Kevät 2011 - Kitten Heels

Iltaa kaikille! Täällä sitkeästi sairasteleva bloggaaja yrittää viimeisillä voimillaan saada teille aikaan jotain katseltavaa ja luetavaa. Harmi, että tulin juuri nyt (taas) sairaaksi, koska huomenna olisin vihdoin saanut pitää yllä uutta Topshopin Espanjasta hankittua mekkoa. No eihän tuota vielä tiedä, toivon mukaan kuume laskee. Voimat ainakin ovat taas aivan loppu.

Mutta asiasta toiseen, sillä viime viikonloppuna vierailin Zarassa, jossa silmiini osuivat varmaankin viidet eri Kitten Heel -kengät.

Tein pienen kollaasin, josta näette mm. noita Zaran kenkiä. Oikeastaan ainut mielenkiintoinen pari oli tuo Zaran käärmenahkainen nilkkaremmimalli. Jätän ne silti ihan suosiolla kauppaan, sillä 89,95 euroa tekisi melko ison loven kukkarooni. Pitää katsella sitten vaihtoehtoisia ja halvempia versioita jostain. Ties vaikka kirppareilta löytyisi jotain kivaa. Kitten Heelsejä nyt luulisi olevan tarjolla aika paljon, koska eihän se mikään uusi juttu sentään ole!


Mitä mieltä olette?

Nyt lähden parantelemaan itseäni, eli siis nukkumaan. Hauskaa perjantaita kaikille!

T. Enni

Kuvat: Zara Bergdorf Goodman

Kommentit

  1. Ihan suloisiahan nuo ovat mutta tähän asti korkeammat versiot vielä ovat käyttöön päätyneet. Toisaalta nykyään helppous vetää puoleensa aikalailla joten voi olla että tuollaiset tuleekin hankittua.

    VastaaPoista
  2. Kolmen kirjaimen mielipide: yäk. Korko voi olla matala, mutta sen pitäisi olla siitä huolimatta linjakkaan näköinen, tuo on vain tuommoinen töpö. Esittelit juuri suurimman kenkäinhokkini kautta aikojen. :D

    VastaaPoista
  3. http://chocolatennneh.blogspot.com/2011/04/tattadadaa-5-lempparia.html

    tuolta taitaa löytyä jotain sulle tuttua :)

    VastaaPoista
  4. Ansku: Mulla kans ehkä korkeemmat menee jalkaan suosiolla.. Tietty ne saa jalan myös näyttämään paremmalta! :D

    Mutta muuten mulla on kyllä vähän samat mielipiteet Elsi-:n kanssa, tosin tuo nilkkaremmimalli silti kutkuttaa! Nuo toiset voisin ihan suosiolla skipata!

    Henna: Kiitos tuhannesti! Ihanaa, että joku huomioi blogin näin!!

    VastaaPoista
  5. Musta noi kitten heelsit on aika hassun näköisiä. Toisaalta tommonen korko olis mun jaloille varmaan vielä ok, mutta en vaan hirveesti ehkä tykkää.

    VastaaPoista
  6. Joo, kyllä mä aika samoilla linjoilla olen sun kanssa :D

    Tietenkin tuollaisilla korkolla on aika hyvä alotta harjoittelu, ja voipa olla että jokunen vuosi takaperin kävelinkin lähes tuollaisilla. Sitä en tosin tahdo muistella :DD

    VastaaPoista
  7. http://meanwhileinlongfield.wordpress.com/2012/02/06/kenkien-korot/

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Totta turiset kuomaseni:

Lue myös