Ei enää ikinä

Selailin lomakuumeessa vanhoja kuvia ja törmäsin muutamiin never again -juttuihin. Onko hieman siistiä, kun ei enää ikinä (toivon mukaan) tarvitse asua huoneistossa, jossa on smurffikeittiö? Pakko myöntää, että ehti sitä tuohonkin asuntoon kiintyä, vaikka seinien värit eivät olleet lähelläkään sitä välimerellistä fiilistä kuin olin ymmärtänyt. Siispä hahaa NEVER AGAIN smurffikeittiö. 


Ja tästähän päästään seuraavaan juttuun, nimittäin never again punaruskeaa tukkaa. Vaikka kuinka välillä tekee mieli värjätä pää tummemmaksi, niin tämä kuva palauttaa maan pinnalle. Muistan vieläkin sen hetken, kun mietin, että miksi taas, miksi TAAS menin värjäämään tukan? Kun se ei kerran sovi, niin ei se toisellakaan kerralla sovi. Tai ehkä mulla on aina ollut väärä sävy, kuka tietää. Onneksi raidoilla sain taas kerran hiukseni takaisin vaaleiksi, eikä tuo väri nyt mikään maailman huonoin ollut. Vaaleaa on silti vaikeaa voittaa.



Palatakseni vielä tuohon Riihimäen smurffikeittiöön, niin aika haikeaakin toisaalta, etten ehkä enää ikinä tule asumaan Riihimäellä. Vaikka Riihimäki olikin pieni ja suoraan sanottuna melko tylsäkin paikka asua, niin mun asunto kuitenkin sijaitsi todella hyvällä paikalla. Mun mielestä se oli oikeastaan Riihimäen paras paikka asua. Takapihalla oli kauppa, etupihalla kuntosali ja kilometrin päässä sijaitsi vielä juna-asema. Mitä sitä muuta ihminen tarvitseekaan? Koulumatkaan ei ollut juuri mitään. Riihimäessä oli oma taikansa, mutta en usko, että muutan sinne vakituisesti asumaan enää ikinä.


Samaten on Tampereen kanssa. Uskallan vihdoin julkaista ikkunasta näkyneen maiseman tänne blogiinkin. Jos tunnette Tamperetta, huomaatte ehkä, että tuokin asunto sijaitsi erinomaisella paikalla, aivan Tuomiokirkon vieressä. Tampereessakin oli oma viehätyksensä, mutten silti ikinä tuntenut sitä täysin kodikseni. En opiskellut siellä, joten uusiin ihmisiin tutustuminen oli älyttömän vaikeaa. En edes tuntenut paikkakunnalta ketään sinne muuttaessani! Niinpä kulutin aikaa vaatekaupoissa pyörimiseen, mikä ei ollut ikinä kovin hyvä asia. Se oli muuten mielestäni Tampereen yksi huonoista puolista, liikaa houkutuksia aivan liian lähellä.



t. Enni

Kommentit

  1. Toi keittiöhän on just söpö! :D Mut ymmärrän hyvin, et tuohon kyllästyy tosi hyvin. Silloin viisi vuotta sit, kun me ostettiin meidän asunto, me maalattiin pisin seinä kirkkaan turkoosiksi. Se oli tosi ihana ja energiaatuova, mut sit kun aloitin opiskelut, aloin kaipaamaan jotakin maanläheisempää rauhoittamaan mua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo olihan se omalla tavallaan söpö ja mulla on tapana sietää kyllä erikoisia ja vähän hassujakin juttuja! Eli ne sopii mulle ihan hyvin. :) Mutta mieli muuttuu aina ja voin uskoa, että tuollaiseenkin kyllästyy jossain vaiheessa. Kyllähän sitä liian tylsään ja yksiväriseenkin saattaa kyllästyä!

      Poista
  2. Hitsit toi keittiö on ihanan boheemi! Mä voisin ottaa just tollasen! :D Tossa on kyllä sitä jotain....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se on kyllä totta! :D Tuo asunto oli muutenkin aika persoonallinen! Mutta aina yhtä rakas kaikkine pienine vikoineen :)

      Poista
  3. Siis ihana keittiö, niin keväinen! :) Vaikka uskon, että alkoi kyllästyttää jossain vaiheessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että täällä on niin paljon ihmisiä sitä mieltä, että keittiö oli ihana! Kaikki mun lähipiirissä lähinnä naureskeli sille haha ;D

      Poista
  4. siis toi keittiöhän on maailman sulosin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi :D varokaa vaan, näitten teijän kommenttien perusteella mun uuden kodin keittiökin on kohta smurffinsininen! ;)

      Poista

Lähetä kommentti

Totta turiset kuomaseni:

Lue myös