Siirry pääsisältöön

Voita ripsipidennykset / Dazzling Beauty Studio Järvenpää

Yhteistyö: Dazzling Beauty Studio

Kävin viime keskiviikkona laittamassa ripsipidennykset uuden yhteistyökumppanini Dazzling Beauty Studion kauneussalongissa Järvenpäässä. Minulla ei ole ennen ollut oikeita ripsipidennyksiä, joten täytyy sanoa, että hieman jännitti mitä tuleman piti. Onneksi minua odotti ystävällinen ja selvästi ammattitaitoinen Nea, joka loihti mulle upeat ripset.

Nea teki minulle JB Lashes -pidennykset. JB Cosmetics on alansa pioneeri, sillä se toi ripsipidennykset Yhdysvaltojen markkinoille ensimmäisenä jo vuonna 2004. Lidää tietoa pidennyksistä voitte käydä lukemassa Dazzling Beauty Studion sivuilta. Kauneussalongissa on tarjolla myös monia muita palveluita, kuten kasvohoitoja, hierontoja, hampaiden valkaisua, ja Restylane-pistoksia!

Nyt ennen-jälkeen kuvia!

IMG_9792 copy

IMG_9802 copy


Aikamoiset, eikö? Kävi ilmi, että omat ripseni olivat noin 11 millin pituisia, joten päätettiin pysyä suunnilleen samoissa mitoissa. Mietin ensin, että näyttääkö 12 mm liian pitkältä, mutta moni on kommentoinut näitä sanoen, että ne ovat yllättävän huomaamattomat. En muuten nukahtanut ripsien laitoin aikana, sillä höpötimme koko parin tunnin ajan.

Ripset ovat olleet minulla nyt vasta muutaman päivän, mutta näyttävät edelleen ihan uusilta. Nukkuminenkaan ei ole tuottanut vaikeuksia, ainakaan anatomisen tyynyn kanssa. Nämä myös helpottavat huomattavasti arkea, sillä silmämeikin voi jättää näiden osalta ihan minimiin. Ensimmäiset päivät olenkin mennyt pelkän mineraalipuuterin, aurinkopuuterin ja alarajausten voimin.

Suosittelen näitä pidennyksiä oikein lämmöllä! :)

IMG_9809 copy
IMG_9846 copy
IMG_9830 copy
IMG_9826 copy


IMG_9823 copy
IMG_9820 copy
IMG_9832 copy
IMG_9831 copy

IMG_9819 copy

Nyt se hauska osuus, nimittäin arvonta! 

Meillä on kunnia ilmoittaa teille aivan mielettömästä kisata, sillä joku onnekas voittaa itselleen RIPSIPIDENNYKSET! Palkinnon arvo on huikeat 95 euroa! Voittaja saa itselleen ripsipidennykset, jotka tehdään Dazzling Beauty Studion kauneussalongissa Järvenpäässä. Nyt kyllä kannattaa osallistua muidenkin kuin paikkakuntalaisten, sillä palkinnon arvo on sen verran suuri.

Säännöt ovat yksinkertaiset:

Jätä kommenttiboksiin VAIN sähköpostiosoitteesi 14.9.2013 klo 00:00 mennessä!

Jos kuitenkin haluat moninkertaistaa voittomahdollisuutesi, voit kirjautua lukijakseni Bloggerin kautta ja/tai tykätä Dazzling Beauty Studion Facebook-sivusta! Ilmoitathan tällöin kommenttiboksissa monellako arvalla osallistut kisaan (varsinkin jos olet jo lukija). Maksimissaan siis kolme arpaa per osallistuja. Huom. Sinun ei tarvitse olla blogini virallinen lukija osallistuaksesi kilpailuun!

Hurjasti onnea kaikille arvontaan! :)

t. Enni

Toteutetty yhteistyössä Dazzling Beauty Studion kanssa

Kommentit

  1. gill.sofia@gmail.com

    VastaaPoista
  2. suvi.rinkinen@gmail.com

    VastaaPoista
  3. amandahynna@hotmail.com

    VastaaPoista
  4. hanna8201@luukku.com

    3 arvalla mukana; tykkäsin facebookissa & seuraan blogiasi.

    VastaaPoista
  5. viivi.korpela@hotmail.com

    3 arvalla ainakin yritän, en päässyt bloggerin kautta lukijaksi mutta seuraan bloglovinin kautta ja tykkäsin facebookissa :)

    VastaaPoista
  6. iina.korkia@gmail.com

    3 arvalla tykk'sin facebookissa ja seuraan blogia bloggerin kautta.

    VastaaPoista
  7. Laurahirvi@hotmail.com

    VastaaPoista
  8. lostlovedtiia@gmail.com

    Ja olen myös lukija eli kahdella arvalla :) Mulla ei ole ikinä ollut pidennyksiä, nuo näyttää kyllä hienoilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne ovat kyllä tosi hyvät nyt muutaman päivän kokeneena! :D

      Poista
  9. jullemoi3@gmail.com

    Mukana kahdella arvalla! :)

    VastaaPoista
  10. pikkumekko@luukku.com

    Oon myös lukija nimeltä Hansu :)

    VastaaPoista
  11. b4mv@luukku.com

    Lukija olen myös. :)

    VastaaPoista
  12. Mahtava kilpailu, kiitos Enni! :)

    minna.ylenius@yit.fi

    VastaaPoista
  13. annikapakkanen@gmail.com

    luen blogiasi & tykkäsin fb sivusta!

    VastaaPoista
  14. netta.heikkinen@gmail.com

    seuraan blogia blogilistan kautta, eli kahdella arvalla mukaan

    VastaaPoista
  15. julia.tujunen@elisanet.fi

    VastaaPoista
  16. hanna.oinonen@gmail.com

    VastaaPoista
  17. janettte9@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Oiiii! MUKANA!

    millamainenblogi@gmail.com

    VastaaPoista
  19. sargestar@hotmail.com (osallistun 2:lla arvalla, sillä tykkään myös Dazzling Beauty Studion FB-sivuista! :))

    VastaaPoista
  20. jenna.rytkonen@luukku.com

    Lisäksi tykkään Dazzling Beauty Studion fb-sivuista, siis 2 arpaa :)

    VastaaPoista
  21. faraway@luukku.com

    VastaaPoista
  22. milla.ruuska@gmail.com

    2 arpaa (bloggerin lukija!)

    VastaaPoista
  23. so_pp_a@hotmail.com (tykkäsin myös heidän fb sivustaan ja ryhdyin bloggerin kautta lukijaksi :) eli 3 arvalla siis mukana :D, Matkustan vaikka Järvenpäähän, että saisin ripsienpidennykset :)!!

    VastaaPoista
  24. annasophiadiy@gmail.com

    mahtava arvonta! :)

    VastaaPoista
  25. minna.kalmi@gmail.com

    Siskolle ripset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein! Voiton saa toki antaa vaikka parhaalle kaverilleen! :)

      Poista
  26. Mukana, olis mahtava saada pitkään haaveilemat ripsipidennykset :)
    olgariini(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  27. emilia.hokkanen@netti.fi

    :) upea arvonta! itellä ei oo kans ikinä ennen ollut ripsipidennyksiä, kerta se ois ensimmäinenkin :)

    VastaaPoista
  28. viiiviii-@hotmail.fi
    :) mukana kahdella arvalla!

    VastaaPoista
  29. Sanni.heikkinen@elisanet.fi

    VastaaPoista
  30. kolmella arvalla, mahtava arvonta! tykkään blogistasi ihan älyttömästi jatka samaa rataa! :)
    rooosa_98@hotmail.com

    VastaaPoista
  31. Jee, mikä arvonta. Mukana ollaan! :)
    thessman11@hotmail.com

    -E

    VastaaPoista
  32. jensytin@gmail.com

    VastaaPoista
  33. janina.moisio @ gmail.com. Kolmella arvalla, lukija bloggerissa, tykkäys facessa :)

    VastaaPoista
  34. sirpa.rahja@kotinet.com 2arpaa

    VastaaPoista
  35. zallluu_96@hotmail.com 2arpaa:)

    VastaaPoista
  36. emmiu-_@hotmail.fi 2arpaa :)

    VastaaPoista
  37. santerirahja02@hotmail.fi kaksi arpaa :-)

    VastaaPoista
  38. Kolmen arvan turvin ollaan mukana, ja vielä ajoissa! Jes :)

    sara.lehtonen@omnia.fi

    VastaaPoista
  39. ninnibooks@gmail.com

    VastaaPoista
  40. Täällä yksi lukija osallistuu myös:-)

    pihlarau@hotmail.com

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Totta turiset kuomaseni.

Suositut tekstit

Atooppinen ihottuma ja turvonneet silmäluomet

Alan hiljalleen kyllästyä atooppiseen ekseemaan, joka on vaivannut minua aikalailla koko ikäni ajan. Olen onneksi säästynyt pahimmalta ihottumalta, mutta mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän huomaan herkistyväni mm. kosmetiikalle. Vuonna 2014 herkistyin ripsipidennyksille niin paljon, että silmäluomeni olivat turvoksissa useita päiviä ripsien laiton jälkeen. Jo vuosia olen luottanut perusvoiteisiin ja unohtanut hajustetut vartalovoiteet kokonaan. Hajuvettäkin suihkutan nykyisin lähinnä vaatteille. Erityisesti käsien iho on välillä näyttänyt melkoisen hurjalta, varsinkin talvisin. Onneksi ihotautilääkäri määräsi pari vuotta sitten Protopicia , joka on toiminut loistavasti! Käytän sitä nykyisin ennaltaehkäisevästi. Nyt viime aikoina, tai oikeastaan jo kesästä lähtien, olen huomannut, että silmäluomeni ovat alkaneet reagoida silmämeikkiin. Olen huomannut, että pahiten luomia ärsyttää eyeliner . En enää arkisin laita lähes ollenkaan meikkiä silmiin, etteivät luomet turpoaisi päivän

10 KUUKAUTTA SMILE-LASERLEIKKAUKSEN JÄLKEEN

Kohta on kulunut vuosi Smile-laserleikkauksesta , joten ajattelin kerrata kokemuksia leikkauksen jälkeisestä ajasta ja elämästä. Edellisen kerran kertasin kuulumisia vain kuukausi laserleikkauksen jälkeen, tuon postauksen voitte lukea täältä . Tänään oli oikeastaan hyvä päivä kirjoittaa tämä postaus, sillä kulunut aika on saanut unohtamaan osan negatiivisista kokemuksista. Toipuminen ei ole ollut ihan helppoa, mutta onneksi toipumisvaiheen oireet eivät ole olleet niin pahoja. Tänään aamulla mun näkö oli nimittäin aika sumea toisessa silmässä, mutta se saattoi johtua siitä, että silmät olivat muutenkin hieman turvoksissa.  Ajoittaisia näön sumeutumisia on ollut havaittavissa nyt pitkin vuotta, mutta olen laittanut ne edelleen leikkauksen piikkiin. Sen sijaan yleislääkäri, jonka vastaanotolla kävin viime viikolla, oli kovin kiinnostunut näköhäiriöistäni. Katsotaan siis liittyykö niihin jotain muutakin, vai onko tämä edelleen toipumisesta johtuvaa. Sumeutta on siis havaittavissa

KAKKUA AAMUPALAKSI? SARJASSAMME ÄITIVINKIT: VAUVALLE JA AIKUISILLE SOPIVA, HERKULLINEN JA NÄYTTÄVÄ SMOOTHIEKAKKU

Sarjassamme äitivinkit: Vauvan herkullinen kakku Mitä kakkua voi syödä hyvällä omalla tunnolla vaikkapa aamupalaksi? Haluatko tarjota juhlissa koko perheelle sopivan kakun?  Tämän loistavan vinkin sain eräillä vauvakutsuilla muutama kuukausi sitten. Kyseisille kutsuille sai jokainen halutessaan tehdä syötävää nyyttikestimeiningillä. Kutsuilla olikin tarjolla raikkaan näköinen kakku meille ja lapsukaisillemme. Kyseistä kakkua pystyi syömään alle vuoden ikäinen lapsikin. Mikä on siis tämä mystinen kakku, joka sopii erinomaisesti tarjottavaksi vauvalle, taaperolle, äidille, isälle ja vaikka koko suvulle? Se on kuvan smoothiekakku ! "Tein tyttäreni syntymäpäiville smoothiekakun  keksi-voiseokseen, mutta alkuperäisen ohjeen mukaan  pohjan voi tehdä myös keksi-hedelmäsose-pohjaan tai apinaevääseen" Smoothiekakun resepti on helposti sovellettavissa Toki kyseisen smoothiekakku tulee tehdä vauvaystävällisempänä, jos seurueessa on alle vuoden ikäisiä nape

Moderni sauna ja upotettava kiuas

Moderni sauna Kahden talon suunnittelu on edennyt siihen vaiheeseen, että toinen taloista sai juuri muuttoluvan. Viimeisimpänä työn alla on ollut saunojen suunnittelu ja toisen talon saunan valmistumista onkin odoteltu innokkaana. Saa nähdä, pääseekö jo ensi viikolla saunaan. Saunan kanssa sai tosin raapia päätä. Ihan alunperin saunan puut oli tilattu talofirmalta, mutta lopulta kävi ilmi, että valikoima rajoittui parhaimmillaankin vain STP-profiililla varustettuun tervaleppään, eikä tässä edes hinta toiminut porkkanana. Siispä ei auttanut muu kuin alkaa etsiä saunan puita eri valmistajilta.  Saunan suunnittelu loppusyksystä oli varmaan huonoin ajankohta ikinä, sillä joko kaikki muutkin rakensivat saunoja, tai myös materiaalipula näkyi kauppojen valikoimissa. Lopulta löytyi onneksi kiva vaihtoehto, joka täytti allekirjoittaneen vaativat kriteerit. Saunan paneeliksi ja laudepuuksi valikoituivat lopulta ThermoRoyal sarjan suoralla profiililla oleva kaunis apachi. Puut tilattiin  Väripirt

HIUSTENPIDENNYSTEN VÄRJÄÄMINEN KOTONA

M ulla tulee tästä postauksesta todella nostalgiset fiilikset, tämä on vähän sitä vanhempaa "Ennin kengissä" -matskua. Vastaavan postauksen toteutin vuonna 2012 tismalleen samana päivänä 11.4 ja ihan sattumalta tänäänkin päädyin samojen puuhien pariin! Aiheena on siis hiustenpidennysten värjääminen . TAUSTAA Olen aina tykännyt laittaa ja kasvattaa hiuksiani. Itse asiassa kampaajankin ammattikin on aina kiinnostanut, mutta olen niin herkkä kaikille hajusteille ja tököteille, ettei ammatti sopisi minulle. Kuitenkin tykkään värkätä hiusten kanssa (kokeilla esim. pinkkiä, kun siltä tuntuu ) ja aika usein myös pelleillä kaapista löytyvien hiustenpidennysten kanssa. Mulla on ollut vuosien ajan vaikka millaisia kokemuksia kotitekoisista hiustenpidennyksistä ja niistä on saatu kehuja ihan kampaajiltakin. Minulla on myös ollut tapana hamstrata alennuksista hiusvärejä omien hiusten värjäämistä varten, tai sitten juuri tällaisia pieniä projekteja varten.  Olin my