Mustan kynähameen mysteeri

Tää on niin tätä. Lomalla ja väsyttää muka ihan hirveästi..! Miten on niin vaikeaa nousta sängystä, kun kello pirahtaa yhdeksältä? Tänään meni sellainen tunti, että pääsin lopulta siirtymään peiton alta suihkuun. Nyt tosin olen siinä tilanteessa, että suihkun jälkeen istahdin koneelle ja kirjoittelin vähän opinnäytetyötä. Kappas, pari tuntia on vierähtänyt, enkä ole vielä päässyt edes aamupalalle. Halusin kuitenkin tehdä tämän postauksen nyt, sillä viime päivät olen päivitellyt blogia suhteellisen vähän.

Mainitsin alennuspostauksessa, että pidin silmät auki mustaa kynähametta varten, sillä en omista sellaista ennestään. Tämä on ainut musta hame, joka kaapistani löytyy. Onneksi tämä hame on vielä ihan käyttökelpoinen, vaikka nuo seilorinapit ovat siinä aika hallitsevia ja hame leveneekin helmaa kohti. Ostin hameen vuonna 2009, enkä ole sen jälkeen löytänyt sille mitään muuta vaihtoehtoista kaveria.

IMG_6325 copy

Miten uuden mustan hameen löytäminenkin voi olla niin vaikeaa? Musta, hieman pidempi ja istuva kynähame ratkaisisi monta asupulmaa, sillä se sopisi kaikkeen, eikä sen kanssa tarvitsisi käyttää kultaisen värisiä asusteita. Voisin tietysti irroittaa kuvan hameesta napit, mutta ne ovat kuitenkin tuon vaatteen juju.

Näiden kuvien ideana oli kuitenkin se, että kuljin eräs päivä kuvissa näkyvä kukkapaita päällä (tai kai ne paidan kuviot joitain kukkakuvioita edustaa). Muistin sen taas pitkästä aikaa, kun satuin lukemaan Ellestä ja Oliviasta siitä, miten kukkakuosi on nyt näin talvella hyvin ajankohtaista tummissa sävyissä. Olin illalla menossa juhlimaan valmistujaisia, joten ajattelin hyödyntää paitaa molemmissa asuissa. Helppo asunmuutos, sillä vaihdoin vain asusteet ja kampauksen. En näköjään ottanut kuviin mukaan laukkua, mutta illan pörräsin mustan Coccinellen kanssa.

IMG_6351 copy
IMG_6353 copy
IMG_6360 copy
IMG_6352 copy
IMG_6327 copy
IMG_6322 copy

Paita: H&M

Hame: H&M

Nilkkurit: Clarks (saatu)

Melkein yhdistin asuun H&M:n sirommat nilkkurit, mutta halusin asuun jotain tätimäistä ja nuo kengät mielestäni tekivät sen. No ehkä tuo paitakin vähän...

Nyt aamupalalle. Pestohapsu here I come!

t. Enni

Kommentit

  1. Mulla on juurikin vaatekaapissa musta korkeavyötäröinen kynähame, jota en ole aikoihin käyttänyt... Se taisi olla kerran jo kirpputorilla kaupankin, mutta päätyi sitten takaisin. Voin lahjoittaa sen sulle :D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Totta turiset kuomaseni:

Lue myös