Pieni uramuutos

Tänään oli ehkä täydellinen sunnuntaipäivä. En edes tavalliseen tapaani masennellut sunnuntaita, vaan nautin pihalla olemisesta, uimisesta, auringosta, jäätelöstä, leffasta ja saunomisesta. Aamu alko mustikka-muro-jogurttisekotuksella (hemmotteluni) sekä ihan hirvittävän pahan makuisella Puhdistamon MSM + C -juomalla. Onneksi tuosta terveyslitskusta on jo tullut rutiini, sillä olen huomannut sen tekevän itselleni hyvää.

IMG_4751 copy
IMG_4842 copy

Kivaa on myös se, että voin pitää tiistain vapaana kertyneiden tuntien takia. Ajattelin käydä Tampereella tsekkaamassa vanhat hoodit! Menomatkalla ajattelin tutustua uuden työpaikkani käytäntöihin, kuten opetussuunnitelmaan... Suunnitelmissa olisi myös hieman hahmotella opetusmateriaaleja. Ajattelin, etten mainitse täällä blogissa asiasta mitään, mutta samapa tuo kai... Kaksi viikkoa vielä, niin mulla alkaa nimittäin loma. Tämän loman jälkeen vaihdan työpaikkaa. Tästä syystä olen hieman miettinyt bloggailuani viime aikoina.

Uskomatonta, mutta totta: Musta tulee opettaja. Ja tasan kuukauden päästä pääsen tutustumaan omaan ryhmääni. Seuraavan vuoden (ja toivottavasti vielä tulevien vuosienkin ajan) tulen opettamaan heille kaiken tarvittavan tiedon, jotta heistä tulee parhaita ja rautaisia media-alan ammattilaisia.

En ehkä vieläkään sisäistä tätä! :D

t. Enni

PS! Muistakaa Footwayn arvonta!

Kommentit

  1. Yay! Opettaja! :O
    Etkai vaan ole tekemässä comebackia HAMKiin? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, opettaja! Mutta noup, ei HAMKiin. ;D

      Poista
  2. Onpa jännää, opettajana oleminen on varmasti hauskaa! :)

    Lomailen Tampereella tällä hetkellä, ehkä törmätään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha toivotaan! Haastetta varmasti riittää. :)
      Oi kiva, no toivottavasti! En tiedä vielä miten pitkältoi reissu on autossa istumista, mutta kyllä keskusta täytyy käydä kävelemässä läpi. :)

      Poista
  3. Ihanaa jos olet löytänt oman juttusi, olen tosi iloinen sun puolesta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka muoti, bloggaus ja kaikki muukin vastaava kiinnostaa, on juuri tämä työ juuri tässä työpaikassa kymmenen vuoden takainen haaveeni, joten kiitos paljon! Toivotan Ansku sulle onnea myös omien juttujesi pariin! :)

      Poista
  4. Hei vau, paljon onnea tuleviin haasteisiin! :) Olen aina ollut sitä mieltä, että musta ei koskaan ikinä milloinkaan voisi tulla opettajaa, mutta aina välillä mietin, miten kiva olisi olla joku yliopiston proffa, joka opettaa nuorille opiskelijoille kaikkia niitä mielenkiintoisia juttuja, joita mullekin on opetettu. Olla sellainen joka innostaa, tsemppaa ja auttaa löytämään sen oman juttunsa.

    En mä tiedä, ehkä mä tyydyn olemaan vaan toimittaja kuitenkin. Olen liian lyhytjännitteinen opettajaksi enkä tiedä asioista vielä(kään) niin paljon, että uskaltaisin ketään alkaa neuvomaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Tämä on ollu haaveeni jo pitkään, joten nyt näkee, vastaavatko haaveet kuvitelmia! On ihana kyllä päästä opettamaan alan "saloja" muille hah!

      En tiedä voiko ainakaan tällä alalla ikinä tietää tarpeeksi, mutta kunhan tietää jotain. Tähän itsekin tuudittaudun. Niin paljon olen itsekin oppinut media-assistentin tutkinnon jälkeen, joten tiedän suunnilleen, mihin pyrkiä. Ja taas vielä tällä alalla suurin opetus taitaa olla se, että kouluttautuminen ja uuden tiedon opiskelu ei lopu koulun jälkeen. Jos haluaa olla hyvä, pitää olla kiinnostusta tutustua uusiin juttuihin.

      Musta taas tuntuu, että tämä on mulle se oikea juttu. Olen nyt nähnyt, mitä työ on graafisen suunnittelun ja toimittamisen puolella sekä tietysti videojuttujen parissa. On jotenkin ihanaa, että enää multa ei vaadita joka päivä luovuutta, vaan oppilaat saavat itse kehitellä ideoistani mitä haluavat! :D

      Poista

Lähetä kommentti

Totta turiset kuomaseni:

Lue myös