Ripsihuolto Dazzling Beauty Studiolla

Sisältöyhteistyö

Perjantain gaala lähenee kovaa vauhtia ja niin lähenee muuten ensi viikon reissu Lontooseenkin. Näitä varten varasin ripsihuollon tälle viikolle, jotta ripset olisivat sitten edustavimmillaan tulevien viikkojen aikana. Mulle laitettiin ripsipidennykset blogiyhteistyönä Dazzling Beauty Studiolla KLIK jo elokuun lopussa, enkä siitä lähtien ole kertaakaan miettinyt, että haluaisin niistä vielä luopua.

Olen huollattanut ripset nyt kaksi kertaa laiton jälkeen. Ensimmäisen ja toisen huollon varasin kolmen viikon päähän, sillä pidennykset kannattaisi yleensäkin huollattaa noin kolmen, maksimissaan neljän viikon välein. Koska näytti siltä, että mulla ripset pysyivät kohtuullisen hyvinä ainakin kolmisen viikkoa, varasimme seuraavan huollon vasta neljän viikon päähän.

Tässä kuitenkin syy, miksi pidennykset kannattaa huollattaa. Tasan kolmen viikon jälkeen edellisestä huollosta ripsiä oli vielä näin paljon kiinni, mutta toinen silmä näytti vähän harvemmalta ja luomen molemmat reunat kaipasivat uusia ripsiä.

IMG_1469 copy
IMG_1474 copy

IMG_1475 copy


Niinpä marssin Dazzling Beauty Studiolle ja annoin Nean tehdä taikojaan. Lähtötilanne näkyy alla olevassa kuvassa. Ripsiä oli selvästi lähtenyt vasemmasta silmästä enemmän, mutta ehkä vasemman silmän ripset vain olivat uusiutuneet nopeammin. Toki näilläkin ripsillä olisi varmasti pärjännyt vielä viikon. Itselleni on kuitenkin tärkeää, että ripset näyttävät huollon jälkeen paljon tummemilta, sillä tällöin rajauskynää ei tarvitse käyttää juurikaan.

IMG_1478 copy


Noin puolentoista tunnin kuluttua huolto oli valmis ja lopputuloksen näette alta. Aikamoinen ero, eikö? Ihan kuin uudet!

Pituutena taisi olla se sama 10-12 mm, millä alun perin lähdettiinkin liikkeelle. Näin ylhäältä kuvattuina ne näyttävät mielestäni aika pitkiltä, mutta peilikuvasta taas ripset näyttävät luonnollisilta. Eikä kukaan ole vielä huomauttanut mulle, että nämä olisivat jotenkin luonnottoman näköiset. Kaikki kunnia tästä Nealle!

IMG_1479 copy
IMG_1480 copy


Oho, mun alasilmän rajaukset eivät olleet enää tässä vaiheessa kovin symmetriset... Yritin meikata huoltoa varten mahdollisimman vähän, jotta meikin pesu illalla olisi helppoa. Ripsiin ei nimittäin saisi mennä vettä seuraavan 24 h aikana. Niinpä menin pelkällä moussevoiteella, kulmakynällä ja kajaalilla!

Vaan nyt on ripset kunnossa tulevia juhlia ja lomaa varten. Eikä nyt tarvitse ainakaan pelätä ripsivärin leviämistä sateisessa Lontoossa. 

IMG_1486 copy
IMG_1483 copy


Tulipa tästä juuri mieleeni, että olisi ehkä hyvä suunnitella perjantain asuvalintaa, ja ehkä jopa kokeilla sitä käytännössä. Mulle käy aika usein niin, että vaikka suunnitelma kuulostaisi kuinka hyvältä, se ei sitten aina vastaakaan todellisuutta.

Perjantaita odotellessa..! :)

t. Enni

Postaus toteutettu yhteistyössä Dazzling Beauty Studion kanssa

Kommentit

  1. Oon kyllä kade sun Lontoon reissulle. Mäki haluun!
    xx: Anni S.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Älä ole! Etkö itse ole lähdössä sinne jossain vaiheessa? Vai mitä puhuit vaihdosta? Ps. Hulluilla päivillä oli halpoja lippuja...;)

      Poista

Lähetä kommentti

Totta turiset kuomaseni:

Lue myös