Harley

Valmistujaismekko check! Löysin Tallinnan Bershkasta aika mielenkiintoisen mekon, jonka sitten valitsin S:n painostuksesta the valmistujaismekokseni. Ainakin siis päivärientoihin. Illaksi ajattelin vaihtaa ylle jotain helpompaa, mutta ihan niin pitkälle en ole suunnitelmissa vielä edennyt, että tietäisin mitä. Jotain omasta kaapista kuitenkin. No saatte nyt odotella mekkokuvia vielä pari viikkoa. Sillä väliin palataan Tallinnan reissun kuviin.

Guettan keikalla viiletin seuraavanlaisessa asussa. Paita ja toppi on Gina Tricotista.

IMG_9874 copy
IMG_0040 copy
IMG_9774 copy
IMG_9869 copy
IMG_9776 copy
IMG_0009 copy
IMG_9826 copy

Tällä reissulla maisemakuvat unohtuivat ihan kokonaan. Kävin kuitenkin Harrikkaliikkeessä (tiesittekö muuten, että mulla on prätkäkortti?), josta siis tämä ylempi kuva. En kuitenkaan harrasta moottoripyöriä, mutta mamille piti saada vietyä tuliainen. Sitä ylempää löytyvät käytäväkuvat ovat hotellistamme, eli City Hotel Portuksesta

Kyseinen hotelli yllätti positiivisesti. Vaikka siitä tuli vaikutelma, että parhaat päivät on jo nähty, sieltä löytyi kaikki tarpeellinen. Nukuin yöllä kuin tukki ja aamupala oli ehkä parhain ikinä. Aamupala ei todellakaan ollut mikään maailman runsain kattaus, mutta kaikki maistamani oli hyvää ja sehän on pääasia. Olin tyytyväinen!

IMG_3496 copyblog
IMG_3531 copyblog

Viime viikolla kävin myös tekemässä juttua Citycenterin ehkä trendikkäimmästä kenkäkaupasta BLÄKistä. Jäinkö hieman kuolaamaan mm. näitä kenkiä..? Passaisivat mekkooni!

Nyt jutun kimppuun -->

t. Enni

Kommentit

  1. Bershka on maailman ihanin kauppa.. ja aina must juttu kun käy Tallinnassa. Löysin sietä mun tietokoneelle mitä ihanimman läppärilaukun <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kiva! :) Vaikka tuo Tallinnan liike tuottaa usein pettymyksen, en tiedä onko sen valikoima aina yhtä kattava kuin Espanjassa. Mutta myös stradi ja pullbear <3

      Poista

Lähetä kommentti

Totta turiset kuomaseni:

Lue myös