tiistai 30. huhtikuuta 2013

Posti toi pipon...

Hyvää vappua! Vaikka se kevät näköjään hitaasti tekeekin tuloaan, löysin jo ensi talvea ajatellen täydellisen pipon. Fanituote, tietysti. Ellie Goulding kyllä pukeutuu pipoihin vähän mihin tahansa aikaan vuodesta, niin ehkä tätäkin voi pitää muulloinkin kuin talvisin.

Sitä paitsi pipo, mulla. En ikinä löydä sopivia pipoja itselleni ja sitten tilaan hetken mielijohteesta tämän ja kuinka ollakaan se on täysi kymppi.


Khih!!

t. Enni

maanantai 29. huhtikuuta 2013

11-haaste

Sain Enjoying Life -blogin Petralta haasteen joskus todella kauan sitten ja tänään tuntui hyvältä päivältä vihdoin vastata tähän. Mua on vaivannut ihmeellinen kevätväsymys jo pitkään, varsinkin täällä Riihimäelläni ollessani, ja nyt ensimmäistä kertaa ajatuskaan ei kulje blogin kanssa! Katsotaan onnistuisiko kysymyksiin vastaaminen kuitenkin.

En nyt jatka haastetta, mutta seuraan ohjeita sen verran, että ensin piti kertoa 11 asiaa itsestään ja sitten vastata Petran keksimiin kysymyksiin.



Asioita itsestäni:

... Alkoipas hyvin. Pää lyö tyhjää. No mennään ensimmäisillä mieleen tulevilla asioilla.

1. En ole värjännyt hiuksiani joulun jälkeen.

2. En ole myöskään leikannut hiuksiani vuoteen (ja se näkyy).

3. Lähden kohta ulkomaille.

4. Mun lempiruoka on tällä hetkellä omatekemä nuudeliwokki.

5. Maailman paras ruoka sen sijaan on Fuengirolan Mr. Noodlesin nuudeliwokki.

6. Olen heikkona Merkkareihin.

7. No salmiakki yleensä muodossa kuin muodossa maistuu!

8. Telkkarista katson mm. Game of Thrones, Rakas sinusta on tullut pullukka ja Rillit huurussa -sarjoja.

9. Olen ehkä muuttumassa kenkähamstraajasta laukkuhamstraajaksi..

10. Paras elokuvasoundtrack on tällä hetkellä Geishan muistelmat (soi Spotifyssa koko ajan).

11. Tämän hetken paras biisi on Calvin Harris feat. Ellie Goulding - I Need Your Love.






Haastetun kysymykset:

1. Mikä on lempibändisi/artistisi?

Ellie Goulding, ihan ehdottomasti. Paras!!

2. Jos saisit hankkia minkä tahansa vaatteen/laukun/tavaran maailmassa niin mikä se olisi?

Ooh öö vaikeaa... Haluaisin yhden liian kalliin objektiiviin. Realistisesti ajatellen ehkä talon, niin olisi sitten jotain missä asua vakituisesti! Ja paljon rahaa, niin voisin lahjoittaa sitä myös hyväntekeväisyyteen.

3. Kuka on idolisi? Perustele!

Coco Chanel. Uskalsi olla oma itsensä ja sai sen avulla aikaan jotain todella mahtavaa ja kaunista. Ja tietysti mullisti naisten pukeutumisen.

4. Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä?

Uskon ihastumiseen ensisilmäyksellä.

5. Pahin pelkosi? Miksi?

Onnettomuus, mitä näitä nyt on. Pelkään myös Lidlin limupullokasoja ja niiden välissä olevia teräväreunaisia pahveja (?!)...




6. Minkälaisesta tyylistä pidät sisustuksessa?

No mitä Marie Antoinette -leffa kertoo teille..? Toisaalta taas hyvin pelkistetty vaaleakin käy. Ei ehkä turhan modernia mulle.

7. Mikä ruoka on bravuurisi keittiössä?

Tällä hetkellä se on se nuudeliwokki.

8. Oletko ikinä soittanut mitään soitinta? Mitä?

Olen soittanut pianoa ja kitaraa. Kohta ehkä paukutan taas rumpuja omaksi ilokseni.

9. Paras matkustustapa: laiva, juna, auto, bussi? Perustele!

Tykkään autosta, varsinkin ulkomailla. Kannattaa ajaa Eurooppa pariin kertaan läpi, niin tiedätte miksi. :)

10. Hedelmäkarkki vai salmiakki?

No salminakki!

11. Makeat vai suolaiset herkut?

Sekä että, ohhoh olen vähän tämmöinen. Mieluummin kuitenkin ehkä suolainen. ;)

Kiitos Petra! Ps. Valkatut blogit -postaus on tekeillä!

t. Enni

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Kummin ristiäisasu

Meillä oli eilen varsin modernit ristiäiset, sillä yksi kummi osallistui niihin 4000km päästä Skypen avustuksella. No mutta, tältä se mekko näytti. Olin epäillyt niin pitkään peplum-helman toimimattomuutta mun kohdalla, mutta tämä mekko kyllä muutti mieleni ja nyt mietinkin, että pitäisi hommata tällaisia useampiakin. Vaan jos ei muuta löydy, niin tulevan kesän juhliin varustaudun varmaan sitten tähän samaan mekkoon. Löysin tämän Riihimäen Hennesiltä 15 eurolla.









Mekko & Bleiseri: H&M

Korkkarit: Minna Parikka

Laukku: Design by IVANAHelsinki

Korvakorut: Gina Tricot


Tilasimme Fazer Amicalta macarons-leivoksia juhlia varten. Emme saaneet sinertävän värisiä, mutta nämä kelpasivat kyllä. Niin hyviä! Yllä näkyvä laukku on sen sijaan tilaajalahja, sillä äitini tilaaman Divaani-lehden mukana sai tuon IVANAHelsingin laukun. Tuo on itse asiassa paljon parempi tilaajalahja kuin se Olivia-lehden* mukana tuleva Minna Parikan Oh My Dear -kukkaro, sillä tälle tulee olemaan käyttöä varmasti paljon enemmän. Olivia-lehden* tilaajalahjaa enemmän tulen kuitenkin kaipaamaan kyseistä lehteä. Seuraava numero taitaakin olla tilaukseni viimeinen.




Tänään pitää vielä raahautua elokuviin katsomaan Iron Man 3, sillä lahjaksi saadut joululahjaliput Finnkinoon vanhenevat ensi viikolla! Voi siis olla, että tiistaina tulee tehtyä vielä yksi leffareissu Vantaalle. Ensi viikolla on myös tiedossa viimeiset jumpat Locomotionilla ja lisää pakkausta muuttoa varten. No, sen lisäksi tulossa on myös neljä tenttiä, josta kaksi ensimmäistä on ensi viikolla. Tänään pitäisi varmaan vähän kerrata niitä varten...

t. Enni

*Sisältää syvälinkin

lauantai 27. huhtikuuta 2013

Kummi

Sylikummina olo on raskasta! Tuo reilu 20 minuuttia vauva sylissä kelpaisi kyllä mistä tahansa hikitreenistä. Korkkarit, mekko, bleiseri ja kuuma nyytti sylissä = tunnelma kuin saunassa. Huh, mutta nyt mulla on kummilapsi! <3

Asianmukaiset korvikset kruunasivat päivän kampauksen!


Asukuvat tulee myöhemmin. :)

t. Enni

perjantai 26. huhtikuuta 2013

Viking Grace ja pienet aikatauluongelmat

Viimeisen illan kuvat otettiin Viking Linen Grace-laivan Spa:ssa, kun kaikki muut olivat jo lähteneet pois. Aikataulusekaannusten takia menetimme itse asiassa mahdollisuuden käydä myös spa-hoidossa, sillä puhelimien kellot muuttivat kellonaikaa aikavyöhykkeiden takia ja tämä sekoitti hieman aikatauluamme. Tämä kannattaa ottaa huomioon ja ennakoida, mikäli tuolla laivalla käy. Spahoito siis jäi väliin, mutta ruokaa menimme syömään tunti liian aikaisin. :D


No ruoka oli hyvää, liian hyvää. Macaron-leivokset, pannacotta ja eräs kuvassa näkyvä toffeekakku olivat niin hyviä!



Nämä kuvat ovat omalla kamerallani otettuja, mutta Viking Linen lopulliset mainoskuvat tulevat ilmeisesti lokakuussa ilmestyvään Elle-lehteen! Onko joku muuten käynyt tuolla ja kokenut tuota aikatauluongelmaa? Tästäkin epäonnisesta tapahtumasta huolimatta lähtisin heti reissuun uudelleen! 

t. Enni

torstai 25. huhtikuuta 2013

Locomotion Riihimäki

Tällä viikolla olin viimeistä kertaa lempparitunneilla Riihimäen Locomotionilla. Mun sopimus loppuu ensi viikon tiistaina ja viikonlopun takia en ehkä pääse käymään jumpissa kuin enää pari kertaa. Locolla on ollut ihan älyttömän hauskaa urheilla ja ohjaajat ovat olleet parhaita. Kahdeksan kuukautta kului ihan hujauksessa. Miten tästä eteenpäin nyt pärjäänkään? :)

image: Locomotion


Pitää katsoa, jos ehkä vielä jatkaisinkin tuolla ensi syksynä. Se tulee olemaan kyllä hieman hankalampaa, sillä asun silloin jo eri paikkakunnalla. Toisaalta, yhtä edullisia paikkoja ei Järvenpäästä löydy. Locomotionin ryhmäliikunnat - suosittelen vilpittömästi! Ainakin kannattaa käydä kokeilemassa Viivin mielenvikaista Peppu-vatsa-latino-tuntia. Kerrankin liikkuminen on hauskaa!

Katsokaa myös tuo Locomotionin Harlem Skake. Siellä mäkin taustalla heilun.

Kiitokset vielä Locomotion!

t. Enni

Peplum-mekko

En voinut olla laittamatta pientä sneak peekiä tulevan viikonlopun juhla-asusta. Musta tulee nimittäin kummitäti.

Kävin tiistaina Riihimäen Hennesillä tsekkaamassa alennukset ja tein täsmäiskun mekkorekille. Isku tuotti tulosta ja vaikka mitä mekkoja päätyi sovituskoppiin asti. Kahden mekon kanssa tuskailin pitkään, mutta valitsin tyköistuvan peplum-helmaisen olkaimettoman mekon, joka olikin mallinsa viimeinen kappale. Toinen vaihtoehto olisi ollut harmaa kellohelmainen mekko, joka oli ihana sekin. Erikoista tässä valitsemassani mekossa on kuitenkin se, etten yleensä ikinä pidä olkaimettomia mekkoja, saati omista yhtäkään peplum-helmaista vaatetta. Tällä kertaa vyötärö ja muut olivat niin kohdallaan, että 15 euron mekko päätyi kassalle.



Paitsi. Pieni koko, auts! Tällä ei sitten pahemmin istuta. Pieni projektimekko, joskin aikaa "projektiin" on enää kaksi päivää. :D Onneksi mekko nyt sentään menee kiinni ihan hyvin, mutta jos olisin voinut valita, olisin ostanut mekon yhden koon isompana. Tämä ei nimittäin veny yhtään. 

Mutta ihana mekko. *huokaus*

t. Enni

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

En suosittele ruokasoodaa ihottumaan

Muistatteko kirjoituksen ruokasoodan toimimattomuudesta ihottuman parantajana? Heijastuspinta -blogin kirjoittaja Maria oli niin kiltti ja lisäsi tuolloin kommentin ko. jutun kommenttilaatikkoon, mutta nyt tämä kommentti ja linkki postaukseeni on poistettu.

Jätin kommenttilaatikkoon uuden kommentin, mutta sekin on poistettu. No nyt totesin herralle, että jumankekka menit poistamaan edellisen kommentin, niin eiköhän hävinnyt tämäkin kommentti pian! Tiedoksenne, tuolta keskustelusta poistetaan negatiiviset kommentit.

Tekstin kirjoittaja sanoi, ettei julkaissut kommenttiani siksi, että mainostin omaa blogiani. Täytyy muistuttaa, etten alun alkaenkaan ole kirjoittanut tuohon ketjuun kommenttia itse, saati siis linkittänyt blogiani sinne. Myöhemmin toimin näin, koska en tiennyt miksi aiempi kommentti oli poistettu. Sitten vasta huomasin, että kyseessä olikin kirjoituksen ylläpitäjän toimesta poistettu kommentti.



Nyt mua alkaa jo pelottaa, kun ihmiset kertovat tuolla laittavansa ruokasoodarasvasekoitusta avohaavoihin ja sanovat, että se toimii. Joo kutina ehkä häviää, kun tilalle tulee kirvelyä?! Järkyttävää! Luin myös, että eräs tyttö oli saanut käteensä avohaavan, kun kädelle levitetty rasvamömmö oli jätetty elmukelmun alle yön ajaksi muhimaan.

Tasa-arvo, mitä se on? Jos kommenttiketjuun ei saa tulla ainuttakaan negatiivista kommenttia, niin hyvä puhua tasa-arvoisesta kohtelusta. No, olen nyt julkaissut alkuperäisen kirjoituksen tekijän kommentin omassa blogissani. Saanko nyt kirjoittaa hänen viestiketjuunsa? Ja jokaisessa hoitomuodossa on aina positiivisia ja negatiivisia kokemuksia, älkää unohtako sitä. Kaikki keinot aiheuttavat aina joillekkin sivuvaikutuksia.

EN SUOSITTELE JA SAA JAKAA!

t. Enni

Ps. En voi enää parantaa maailmaa, sillä en saa jättää kommenttia enää tuohon viestiketjuun. Te muut voitte silti tehdä sen puolestani!

Pientä väsymystä ilmassa

Mä tiedän mitä te jo odottelette... Linkkaa blogi -postausta, eikö vain? :) Yritän saada sen tehtyä mahdollisimman pian, ehkä viimeistään jo tämän viikonlopun aikana. Viime viikon laivareissua seuranneet päivät olin niin poikki! Viikonloppukin meni nopeasti ja nyt alkuviikon on vaivannut taas sama väsymys. Liikunta väsyttää ja tietty juhliminenkin... :) Tänään olen taas pakannut kamoja muuttoa varten ja kohta lähden taas käymään Hämeenlinnassa. Kyllä se tästä, sillä mulla on enää muutama tentti ennen kesälomaa ja tämä lukukausi olisi sitten siinä.

Jos en tämän päivän pumpin jälkeen ole ihan naatti, niin jatkan blogeihin tutustumista. Muutamia suosikkeja on jo löytynyt.




Täytyy myös erikseen kiittää teitä ihania kommentoijia, jotka jaksatte piristää arkeani. Kiitos mm. Katerina Alezandra, Salla, Suvi, Milma, Ansku ja kaikki muut ihanaa kommenttia viime aikoina jättäneet lukijat!

t. Enni

tiistai 23. huhtikuuta 2013

Banaanipannari / Banaaniletut

Mua on jo vähän aikaa himottanut testata blogeissakin paljon pyörinyttä banaanipannari-reseptiä, mutta nämähän ovat siis lettuja! Banaaniletut saa tehtyä helposti kahdesta raaka-aineesta, banaanista ja kananmunasta. Ainesosien suhteet vaihtelevat blogeittain aika paljon, mutta tein oman versioni yhdellä kananmunalla ja yhdellä banaanilla. Luin banaanipannareista ensimmäistä kertaa Monan blogista!

Yhdestä annoksesta saa tehtyä noin kymmenen pientä lettua, jotka ovat niin suussasulavan keveitä, että ne tulee kyllä hotkaistua parempiin suihin aika nopeasti. Lettujen määrä tuntui yllättävän suurelta siihen nähden, miten letut täyttivät. No, kyseessähän oli vaan kananmuna ja banaani.



As usual, tuunasin reseptiä ja puristin mukaan tuoretta appelsiinimehua parin lusikallisen verran. Sen lisäksi heitin sekaan leikkuulaudalle jääneet appelsiinit. Itse appelsiinia en lopputuloksessa kovinkaan paljoa maistanut, joten tätä makua laitan ensi kerralla joukkoon enemmän. Jos banaanit ovat todella makeita, ei sekaan myöskään kannata lisätä enää mitään muuta makeuttajaa. Jos taas banaani on vähän raakaa, niin sekaan voi laittaa ihan vähän makeutusainetta/hunajaa. Ripaus kanelia kuulemma sopii  tähän reseptiin myös oikein hyvin!

Vaikka resepti onkin todella yksinkertainen, tässä kuitenkin ohjeet:

Banaaniletut
(resepti yhdelle)

1 kananmuna

1 banaani
1-2 rkl appelsiinimehua
(+ halutessaan vähän hedelmälihaa)

Sekoita kaikki ainesosat yhteen sauvasekottimella ja paista letut erissä, pienessä määrässä öljyä/margariinia.









Päälle vielä vähän lisää appelsiinia ja lusikallinen appelsiinirahkaa. Olipa se ihana iltapala. Taidan tehdä tätä tänään heti uudestaan ja ehkä viikonloppunakin vielä kotikotona. Halpaa, hyvää ja helppoa. Oletteko kokeilleet?

t. Enni


Tilaa Olivia tai Costume tästä itsellesi superedullisesti!*
Saat tilaajalahjaksi Minna Parikan Oh My Dear! -kukkaron (arvo 95€)

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Canon EOS M -arvostelu

Tänään se sitten tapahtui. Vielä aamulla olin vähän epävarma tuosta Canon EOS M kamerasta, mutta kuten arvelin, hitaanpuoleinen tarkennus johtui objektiivista. Aamulla testasin kameraa kiinteän Canon 50mm f/1.8 -objektiivin kanssa ja avot. Näin tarkemmin ajatellen olisin hyvin onnellinen, jos omistaisin kyseisen kameran. Mietin nyt tosissani, että hankkisin tuon jotenkin itselleni, sillä kuvanlaatu on ihan mielettömän hyvä näillä EF-objektiiveilla, jotka saa kiinnitettyä runkoon EF-EOS M -sovittimella.

No vedin sitten vähän överiksi koulussa ja otin järeät keinot käyttöön. En yhtään vaatimattomampaa objektiivia lyönyt kameraan kiinni, vaan testasin kuvalaatua tietysti Canon EF 24-70mm f/2.8 L USM -objektiivilla. Ihan mieletöntä, mielenvikast kuvanlaatuu!! Ulkonäkö sai aikaan päivän naurut, mutta mikä ilo tuolla olikaan kuvata. 

Mä niin kelpuuttaisin tämän reissukamerakseni, sillä kuvanlaatu on oikeasti hyvä. Tai no katsokaa vaikka näitä puskakuvia. Eikä se kuvaaminen tälläkään järkäleobjektiivilla niin vaikeaa ollut. Ps. Kamera mahtui objektiiveinen laukkuuni! Noniin, mistä revin rahat tähän...



Syy laadukkaisiin kuviin johtuu mm. siitä, että EOS M kätkee sisäänsä CMOS-kennon, joka on siis sama kuin esim. Canon EOS 60D:stä, 7D:stä yms. muista kroppikennoisista kameroista löytyy. Mitä suurempi kenno, sitä enemmän valoa ja vähemmän kohinaa -> laadukkaampia kuvia. Kamera on pienempi verrattuna muihin järjestelmäkameroihin siksi, että se on peilitön

















Tässä se toinen kombo, jolla tänään aamulla kuvasin. Se ehkä näyttää isolta, mutta on silti ainakin puolet pienempi verrattuna 7D:hen. Ja painaa, no, aika paljon vähemmän. Näin illan tullen testasin vielä kameraan erikseen kiinnitettävän pienen (ja söpön) salaman. Aikamoinen valovoima siinäkin. Otin nyt alkuun vain pari kuvaa, sillä tuo 50mm objektiivi ei oikein mahdollista laajempaa kuvausta. Uskon kyllä, että asetuksia vähän säätämällä tuolla salamalla saa kuitenkin hyviä kuvia ilman, että valo on noin kova.

Salamalla kuvasin sitä paitsi vasta ensimmäistä kertaa tänään, eli vaikkei omistaisikaan salamaa, voi tällä napsia kuvia ihan huoletta vähän vähemmässäkin valossa.




Muuttoa...




Mikä kamerassa on vielä erikoista? Kosketusnäyttö. Taisin tuosta pienestä kömmähdyksestäni jo aiemmin mainita, mutta olin hieman hukassa saadessani kameran, koska siitä tuntui puuttuvan nappeja. Vasta muutaman minuutin kuluttua tajusin, että kamerassa olikin kosketusnäyttö... Kuvien zoomaus onnistuu tuon avulla paljon helpommin kuin omalla kamerallani.

Kerrataan sitten vielä kameran hyvät ja huonot puolet.

Plussat:

- Kuvanlaatu
- Pienikokoinen
- Valovoima
- Objektiivien yhteensopivuus sovittimella
- Full HD -video
- Kosketusnäyttö

Miinukset:
- EF M 22mm f/2 STM -objektiivilla tarkennus on toisinaan vähän hitaanpuoleinen

Niinpä. Mun medialaina loppuu kohta ja ikävä tulee. Taidan haluta tällaisen omaksi, jaiks.

t. Enni
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...