Normaali työpäivä

Tämän päivän terveellisen iltapalani kruunaa saamani sipsipussi, jota maustaa savustettu paprika ja herkkutatti.

Mun piti pitää tänään kevennetty päivä viikonlopun jäljiltä, mutta ihan suunnitelmien mukaan se ei mennyt. Ehkä se kaatui siihen, kun sain syödä kuvattavaksi tarkoitetun hamppariaterian Citycenterin Sports Academyssa. Tai ehkä se kaatui jo siihen, kun sain Behnford'silta kiitokseksi sipsipussin.

IMG_7280 copy

Olin tänään blogiin liittymättömissä töissä Helsingissä ja kivaa oli, koska ei tämä hirvittävästi blogitöistä eronnut. Täytyy sanoa, että onnekas minä, kun tällaisia juttuja pääsee tekemään. Sain taas kuvata, haastatella ja nyt myöhemmin kirjoittaa juttuja päivästä ja kaiken lisäksi sain blogiini materiaalia. Töiden ohella piipahdin muuten Zarassa ja tein yhden takkilöydön. Se olikin sitten viimeinen ostos vähään aikaan, koska hyvästi pitkäaikaiset säästöni, kiitos varainsiirtovero. Mutta siis takki, nyt mulla on musta parkatakki!

Kävin tänään mm. Behnford'silla, joka on amerikkalaisiin ja brittiläisiin tuotteisiin erikoistunut kauppa. Liike sijaitsee Tetuan-liikkeen vieressä, yllä olevasta kuvasta katsottuna Citycenterin käytävän päässä oikealla. En ollut ennen käynyt liikkeessä, mutta se osoittautui aikamoiseksi aarreaitaksi. Siellä myytiin mm. Oreo-keksejä.

IMG_7269 copy

Espanjassa Mijas Costaltakin löytyy samantapainen brittituotteita myyvä liike, Iceland, sillä Aurinkorannikolla asuu paljon varsinkin brittiläisiä ihmisiä (niin ja löytyyhän Fuengirolasta myös suomikauppoja). Tämä oli ihan vastaava kuin Iceland, mutta minikoossa. On niin hauskaa mennä tällaiseen kauppaan, kun suurin osa tuotteista on ihan tuntemattomia ja sitten vastaan saattaakin osua joku ulkomaiden pitkäaikainen lemppari.

IMG_7258 copy
IMG_7251 copy
IMG_7397 copy
IMG_7315 copy
IMG_7421 copy

Kuulin jälkeenpäin, että mun olisi pitänyt saada liikkeestä vielä yksi lahjapussi mukaan kiitokseksi, mutta se unohtui. Ehkä ihan hyvä, että se nyt jäi, koska tänään tuli muutenkin mässättyä niin paljon. Tosin, eihän sitä tiedä mitä kivaa se pitää sisällään, eli pitääpä hakea se joku päivä... ;)

t. Enni

Kommentit

  1. Missä sä oot töissä?:) Ootko muuten opiskellut missä, itellä edessä opiskelupaikan valinta ja haku, hui!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teen "freelancerina" töitä minne ikinä pyydetäänkin. :) Valmistun itse asiassa ihan pian mediatekniikan insinööriksi. Sitä ennen olen opiskellut ylioppilaaksi ja media-assistentiksi. Eli olisi unelma, jos näillä töillä eläisi, mutta ehkei. Kohta alkaa kokopäiväduunin metsästys. Mitäs olet pohtinut?

      Poista
  2. Tuo Behnford's on niin ihana paikka :)

    VastaaPoista
  3. Ömm varallisuusvero on lakkautettu? :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun typo, ööm siis varainsiirtovero.

      Poista
  4. Voi ei! Täällä toinen joka yrittää kevennellä ruokavaliota, mutta nyt alkoi kyllä kuola valumaan ja pahasti kun noita ruokakuvia tuijottelin! Miksi kaupungilla pyöriessäkin kiusauksia pitää olla KAIKKIALLA?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Olen ihan samaa mieltä! Parempi, ettei ikinä vieraile kaupungilla tai kaupoissa nälkäisenä.. Tai sitten sitä itsekuria vaaditaan ja PALJON!

      Poista

Lähetä kommentti

Totta turiset kuomaseni:

Lue myös