Citycenterin tuparit ja neon

Viime perjantai oli sekin täynnä äksöniä. Heti tentin jälkeen hyppäsin junaan ja lähdin katsomaan Citycenterin tupareiden meininkiä. Kun saavuin paikalle (vähän ajoissa) Jonne Aaron oli juuri lopettelemassa keikkaansa ja yhtäkkiä toiseen kerrokseen muodostui ihan hillitön jono faneja, jotka odottivat nimikirjoituksia. Tunnistin jonosta itse asiassa muutaman tosifanin, sillä olen sattumoisin bongannut heidät ennenkin erään ystäväni ryhmäkuvista!

Tovi vierähti ja hetken kuluttua siirryin Namuun muiden bloggareiden tavoin nauttimaan pientä syötävää ja samalla Anne Kukkohovi kävi kertomassa meille tulevasta muotinäytöksestä. En vielä tässä vaiheessa hahmottanut, että miten homma toimisi käytännössä ja luulin, että mallit roikkuvat vaijerista ja heitä hinattaisiin ylös-alas, kuten hissiä... Jöö, no ehkei kuitenkaan.




Tosin tässä vaiheessa meinasin saada sydärin...





Ihanan Senjan kanssa vietin suurimman osan ajasta! Nämä kaikki kuvat on muuten otettu medialainassa olevalla & pienikokoisella Canon Powershot G1 X -kameralla. Kamera on minulla lainassa yhteistyön kautta.




Sain kotiinvietäviksi aika paljon kivoja tuliaisia. Erityisen innostunut olin saamastani Essien kynsilakastaja pohjalakasta*, näitä kun on kehuttu aika paljon eri blogeissa. Käytin myös heti muutaman saamani lahjakortin, sillä seuraavasta Helsinginreissusta ei ole vielä tietoa.

Muotinäytöksen jälkeen kiertelimme Senjan kanssa paikat vielä kerran läpi ja kotiin lähdin tällaisten tuliaisten kera. Yhden lahjakortin käytin vielä CashCow Clothing -liikkeeseen pitäen siskoni mielessä. Veikkaan, että tämä neonväri pukee häntä paremmin kuin minua.





Toisaalta onhan tuo ihan kiva paita... No ei, se on lahja siskolle, lupasin jo! Ps. Tyyppi pakotti mut lainaamaan hänen YO-asuunsa mekon kaveriksi Louboutinit. Olis ne kyllä mullekin silloin aikoinaan kelvanneet...

t. Enni

* Sisältää syvälinkin

Kommentit

  1. oli kiva tavata!:) vooi, kai sä sait noi leivonnaiset syötyä?:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin! :) Joo sain, mulla oli kolme apuria :DD

      Poista
  2. Aika hurjan näköinen muotinäytös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! Se hetki, ku noi ekat naiset kallistu eteenpäin köyden varaan. Huhhuh!

      Poista
  3. apua millanen muotinäytös! :D tuli muuten mielettömän hyvä mieli tuosta "*Sisältää syvälinkin" -merkinnästä! näin ne pitäiskin laittaa, ja ilomielinhän noita linkkejä painaa jos on itselle ajankohtainen ja kiinnostava juttu, kun on noin selkeesti merkattu. Ihan vaan tälleen sivuhuomautuksena :D ekaa kertaa eksyin sun blogiin, ja mielenkiinnolla jatkan nyt samantien selailua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo oli aika hullu! :D Kiitos paljon, tervetuloa! Jep, olen samaa mieltä. Mun mielestä on kaikille oikeudenmukaisempaa merkitä ne selvästi, sillä ne ketkä eivät niitä halua klikata, tietävät sitten varoa. :D Ja sen takia linkitän niitä selkeästi, että asiasta kiinnostuneet myös tietävät sen sitten olevan syvälinkki. Reilu peli kaikille!

      Poista

Lähetä kommentti

Totta turiset kuomaseni:

Lue myös