Siirry pääsisältöön

Hiustenpidennys hiusnauhalla ja micro ring -tekniikalla

En eilen ehtinyt postailla pienen projektin takia. Heti töistä päästessäni kävin hakemassa kaupasta värinpoistopaketin (4,95 e) ja kolme hiusväriä (10 e)! Koska se vaalennusaine ei ollut kovin laadukasta, jäi osa hiuksista vielä ihan väärän värisiksi värjätessä.

Tässä kuitenkin eilen monta tuntia vienyt projekti, jonka takia en ehtinyt päivitellä blogia.

Hiusnauhan värjääminen ja kiinnitys.

Halusin testata, miten joskus näkemäni systeemi toimii. Siis hiustenpidennys micro ringeillä ja hiusnauhalla. Olen jo aiemmin tilannut näitä hiuksia Hairtradelta, mutta nyt ne eivät enää sopineet tämänhetkiseen hiustenväriini. Eikä mulla ollut siten mitään menetettävää, joten testailin värjäystä. Micro ringejäkin mulla oli kotona jäänyt käyttämättä.

Nämä hiukset eivät ole parasta Remy-laatua, mutta halusin silti testata miltä tällainen tuntuu päässä ja meneekö kuinka takkuun. Nyt yhden päivän kokemuksen perusteella olen aivan äimistynyt! Nämä eivät takkuunnu juuri ollenkaan verrattuna aiempiin vastaavanlaisen luokituksen saaneisiin hiuksiin (A).

Ensin kuitenkin aloitin prosessin värinpoistolla kaikkiin hiuksiin. Ei se viiden euron värinpoisto tosin tehonnut noihin kahteen tummempaan hiusnauhaan samalla tavalla, koska värissä ei ollut ammoniakkia! Vaaleampaan se kuitenkin toimi ja hiusnauhan punertava väri katosi värjätessä hyvin.


Tämän jälkeen tuhkanvaalea hiusväri hiusnauhaan ja voila! Yhdestä nauhasta sain nyt tällä värjäyksellä oikeanlaisen lopputuloksen. Hiusvärejä jäi varastoon kuitenkin vielä ne kaksi purkkia, joten vaalennan tummat vielä kerran ja yritän uudestaan värjäystä tuhkanvaaleaksi.


Tässä lopputulos! Lisää pituutta en tällä 18 tuuman pituisella hiusnauhalla saanut yhtään, mutta volyymia kuitenkin vähän. Laitan sitten vielä lisää näitä hiusnauhoja, kun niiden toisten nauhojen värit vastaavat omaani. Micro ringejä on päässä yhteensä 16, eli kahdeksan per yksi 15 cm hiusnauha. Nopeampaa ja helpompaa kuin sineteillä laittaessa. Katsotaan nyt kuinka kauan kestää päässä hyvänä.


Oho, pitää leikata tuo narunpätkä pois.


Ainiin ja hinta! Hiusnauha maksoi noin 20 euroa ja micro ringit (50kpl Dreamhairilta) postitoimituskuluineen noin kuusi euroa. Siis alle 30 euroa yhdellä hiusnauhalla. Ja hiuksia yhdessä hiusnauhassa on noin 50 grammaa. Jos siis laitan vielä toisen, pääsen silti alle 50 eurolla. Suosittelen!

t. Enni

Kommentit

  1. Todella kaunis lopputulos! (Toinen ash blonden kannattaja huutelee :D) Minäkin olen miettinyt nyt uusia pidennystapoja ihan mielenkiinnon vuoksi ja microringejä/loppeja kiinnostaisi kokeilla. Teipit minulla on ollut nyt 3v ja ovat kyllä olleet enemmän kuin hyvät, mutta olisihan se hauska kokeilemisen ilosta päästä testailemaan muutakin :)

    Minä törmäsin pari pvä sitten tuohon tekniikkaan millä olit laittanut, kun googletteilin ringejä. Raportoihan sitten miten pysyi ja ennenkaikkea miltä tuntui päässä!

    VastaaPoista
  2. Joo, mä olin ihan unohtanut tällaisen tekniikan, kun mietin, että mikä vaihtoehdoksi sinetti micro ring -tekniikalle. Tajusin tämän ja huomasin, että mullahan oli materiaalit kotona.

    Hihi joo, ei kellertävä sovi kaikille :DD

    Luin jostain muuten näistä hiuslaaduistakin, että joskus joku on tilannut Remyä, mutta on ollut todella huonoa ja joskus halvempi ollutkin todella hyvää. Tämä tuntuu ihan remy-laadulta eikä kärsinyt edes kahden kerran värjäyksestä. Tänän viimeksi pesin ja laitoin hoitoainetta. Ihan omaan tukkaan sulautuu, eikä tunnu miltään päässä.

    Jään seurailemaan ja raportoimaan;D

    VastaaPoista
  3. miten sä laitoit ton hiusnauhan kiinni omiin hiuksiin??? Mulla on ollut micro ring pidennys, ja lisäkkeet ei tahtoneet oikein pysyä päässä.

    VastaaPoista
  4. Mun äiti laitto ne. ;)
    Periaatteessa videon ohjeen kaltaisesti, mutta hieman helpommalla variaatiolla. Mulla ei ollut noita ringejä kiinni hiusnauhassa, eikä pujotettu tuota yhtä hiusta kulkemaan mukana.

    http://www.youtube.com/watch?v=jNNYSNUKuF4&feature=related

    Periaatteessa siis kuitenkin näin: Tee jakaus ja laita suurella pinnillä hiusnauha siihen kiinni. Jakauksen yläpuolelta ja alapuolelta(hiusnauhan välistä) hiusta ja micro ringin sisään. Puristus kiinni pihdeillä ja sama uudelleen eri kohtaan. Kannattaa aloittaa ensin molemmista päistä, jolloin hiusnauha pysyy hiuksissa jo kiinni. :)

    Ovat olleet nyt päässä reilun viikon, eikä mitään mullistavaa ole tapahtunut. :)

    VastaaPoista
  5. Pieni väliaikatiedote!

    ------------

    Ehkä ensi viikolla täytyy kiristää ringejä, ettei hiusnauha ala näkyä omien hiusten alta.!

    VastaaPoista
  6. Väliaikatiedote: Kerran kiristetty elokuussa, vielä siis päässä ;D

    VastaaPoista
  7. Väliaikatiedote 27.12: Tänään lähti alempi nauha pois. Mami saa kiinnittää molemmat kyllä viikon päästä uudestaan. Ja pidennykset eivät ole menneet oikein miksikään, eli halpaa on...

    VastaaPoista
  8. Väliaikatiedote: Otin hiukset pois 14.1.2012. Hiusnauha oli edelleen hyvässä kunnossa, mutta ohentunut niin paljon, etten jaksanut enää laitattaa niitä samoja päähäni. Muutenkin talvella ne sähköistyvät niin paljon, että katsotaan uusia sitten keväällä. Ehkä. Hiukseni eivät kärsineet mitenkään, ainoastaan takkuja oli. No, uusista kuvista näette nyt, että hiukseni ovat edelleen hyvässä kunnossa.

    VastaaPoista
  9. Kiitos tarkoista tiedoista :))! Mulla on ollut kuukauden päässä kaverin laittamat normaalit micro ringit, siis ei tommosta hiusnauhaa, koska nyt vasta sain noista tietää, mulla ois pari kysymystä; kuinka vahvat hiukset tulla on? Koska mulla on aika hauraat ja haluaisin n 10-20 cm lisää pituutta, eli pitäis miettiä että käykö liian 'painavaksi' aion pitää näitä kyllä vielä toisen kuukauden ainakin mutta omat hiukset rastottuu tyvessä ja muutenkin hiuslaatu ei oo niin hyvää että pitää kohta miettiä uusien tilausta :) Kiitos tosi paljon etukäteen jos viittit vastata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on ihan tavalliset, ei kovin paksut normaalisti. Tai no kampaajat sanovat, että on tuuheat, mutta mulla on kyllä kavereita joilla on oikeasti tuuheat hiukset!

      Mulla on ollut samanlaiset hiukset kun sulla ja ne pysyivät rastoittumattomina hankkimalla pidennysharjan ja harjaamalla ahkerasti. Se kyllä palkitaan viimeistään poisottovaiheessa. Kerran mulla oli oikeasti pieni takkukasa siellä ja sai sitä purkaa noin puoli tuntia. Tosin eivät hiukseni siitä pahemmin jälkikäteen olleet kärsineet. Kannattaa siis hankkia sellainen harja vaikka kampaamosta. http://www.p-kkirsihannele.com/product_catalog.php?c=120

      Minkäpituiset sun hiukset on nyt? Hiuslaatu on kyllä todella tärkeä, koska itse en kestä sitä takkuuntumista huonoilla hiuksilla kuukauttakaan. Nämä pysyivät yllättävän hyvinä, vaikka toki menivät enemmän takkuun kuin ilman tuuhennoksia. Mitä tarkoitat, kun sanoit, että hiukset kävisivät liian painavaksi?

      Poista
  10. mulla on noin 7cm yli olkapään omat hiukset, auttaako toi harja siis omien hiusten rastoittumista vastaan? siinä tapauksessa aion kyllä hankkia, koska jo näin lyhyessä ajassa oon joutunut ottamaan noita pois kun ahdistaa pahat takut ja pelkään kaljuja länttejä :D Ja painolla tarkoitin sitä, kun tossa nauhassa on niin paljon tukkaa, ja kiinnitetään vain pariin houstupsuun, niin onko se omalle hiukselle pahaksi, kun pitää niin paljon sitä tekohiusta kiinni, toivottavasti ymmärsit! Hieno blogi sulla muuten!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis joo auttaa, kun tuo on tarpeeksi pehmeää karvaa ja se menee hiusten läpi pidennyksiin rikkomatta niitä. Pitää toki harjata usein ja selvittää takut joka ilta. Toki ne hieman rastoittuvat yksittäin, mutta eivät jää toisiin kiinni niin helposti kun huolehtii kunnon harjauksesta. En ole muuta harjaa sitten vuoden 2007 jälkeen käyttänytkään kuin tuollaista. Sopii muutenkin myös ilman pidennyksiä! Maksoin omastani kyllä 30 euroa, mutta on ollut joka sentin arvoinen. Vielä ihan hyvä:D Ja muualta kuin kampaamosta voi saada halvemmalla.

      En usko, että haittaa, koska on siinä ringejä kuitenkin noin 8 kappaletta hiustupsuja kiinni 15 cm hiusnauhaa varten ja se nauha oli mulla suht kevyt. Mulla oli kaksi nauhaa päässä noin 16 ringillä kiinni.

      Noin kolmen kukauden päästä viimeistään se valunut hiusnauha (ei tekohius, vaan siis aitohiusta mutta ei omaa ;) alkaa näkyä, joten kiristäminen on paikallaan. Silloin voi pitää parin viikon tauon ja selvittää hiukset kunnolla. Tai riippuu tietysti miten nopsaa hius kasvaa ja miten se alkaa näkyä oman hiuksen alta.

      Kiitos! :)

      Poista
  11. Okei, kiitos tosi paljon! Sain ihan väärän käsityksen kun yhdessä videossa micro ringejä oli vain pari, ja jotenkin kuvittelin että se menee aina niin, ja että kaikki 'taakka' jää parin hiustupsun varaan.. Vielä yks kysymys, ootko itse kiinnittänyt ne micro ringit siihen nauhaan vai onko se mahdollista vaan jos ne on valmiiksi kiinni? Koska tilaan mun hiukset yleensä eBaysta, ja siellä ei oo tullu vielä ainakaan semmosia nauhoja vastaan, missä ois jo ringit kiinni?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mitään :) Joo ne on itse kiinnitetty. Äiti kiinnitti ja teki sen niin, että nosti hiustupsun jakauksen yläpuolelta (hiusnauha oli jakauksen kohdalla) ja virkkuukoukulla koukkasi myös tupsun alapuolelta ja sitten vielä siitä itse hiusnauhahiusta. Kaikki kolme hiustupsua ovat ringissä kiinni. Olen nähnyt sellaisia hiusnauhoja, joihin ringit on ommeltu valmiiksi kiinni, mutta eiköhän ne samalla periaatteella kiinnitetä. En kyllä tiedä mistä sellaisia saa, itsellä ne eivät olleet kiinni.

      Paljonko maksaa Ebaysta hiusnauha, vaikka leveydeltä noin 25cm?

      Poista
  12. sieltä saa kaikkein edullisimmin, mutta kannattaa katsoa myyjän tiedot ja arvostelut tarkasti, ettei tule huonolaatuista hiusta.. En tiedä mikä hiusnauha olisi englanniksi, mutta http://www.ebay.co.uk/sch/Hair-Extensions-/106319/i.html?_nkw=hair+extensions&_catref=1&_trksid=p3286.c0.m1538 tuolta selaamalla löytyy, itse tilasin koko pään micro loopit jotka on 24'' pitkät,eli n 60cm n 40 eurolla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Weft on kai hiusnauha englanniksi tässä tapauksessa. Niin, on harmi jos ostettu hius on huonolaatuista, koska sellaista ei kestä pitää päässään :(

      Mutta aika halvalla kyllä tuo pituus. Mulla oli 18" pituus, mutta pääsin myös noin 20 eurolla. Tilasin Hairtradesta.

      Poista
  13. Hei! Siis miten sait ne microringit pysymään siinä jos ne ei ollu kiinni hiusnauhassa? äää en tajuu :D yritin googletellakkin. jos tajusit mitä tarkotan :s

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa aiemmassa kommentissa selitin eräälle henkilölle :)

      23. maaliskuuta 2012 14.11
      Äiti kiinnitti ja teki sen niin, että nosti hiustupsun jakauksen yläpuolelta (hiusnauha oli vaakasuoran jakauksen kohdalla) ja virkkuukoukulla koukkasi myös tupsun alapuolelta ja sitten vielä siitä itse hiusnauhahiusta. Kaikki kolme hiustupsua ovat ringissä kiinni.

      Youtubessa on videoita hakusanoilla: hair weft micro ring

      Poista
    2. tapoja on monenlaisia, mutta näin tehtiin itse! eli siis yltä ja alta hiusnauhan, sekä itse hiusnauhaa,

      Poista
  14. Minulla on ollu teippipidennykset nyt 3 kuukautta ja olen kyllästynyt siihen että ne näkyy aina jostain.. Näkyikö sinulla nuo micro ring pidennykset ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no kyllä nekin kolmen kuukauden jälkeen alkavat helposti näkyä, koska hius kasvaa niin paljon, että pidennyksiä pitäisi jo kiristää. Se vähän myös riippuu, jos näitä laittaa liian lähelle siten, että hius kuultaa läpi, niin raja näkyy selvästi ja se ei kyllä näytä kovinkaan imartelevalta.

      Mutta tuolla yhdellä - kahdella nauhalla ei sitä kukaan tiennyt. Takaraivolla ja vähän sivuilla alhaalla, niin ei niitä näe. Tosin siksi en laita niitä enempää, etteivät juuri näy läpi!

      Poista
  15. Miltä nuo hiukset tuntuu päässä? :> Itsellä on ollu vaan klipsipidennykset, eikä ne päässä kyllä mielellään edes kato telkkaria taikka makoile sängyllä. Oon siis miettiny pysyvää pidennystä joka ei kiristä, purista tai paina :>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aluksi hiustenpidennys hieman puristaa, yleensä yhden yön, mutta jo yhden pesun tai tuntien jälkeen ei enää. Vaan eihän klipseillä joo oikein ole mukavaa, eikä niitä yöksi edes saa jättää. Nämä eivät paljoa tunnu, varsinkin kun ringejä saattaa olla vain noin kahdeksan per yksi noin 10-15 cm hiusnauha! Siinä vaiheessa tosin, kun hiusnauha ei enää pysy poninhännän ponnarin sisällä on aika kiristää nauha uudestaan :D

      Teen tällaisella tekniikalla pian hiukset siskolleni, tarkemmin ottaen toukuun puolessa välissä. Jää ihmettelemään! :D

      Poista
  16. Mistä ostit hiusnauhan? :o Link?

    VastaaPoista
  17. Ai kun olet kaunis! Itse olen aina laitattanut teippipidennykset parturi-kampaajalla, kun hieman hankaluuksia saattais tuottaa toi itselleen laittaminen. Aidot remy pidennykset on kaiken A ja O, sillä on puolet takuista jo suoristettu. Parturi-kampaaja suositteli hiustenpidennystukusta tilaamista http://hiustenpidennystukku.fi/

    VastaaPoista
  18. Kiitos! Joo ei noita itse oikein voi laittaa. Olen testannut itse remy-hiuksia ja näitä, mutta laatu on ollut ihan samanlaista! Eli niissäkin kannattaa olla tarkkana. Mun veikkaus on, että kalliimpi on aina parempaa, mutta halvallakin voi sada hyvää!

    VastaaPoista
  19. Hei miten nuo oikein saa sitten pois päästä?:D jos tollane metallirinkula kiristetää kireelle nii lähteeks se pois muutaku ajan kanssa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pinseteillä puristetaan takaisin ympyräksi. Onnistuu aina, eli saa kyllä pois. Ja heti kun niitä edes vähän löystyttää puristamalla, ne avautuvat sen verran, että saa liutettua pois hiuksista.

      Poista

Lähetä kommentti

Totta turiset kuomaseni.

Suositut tekstit

Atooppinen ihottuma ja turvonneet silmäluomet

Alan hiljalleen kyllästyä atooppiseen ekseemaan, joka on vaivannut minua aikalailla koko ikäni ajan. Olen onneksi säästynyt pahimmalta ihottumalta, mutta mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän huomaan herkistyväni mm. kosmetiikalle. Vuonna 2014 herkistyin ripsipidennyksille niin paljon, että silmäluomeni olivat turvoksissa useita päiviä ripsien laiton jälkeen. Jo vuosia olen luottanut perusvoiteisiin ja unohtanut hajustetut vartalovoiteet kokonaan. Hajuvettäkin suihkutan nykyisin lähinnä vaatteille. Erityisesti käsien iho on välillä näyttänyt melkoisen hurjalta, varsinkin talvisin. Onneksi ihotautilääkäri määräsi pari vuotta sitten Protopicia , joka on toiminut loistavasti! Käytän sitä nykyisin ennaltaehkäisevästi. Nyt viime aikoina, tai oikeastaan jo kesästä lähtien, olen huomannut, että silmäluomeni ovat alkaneet reagoida silmämeikkiin. Olen huomannut, että pahiten luomia ärsyttää eyeliner . En enää arkisin laita lähes ollenkaan meikkiä silmiin, etteivät luomet turpoaisi päivän

10 KUUKAUTTA SMILE-LASERLEIKKAUKSEN JÄLKEEN

Kohta on kulunut vuosi Smile-laserleikkauksesta , joten ajattelin kerrata kokemuksia leikkauksen jälkeisestä ajasta ja elämästä. Edellisen kerran kertasin kuulumisia vain kuukausi laserleikkauksen jälkeen, tuon postauksen voitte lukea täältä . Tänään oli oikeastaan hyvä päivä kirjoittaa tämä postaus, sillä kulunut aika on saanut unohtamaan osan negatiivisista kokemuksista. Toipuminen ei ole ollut ihan helppoa, mutta onneksi toipumisvaiheen oireet eivät ole olleet niin pahoja. Tänään aamulla mun näkö oli nimittäin aika sumea toisessa silmässä, mutta se saattoi johtua siitä, että silmät olivat muutenkin hieman turvoksissa.  Ajoittaisia näön sumeutumisia on ollut havaittavissa nyt pitkin vuotta, mutta olen laittanut ne edelleen leikkauksen piikkiin. Sen sijaan yleislääkäri, jonka vastaanotolla kävin viime viikolla, oli kovin kiinnostunut näköhäiriöistäni. Katsotaan siis liittyykö niihin jotain muutakin, vai onko tämä edelleen toipumisesta johtuvaa. Sumeutta on siis havaittavissa

KAKKUA AAMUPALAKSI? SARJASSAMME ÄITIVINKIT: VAUVALLE JA AIKUISILLE SOPIVA, HERKULLINEN JA NÄYTTÄVÄ SMOOTHIEKAKKU

Sarjassamme äitivinkit: Vauvan herkullinen kakku Mitä kakkua voi syödä hyvällä omalla tunnolla vaikkapa aamupalaksi? Haluatko tarjota juhlissa koko perheelle sopivan kakun?  Tämän loistavan vinkin sain eräillä vauvakutsuilla muutama kuukausi sitten. Kyseisille kutsuille sai jokainen halutessaan tehdä syötävää nyyttikestimeiningillä. Kutsuilla olikin tarjolla raikkaan näköinen kakku meille ja lapsukaisillemme. Kyseistä kakkua pystyi syömään alle vuoden ikäinen lapsikin. Mikä on siis tämä mystinen kakku, joka sopii erinomaisesti tarjottavaksi vauvalle, taaperolle, äidille, isälle ja vaikka koko suvulle? Se on kuvan smoothiekakku ! "Tein tyttäreni syntymäpäiville smoothiekakun  keksi-voiseokseen, mutta alkuperäisen ohjeen mukaan  pohjan voi tehdä myös keksi-hedelmäsose-pohjaan tai apinaevääseen" Smoothiekakun resepti on helposti sovellettavissa Toki kyseisen smoothiekakku tulee tehdä vauvaystävällisempänä, jos seurueessa on alle vuoden ikäisiä nape

Moderni sauna ja upotettava kiuas

Moderni sauna Kahden talon suunnittelu on edennyt siihen vaiheeseen, että toinen taloista sai juuri muuttoluvan. Viimeisimpänä työn alla on ollut saunojen suunnittelu ja toisen talon saunan valmistumista onkin odoteltu innokkaana. Saa nähdä, pääseekö jo ensi viikolla saunaan. Saunan kanssa sai tosin raapia päätä. Ihan alunperin saunan puut oli tilattu talofirmalta, mutta lopulta kävi ilmi, että valikoima rajoittui parhaimmillaankin vain STP-profiililla varustettuun tervaleppään, eikä tässä edes hinta toiminut porkkanana. Siispä ei auttanut muu kuin alkaa etsiä saunan puita eri valmistajilta.  Saunan suunnittelu loppusyksystä oli varmaan huonoin ajankohta ikinä, sillä joko kaikki muutkin rakensivat saunoja, tai myös materiaalipula näkyi kauppojen valikoimissa. Lopulta löytyi onneksi kiva vaihtoehto, joka täytti allekirjoittaneen vaativat kriteerit. Saunan paneeliksi ja laudepuuksi valikoituivat lopulta ThermoRoyal sarjan suoralla profiililla oleva kaunis apachi. Puut tilattiin  Väripirt

HIUSTENPIDENNYSTEN VÄRJÄÄMINEN KOTONA

M ulla tulee tästä postauksesta todella nostalgiset fiilikset, tämä on vähän sitä vanhempaa "Ennin kengissä" -matskua. Vastaavan postauksen toteutin vuonna 2012 tismalleen samana päivänä 11.4 ja ihan sattumalta tänäänkin päädyin samojen puuhien pariin! Aiheena on siis hiustenpidennysten värjääminen . TAUSTAA Olen aina tykännyt laittaa ja kasvattaa hiuksiani. Itse asiassa kampaajankin ammattikin on aina kiinnostanut, mutta olen niin herkkä kaikille hajusteille ja tököteille, ettei ammatti sopisi minulle. Kuitenkin tykkään värkätä hiusten kanssa (kokeilla esim. pinkkiä, kun siltä tuntuu ) ja aika usein myös pelleillä kaapista löytyvien hiustenpidennysten kanssa. Mulla on ollut vuosien ajan vaikka millaisia kokemuksia kotitekoisista hiustenpidennyksistä ja niistä on saatu kehuja ihan kampaajiltakin. Minulla on myös ollut tapana hamstrata alennuksista hiusvärejä omien hiusten värjäämistä varten, tai sitten juuri tällaisia pieniä projekteja varten.  Olin my