Siirry pääsisältöön

NIKE FREE 5.0

Vihdoin!

NIKE FREE 5.0*, pure love niin jaloille kuin silmillekin. Alla näkyvät lenkkarit kävin hakemassa Stadiumilta pari päivää sitten. Olisin saanut lenkkarit netistä varmasti halvemmalla, mutta tällä tavalla yritin tukea kauppaa. Tietysti sain myös mahdollisuuden sovittaa lenkkareita ja valita parhaimman koon, jolloin kengät palvelevat mua niin juoksu- kuin myös kävelykenkinä. Nike Free 5.0 -lenkkarit* saa toki tilattua myös netin kautta ja noudettua liikkeestä, jolloin säästää postitoimituskuluissa.

Uskomatonta, mutta ensimmäistä kertaa mulla on kengät, joilla on ainakin kaksi funktiota. Niillä voi juosta lenkkejä ja niitä voi käyttää myös arkena. Tänään ne olivat mulla käytössä koulussa, sillä ohjelmaan kuului paljon kävelyä Riihimäen keskustassa.

IMG_0599 copy IMG_0606 copy IMG_0631 copy

Pohdin kauan valitsenko pienemmän vai isomman koon, sillä tästä mallista ei ole olemassa kokoa 39,5. Stadiumin myyjä suositteli ottamaan isomman koon, mikäli näillä meinaa oikeasti juosta. Kävelykenkinä pienempi koko kuulemma sopisi, mutta mikäli isommassa koossa kantapää istuu hyvin, kannattaa se valita. 

Kävin eilen tekemässä näillä pisimmän juoksulenkkini tähän mennessä, sillä matkaa kertyi yli viisi kilometriä. Lenkkarit olivat hyvät, eikä rakkoja ilmestynyt. Tuntuma oli aika samanlainen kuin tukevimmilla lenkkareilla, mutta ehkä tuon paljain jaloin juoksemisen tunteen huomaa paremmin usemman testauksen jälkeen. Näillä ei ohjeen mukaan kannattaisi juosta yli kolmea lenkkiä viikossa, vaan välillä tulisi käyttää enemmän tukevia ja iskuvaimennettuja lenkkareita. Kävelyyn sama ohje ei varmaankaan päde, sillä kyllä nämä enemmän tukevat kuin ballerinat.

IMG_0604 copy IMG_0593 copy

Hieman mulla tuntuu tuo juokseminen vasemman jalan akillesjänteessä. Mistähän se voisi johtua?

t. Enni

*Sisältää syvälinkin
Sisältöyhteistyö

Lue myös / Read also


Kommentit

  1. Hyvä Enni! Mä jotenkin innolla seuraan tätä sun uutta harrastusta! Inspiroit mua valtavasti!

    Onko tuo akillesjänteen kipeytyminen tullut siis nyt näiden uusien lenkkarien kanssa? Meinaa voi johtua monesta eri syystä. Esimerkiksi alustasta, jolla juokset. Tai että astut vasemmalla jalalla hieman epätasaisesti, eikä paino jakaudu tasaisesti. Toisinaan voi johtua myös ihan esimerkiksi pohkeen tai jalkapohjan jumituksesta ja mennä sitten sen myötä ohitse :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Mua vähän mietityttää, että miten käy kun ensimmäiset liukkaat pakkaskelit tulevat. Juoksumatto ei nimittäin innosta! Mutta ainakin sitten taas keväällä uudestaan...

      Mutta joo, itse asiassa tuo kipu on tuntunut välillä häiritsevästi noin kolmella lenkkikerralla, ensimmäisen kerran ihan ekoilla lenkeillä, toisen kerran pari viikkoa sitten ja nyt eilen uusien kenkien kanssa. Se voi olla, että meinaa olla jalassa joku virheasento!

      Poista
  2. hihi mulla on noi ihan samat ja samassa värissä ;) oisin halunnut pinkit mutta koot oli loppu :D itellä kengänkoko on 38 mutta noi lenkkarit on 40! mä juoksen nykyään kaikki lenkit noilla ja jalat on tosi hyvin tottunut :) alussa tosin kannattaa se max. kolme viikossa vetää noilla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä näin sulla joskus kuvissa nämä! Muistin ensin, että sulla oli ihan kokomustat, ja olisin halunnut sellaiset myös, mutta sellaisia ei kai ole ollenkaan? Mä kattelin kans niitä pinkkejä, mutta koska nää tuli myös arkikengiks, halusin välttämättä mustat. :D

      Joo nyt pidin välipäivän näistä ja juoksin niillä neonvirheillä.
      Oho! Mulla siis on korkkarikoko 38 ja normaalisti tennarit 39. Ja joo nää on myös nyt 40, eli ihan sama koko!

      Poista
  3. Ei pyllerö, nyt mää oon kade! Määki haluun tommoset pihatossut! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Nää on aikas ihanat jalassa. Kuin pumpulia <3

      Poista

Lähetä kommentti

Totta turiset kuomaseni.

Suositut tekstit

Atooppinen ihottuma ja turvonneet silmäluomet

Alan hiljalleen kyllästyä atooppiseen ekseemaan, joka on vaivannut minua aikalailla koko ikäni ajan. Olen onneksi säästynyt pahimmalta ihottumalta, mutta mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän huomaan herkistyväni mm. kosmetiikalle. Vuonna 2014 herkistyin ripsipidennyksille niin paljon, että silmäluomeni olivat turvoksissa useita päiviä ripsien laiton jälkeen. Jo vuosia olen luottanut perusvoiteisiin ja unohtanut hajustetut vartalovoiteet kokonaan. Hajuvettäkin suihkutan nykyisin lähinnä vaatteille. Erityisesti käsien iho on välillä näyttänyt melkoisen hurjalta, varsinkin talvisin. Onneksi ihotautilääkäri määräsi pari vuotta sitten Protopicia , joka on toiminut loistavasti! Käytän sitä nykyisin ennaltaehkäisevästi. Nyt viime aikoina, tai oikeastaan jo kesästä lähtien, olen huomannut, että silmäluomeni ovat alkaneet reagoida silmämeikkiin. Olen huomannut, että pahiten luomia ärsyttää eyeliner . En enää arkisin laita lähes ollenkaan meikkiä silmiin, etteivät luomet turpoaisi päivän

10 KUUKAUTTA SMILE-LASERLEIKKAUKSEN JÄLKEEN

Kohta on kulunut vuosi Smile-laserleikkauksesta , joten ajattelin kerrata kokemuksia leikkauksen jälkeisestä ajasta ja elämästä. Edellisen kerran kertasin kuulumisia vain kuukausi laserleikkauksen jälkeen, tuon postauksen voitte lukea täältä . Tänään oli oikeastaan hyvä päivä kirjoittaa tämä postaus, sillä kulunut aika on saanut unohtamaan osan negatiivisista kokemuksista. Toipuminen ei ole ollut ihan helppoa, mutta onneksi toipumisvaiheen oireet eivät ole olleet niin pahoja. Tänään aamulla mun näkö oli nimittäin aika sumea toisessa silmässä, mutta se saattoi johtua siitä, että silmät olivat muutenkin hieman turvoksissa.  Ajoittaisia näön sumeutumisia on ollut havaittavissa nyt pitkin vuotta, mutta olen laittanut ne edelleen leikkauksen piikkiin. Sen sijaan yleislääkäri, jonka vastaanotolla kävin viime viikolla, oli kovin kiinnostunut näköhäiriöistäni. Katsotaan siis liittyykö niihin jotain muutakin, vai onko tämä edelleen toipumisesta johtuvaa. Sumeutta on siis havaittavissa

KAKKUA AAMUPALAKSI? SARJASSAMME ÄITIVINKIT: VAUVALLE JA AIKUISILLE SOPIVA, HERKULLINEN JA NÄYTTÄVÄ SMOOTHIEKAKKU

Sarjassamme äitivinkit: Vauvan herkullinen kakku Mitä kakkua voi syödä hyvällä omalla tunnolla vaikkapa aamupalaksi? Haluatko tarjota juhlissa koko perheelle sopivan kakun?  Tämän loistavan vinkin sain eräillä vauvakutsuilla muutama kuukausi sitten. Kyseisille kutsuille sai jokainen halutessaan tehdä syötävää nyyttikestimeiningillä. Kutsuilla olikin tarjolla raikkaan näköinen kakku meille ja lapsukaisillemme. Kyseistä kakkua pystyi syömään alle vuoden ikäinen lapsikin. Mikä on siis tämä mystinen kakku, joka sopii erinomaisesti tarjottavaksi vauvalle, taaperolle, äidille, isälle ja vaikka koko suvulle? Se on kuvan smoothiekakku ! "Tein tyttäreni syntymäpäiville smoothiekakun  keksi-voiseokseen, mutta alkuperäisen ohjeen mukaan  pohjan voi tehdä myös keksi-hedelmäsose-pohjaan tai apinaevääseen" Smoothiekakun resepti on helposti sovellettavissa Toki kyseisen smoothiekakku tulee tehdä vauvaystävällisempänä, jos seurueessa on alle vuoden ikäisiä nape

Moderni sauna ja upotettava kiuas

Moderni sauna Kahden talon suunnittelu on edennyt siihen vaiheeseen, että toinen taloista sai juuri muuttoluvan. Viimeisimpänä työn alla on ollut saunojen suunnittelu ja toisen talon saunan valmistumista onkin odoteltu innokkaana. Saa nähdä, pääseekö jo ensi viikolla saunaan. Saunan kanssa sai tosin raapia päätä. Ihan alunperin saunan puut oli tilattu talofirmalta, mutta lopulta kävi ilmi, että valikoima rajoittui parhaimmillaankin vain STP-profiililla varustettuun tervaleppään, eikä tässä edes hinta toiminut porkkanana. Siispä ei auttanut muu kuin alkaa etsiä saunan puita eri valmistajilta.  Saunan suunnittelu loppusyksystä oli varmaan huonoin ajankohta ikinä, sillä joko kaikki muutkin rakensivat saunoja, tai myös materiaalipula näkyi kauppojen valikoimissa. Lopulta löytyi onneksi kiva vaihtoehto, joka täytti allekirjoittaneen vaativat kriteerit. Saunan paneeliksi ja laudepuuksi valikoituivat lopulta ThermoRoyal sarjan suoralla profiililla oleva kaunis apachi. Puut tilattiin  Väripirt

HIUSTENPIDENNYSTEN VÄRJÄÄMINEN KOTONA

M ulla tulee tästä postauksesta todella nostalgiset fiilikset, tämä on vähän sitä vanhempaa "Ennin kengissä" -matskua. Vastaavan postauksen toteutin vuonna 2012 tismalleen samana päivänä 11.4 ja ihan sattumalta tänäänkin päädyin samojen puuhien pariin! Aiheena on siis hiustenpidennysten värjääminen . TAUSTAA Olen aina tykännyt laittaa ja kasvattaa hiuksiani. Itse asiassa kampaajankin ammattikin on aina kiinnostanut, mutta olen niin herkkä kaikille hajusteille ja tököteille, ettei ammatti sopisi minulle. Kuitenkin tykkään värkätä hiusten kanssa (kokeilla esim. pinkkiä, kun siltä tuntuu ) ja aika usein myös pelleillä kaapista löytyvien hiustenpidennysten kanssa. Mulla on ollut vuosien ajan vaikka millaisia kokemuksia kotitekoisista hiustenpidennyksistä ja niistä on saatu kehuja ihan kampaajiltakin. Minulla on myös ollut tapana hamstrata alennuksista hiusvärejä omien hiusten värjäämistä varten, tai sitten juuri tällaisia pieniä projekteja varten.  Olin my