Shop & Food

Yksi asia mitä Suomessa kaipaisin on se, että sieltä saisi vaikka tällaisia salaattisekoituspusseja... Siis hieman edullisempia, monipuolisempia ja pienempiä pusseja. Suomessahan on tällaisia, tosin suurempia ja kalliimpia. Halvin taisi olla 2,95 e lähikaupassani. Jos olisi vaikka alle kahden euron hintaisia ja tietysti hyvänmakuisia salaattisekoituksia, söisin niitä varmaankin joka päivä. Jos itse ostan lähikaupastani esim. kolmea tai neljää eri ruukkusalaattia, tulee hinnaksi ainakin viisi euroa, eikä niitä yksi ihminen saa tuhottua ennen pilaantumista.

Tässä kuitenkin eilisen salaattisaldoa balsamicolla.



Eilinen meni lähes kokonaan ulkona auringossa. Mä en nauti mistään muusta niin paljoa kuin tuosta auringon tuottamasta lämmöstä. Ja silmät kiinni sain huijattua itselleni hetken ajan, että oli kesä.

Kirjan sain luettua tänään loppuun.




Ihan järkyttävät alennusmyynnit täällä muuten. Täytyy yrittää joku toinen päivä uudestaan. Jonot olivat kauppojen oviaukoille asti, eikä joissain kenkäkaupoissa saanut edes sovittaa toista paria. Ei kiitti! Tällaisia sain kuitenkin hankittua myöhemmin Fuengirolan keskustan Bershkasta.

t. Enni

Kommentit

  1. Voi että, Rainbow'n Caesar-salaatti on mun lemppariruokaa ♥♥ oon kyllä ihan samaa mieltä, vois maksaa vähemmän ku sen 3 euroo..

    VastaaPoista
  2. Nora: Niitä ei muuten ole mun kaupan valikoimissa. Tosin eikös siinä ole ihan kanaa ja kastikettakin, sellainen valmis ateria?

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Totta turiset kuomaseni:

Lue myös