Vaalea takkahuone

Teen tällä kertaa vähän toisenlaisen postauksen. Kotikotiin tehdään remonttia ja takkahuoneen laminaatin on korvaamassa vaalea laattalattia. Yleisilmeestä haluttiin muutenkin melko vaalea, sillä viimeiset vuodet takkahuonetta on peittänyt tumma laminaattilattia ja tummanpunainen seinä. Vaikka vaalea onkin ehkä maailman ennalta-arvattavin väri / teema sisustuksessa, niin näin silti nyt teemme.

Olen tässä viime kuukauden aikana ehtinyt kiertää monet laattakaupat ja voin sanoa, että luonnonvalkoisen, rustiikkisen ja reunoistaan vähän kuluneen näköisen laatan löytäminen ei ole helppoa. Tuntuu, että kulunut ja valkoinen eivät vaan mahdu samaan lauseeseen. Tällaista sitten kuitenkin löytyi, tosin nämä eivät olleet ihan niin kuluneen näköisiä kuin olisimme toivoneet, mutta ainakin ne ovat melko vaaleita.








Seinän aitokivi sen sijaan löytyi paljon helpommin. Pohdimme pitkään paria eri vaihtoehtoa, mutta tähän päädyttiin. Väreissä on aika paljon vaihtelua, mutta ne sopivat kuitenkin niin lattialaattaan kuin talkin väriseksi maalattuun seinäänkin. Ja tulee siihen valkoiseenkin vähän kontrastia.

Millaisesta sisustuksesta te pidätte?

t. Enni

Kommentit

Lue myös