Con Chanel

Alkuun ihan näin muistutuksena vielä itselleni, että älä enää ikinä ikinä ikinä tee mitään Movie Makerilla! Nyt viimeistään sen opin, kun kahdeksan tunnin työ oli yhtä tyhjän kanssa. No, ensi kerralla editoidaan jollain toisella ohjelmalla.

Eilinen sää antoi periksi ottaa käyttöön uusimman hankinnan. Theodora-liikkeen myyjä sanoi, että tällaisen vanhan laukun ja kosteuden kanssa ei kannata leikkiä. Kylmä tuolla kyllä vähän oli, mutta ei onneksi märkää. Kävin siis Ikeassa, mutta mukaani lähti vain yksi euron kylppärimatto. Eipäs, ostin myös jotain muutakin, lihapullia ja jäätelön! :) 



Takki & pitsitoppi: New Yorker

Pusero: Bershka

Koru: Reserved

Laukku: Chanel

Kengät: Merkal

Toivottavasti nämä lumet nyt pysyvät maassa ainakin jouluun asti. On heti niin paljon valoisampaa!

Kysely on muuten nyt päättynyt ja tulos oli seuraavanlainen: 

1. Valokuvaus (54%) 

2. Kuvanmuokkaus (48%) 

3. Tyyli & Pukeutuminen (45%) 

4. Muoti (27%) 

5. Kauneus & Hyvinvointi (18%)

Nousi se valokuvaus sitten näköjään ihan ensimmäiselle paikalle. Olen todella tyytyväinen kyselyn tulokseen, sillä kaikki kiinnostavimmat asiat ovat ihan oikeassa järjestyksessä ainakin itselleni. Kuvanmuokkaus oli kiva yllätys, se näytti kiinnostavan yllättävän monia. Yritän laittaa ohjeita aina tilaisuuden tullen tänne, mutta muistakaa, että aiheita saa ehdottaa aina!

Vähän aikaa sitten uudelleenpostasin Liquify-työkalulla tehdyn tutoriaalin ja tein myös uuden tutoriaalin siitä, miten kuvan saa laitettua toisen kuvan (kehyksen) sisään. Tässä vielä muutama vanhempi tutoriaali, jotka aion ajan kanssa päivittää uuten uskoon ja ehkä myös uudelleenpostata.



Kiitos vastaajille!

t. Enni

Kommentit

  1. Sulle ois haaste täällä: http://vaatetellen.blogspot.fi/2012/12/1020-asiaa-minusta.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Teen heti kun ehdin:)

      Poista
  2. "Nyt viimeistään sen opin, kun kahdeksan tunnin työ oli yhtä tyhjän kanssa."
    Kahdeksan?? Huh huh, raukka :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, flow tuli ja editoin ja editoin vielä tällaisella hitaalla koneella kärsivällisesti, kolmen tunnin päästä kokeilin ensimmäisen kerran, että saisinko jotain videotakin siitä ulos... No en saanut. Kahteen asti tuli istuttua, mietittyä ja kokeiltuja eri vaihtoehtoja tuloksetta, välillä tuli blue screen, välillä kaatu ohjelma ja lopulta hajos kuulemma tiedostot. Ei enää ko. ohjelmaa...

      Poista

Lähetä kommentti

Totta turiset kuomaseni:

Lue myös