 mm f/4L -linssiä. Eli siis adapteri saapui... Tähän typerä riemuhymy, on se ihana! <3

Kommentit

  1. Aloin ehkä kuukausi sitten käyttämään chiaa ja oon ihastunut! Laitan aina aamuisin puuron sekaan mustikoiden kanssa ja oon huomannut, että nälkä ei tule niin nopeasti. Yleensä lounasaikaan oon jo ihan nälissäni :D

    Oon myös tykännyt sekottaa chiasta tehtyä vanukasta marjojen, hedelmien ja pähkinöiden kanssa, niin hyvää! Laitoin blogiin muutaman kuvankin kyseisestä sekotuksesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mm pitää testata! Mä tänään aamulla sekoitin myös viimin sekaan, mutta oli kyllä niin pieni annos, että jo kympiltä oli nälkä :D

      Käyn kurkkaamassa heti, kun ehdin! :)

      Poista
  2. Mielenkiintoista olisi itsekin testata pidemmällä aikavälillä ns.superfoodeja. Olen tyytynyt syömään viinimarjoja, karviaisia ja mustikoita pihalla, sehän on suomalaista superfoodia parhaimmillaan. :D

    VastaaPoista
  3. joo no mustikathan on ihan älyttömän terveellisiä! Testasin gojimarjoja, nehän olivat ihan karkkia! :D tuli mieleen,että rusinoita söisi. Eli kohtuus kaikessa...

    Muutoin syön msm-jauhetta päivittäin. En ole varsinaisesti huomannut mitään mullistavaa, mutta kynsiä olen saanut leikata tuplasti useammin ja ehkä hiuksetkin ovat tuntutuneet kasvaneen entisestään!

    VastaaPoista
  4. Chian suurkuluttaja täällä! :) Aloin syömään chiaa kuitulisänä sen jälkeen kun jouduin viljoista luopumaan. Olen tehnyt niistä kaikenmoisia vanukkaita, laittanut jogurtin ja smoothien sekaan. Joskus olisi kiva kokeilla leipoa näitä leivän sekaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aa niin en tajunnutkaan, että ne sopivat viljattomaan ruokavalioon. Leipä kuulostaa hyvältä! :P mullaki nyt joka aamu ja ilta löytynyt viilin tai jogurtin seasta. :D

      Poista

Lähetä kommentti

Totta turiset kuomaseni:

Lue myös