Paras meikkivoide, puhdistusaine ja itseruskettava / Lehtikaalisipsi

Päätin listata teille omia lemppareitani taas pitkästä aikaa. Ihan ykkösenä on uusin meikkiostokseni, ystävän ja Sokoksen myyjän suosittelema, Lumene CC Color Correcting Cream -meikkivoide.

Lumene CC Color Correcting Cream

Kun kuulin, että BB-voiteet eivät ehkä olekaan hyväksi iholle (ne tekevät ihon pinnalle hengittämättömän silikonikalvon), lopetin BB-voiteiden käytön kokonaan. En tiedä päteekö tämä sama Lumenen CC-voiteeseen, mutta toivottavasti ei. Silikonia yleensä kyllä löytyy melkein kaikista meikistä, paitsi mineraalimeikeistä.

Lumene CC-voide on noussut parhaimmaksi meikkituotteekseni siksi, että se peittää kaikista aiemmista meikkivoiteistani parhaiten ihon pienet virheet, jättää ihon ihanan mattapintaiseksi (puuteria ei edes tarvita), kestää pitkään kasvoilla ja on riittoisaa. Voidetta löytyy kolmea eri sävyä: Light, Medium ja Dark. Minulla on tuotteesta käytössä sävy medium, sillä käytän välillä itseruskettavaa ja vaaleampi olisi ollut liian vaalea iholleni. Sokoksella myyjä testasi iholleni vielä sitä tummempaakin sävyä ja melkein sekin olisi sopinut!

IMG_4399 copy

Pidän tuotteesta myös siksi, että se on uusi, eli sisältää viimeisintä teknologiaa. Jotenkin siitä tulee vain sellainen kuva, että kehityksen on pakko ollut tuoda parempia uudistuksia mukanaan. Osa kaupoissa myytävistä meikeistähän on ollut myynnissä jo vuosien ajan, eivätkä ne ole toimineet haluamallani tavalla.

Tätä toivon lisää joululahjaksi! Ps. Tuotetta saa alennuksesta mm. Sokoksen verkkokaupasta.

Vichy Purete Thermale

Toinen lemppari on parabeeniton Vichy Purete Thermale -puhdistusvaahto, jonka sain mukaani Inspiration Dayn lahjapussista. Ihoni on yleensä ollut aika hyvässä kunnossa ja periaatteessa pelkkä puhdistusmaitokin riittää puhdistamaan ihoni, mutta välillä ihoa on myös hyvä puhdistaa muillakin tuotteilla.

IMG_4403 copy


En ole ennen juuri käyttänyt muita puhdistustuotteita kuin puhdistusmaitoa, sillä monet tuotteet tekevät ihostani kireän ja kuivan. Tätä käyttäessä en ole huomannut kiristävää tunnetta, eikä tuotteesta ole muutenkaan käynyt mitään negatiivista ilmi. Uusia näppyjä ei ole vielä tullut näin viikon käytön jälkeen, joten tuote vaikuttaa hyvältä! Tämä viikonlopun mässäys toimii taas hyvänä testinä, sillä yleensä aina maanantaisin muistona saattaa olla yksi näppy keskellä otsaa...

Avène Self Tanning Lotion


Viimeisenä kovana suosikkina pysyy itseruskettavien kruunaamaton kuningatar, hyvin miedon tuoksuinen ja herkälle iholle suunniteltu Avène Self Tanning Lotion. Siitä ei pääse mihinkään, että se on yksinkertaisesti parasta. Se ruskettaa hyvin kevyesti, mutta kerroksittain levitettynä tehoa silti löytyy. Tuotetta ei tarvitse sekoittaa erikseen kosteusvoiteeseen.

IMG_4404 copy


Suurin plussa tulee siitä, että tämä voide ei kutita atooppista ihoani, vaikka levittäisin itseruskettavaa jalkoihin, käsiin tai kasvoihin yms. Kämmenet ovat kuitenkin ainut kohta, joka saattaa reagoida aineeseen, vaikka tuotteen pesisikin hyvin pois. Kuten ehkä tiedätte, olen käynyt kämmenieni takia lääkärissäkin ja saanut ihottumaan erittäin hyvän ylläpitävän lääkevoiteen. Vaan kaikki aiemmin kokeilemani itseruskettavat ovat osoittautuneet jollain tavalla huonoiksi. Ne ovat olleet liian voimakkaan tuoksuisia ja ihoa kutittavia. Pian kovaan testiin pääseekin saamani Vita Liberata -itseruskettava, jonka luomusuihkurusketus ei viimeksi kutittanut ihoani. Katsotaan pärjääkö se tälle!

Jos kuitenkin kärsitte samoista ongelmista ja etsitte hyvää itseruskettavaa, niin kannattaa testata tätä tuotetta ihan oikeasti. Tämänkin ostin apteekin henkilökunnan suosittelemana. Se ei ole markkinoiden halvinta ja sitä myydään tietääkseni vain apteekeissa. Riittoisa tuubi maksaa noin 27 euroa. Paljon halvemmalla tuotteen saa mm. Apteekkituotteet.fi*-verkkokaupasta.

IMG_4364 copy
IMG_4383 copy

Muita viikon kokeiluja, onnistumisia ja epäonnistumisia näette alta. Kokeilin ensimmäistä kertaa lehtikaalisipsien valmistusta, mutta lopputulos oli kuitenkin liian raaka ja suolainen. Ottivat siis suolaa todella hyvin, eli kannattaa käyttää mausteita maltillisesti!

Ensimmäinen purutuntuma oli outo, sillä en saanut lehtikaalia jauhettua suussa rikki. Toisella kerralla leikkasin lehdistä nuo "ruodot" pois, maustoin lehdet kevyesti suolalla, pippurilla ja auringonkukkaöljyllä ja paistoin pelkät lehtien kärjet uunissa 250 asteessa. Tällä kertaa uuni oli liian kuumalla (alempi kuva), eli lehdet kärähtivät. Tosin nyt suutuntuma oli täydellisen suussasulava ja rapea. Älkää siis päästäkö lehtiä noin punaisiksi, sillä tällöin maku on jo pilalla.

IMG_4386 copy

Ps. Lehtikaalisipsit olivat ihan hyviä, mutta jälkeenpäin niistä tuli äklö olo. Tulihan sitä vedettyä melkein puolikas pussi kaalia... En siis ehkä tee enää toiste.

t. Enni

*Sisältää syvälinkin

PS. ARVONTA LOPPUU TÄNÄÄN! Toinen huomenna!


Kommentit

  1. Mua on kovasti kiinnostanut nuo lehtikaalisipsit jo jonkin aikaa... mutta en ole saanut kokeiltua. Vaikuttaa monimutkaisemmalta kuin ajattelin... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei ne itseasiassa ole! Sen kun vaan muistat seurata niitä ja leikkaat noi paksuimmat ruodot pois. Mutta koko kokkaus maustamisen kera kestää noin 15 min. Mutta jos ne palaa... :D

      Poista
  2. Moikka! Toivottavasti vastaisit tähän mahdollisimman pian :) mulla on atooppinen iho ja iho on tällä hetkellä hyvässä kunnossa MUTTA mulla on pari sellasta vaaleaa läikkää käsissä (ne ei ole mitenkään kuivia, ne vaan on siinä) niin jos laittaa tuota itseruskettavaa niin jääkö niihin läikkiin erilainen tulos? Jääkö esim vaaleammiksi tai tummemmiksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. aa mmh. En osaa sanoa, paras vaan testata!

      Poista

Lähetä kommentti

Totta turiset kuomaseni:

Lue myös