Oi Grace

Kamalaa, kun sitä ei meinaa tunnistaa itseään näistä kuvista... Hauskaa kuitenkin oli kuten näkyy, ja onneksi on nyt näitä kuvia muistona. Halusin jakaa teille muutaman kuvan, joiden kuvaustilanne jäi mieleeni. Olin henkisesti valmistautunut esim. tuohon spa-kuvaan, mutta melkein jänistin tiukan paikan tullen. Hei, olimme juuri käyneet syömässä buffetissa ja Sannin ohella reissussa oli mukana kolme muuta miestä... (kuvauspoppoota näkyy tässä postauksessa.)

No rohkaistuin ja saatiin aikaiseksi niin hieno kuva kuin olla ja voi.

_S0Q1510_ _S0Q1905 copy _S0Q1311 copy
viking grace elle finland3 viking grace elle finland2

Ja voi tuota huonetta ja sänkyä... Pidin myös valtavasti tuosta merinäköalasta. Jätin tarkoituksella yöllä verhot auki, jotta aamulla heräisimme kirkkaaseen päivänvaloon.

viking grace elle finland

Ei mulla ole pahaa sanottavaa tuosta illallisestakaan. Ruoka oli taivaallista ja tarjoilijat kaatoivat samppanjaa ja erilaisia viinejä jokaisen uuden ruokalajin tullessa pöytään. Olikohan parhaimmillaan mulla edessäni viisi vai kuusi lasia.... Tuntui hieman pahalta jättää suurin osa lasillisista juomatta, mutta tuollainen alkoholimäärä oli mun kohdalla ymmärrettävästi vähän liikaa. 

Voihan vitsit, lähtisin kyllä heti uudestaan, jos voisin... Eniten ikävöin tuota reissun fiilistä. Oli niin hieno kokemus päästä tekemään tätä juttua sen lisäksi, että tuo pieni arjesta irrottautuminen viime huhtikussa oli kivaa vaihtelua. Enkä vieläkään voi käsittää sitä, että mua pyydettiin tähän mukaan! Vaikka reissu todellakin tuntui työltä, näin jälkeenpäin aika on kyllä kullannut kaikki muistot. Oli ihanaa vaihtelua päästä hetkeksi irti opiskelijan arjesta, missä kaikki ylimääräiset menot tulee aina olla mietitty tarkkaan etukäteen. 

enninkengissa elle viking grace viking grace elle finland4

Ja niin, siellä se nyt on kaupoissa! Tuossa alemmassa kuvassa olen juuri lähdössä hakemaan uunituoretta Elleä kaupasta viime tiistaina. Oli sen verran kylmä aamu, että pipo oli ihan oikeutettu juttu.

ek1

Kiitos vielä kerran koko porukalle ja Viking Linelle tästä mahdollisuudesta. Tämän tulen muistamaan loppuelämäni!

t. Enni

Kommentit

  1. Ihania kuvia :) Toi laiva on kyllä niin paras!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anni <3 joo, tekis mieli päästä uudestaa!

      Poista
  2. Näinkin kampaajalla mainoksen Ellessä ja heti tunnistin tutun kasvon. Onnistunut ilmoitus, eikä vähäisimpänä teidän ansiosta ;)

    VastaaPoista
  3. Laiva on niin kaunis! Tein juuri tänään blogiini postauksen siitä ja aikaisemminkin olen bloggaillut Gracesta. Jos haluat kurkata niin mene osoitteeseen http://frakenvik.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! :) Kiva, käyn kurkkaamassa!

      Poista
  4. Ihania kuvia, ihan oikeasti menisit ammattimallista ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha no olipa ihana kohteliaisuus! Kiva kuulla tällainen mielipide, sitä osaa kuitenkin itse olla niin kriittinen... :D Kiitos <3

      Poista

Lähetä kommentti

Totta turiset kuomaseni:

Lue myös